Fileerausveitset tanaan ja sillivadit valmiiksi!

Tässä tulee Karppisiskot -blogin lukijoiden kalakimara. Ohjeet ovat edelleen kotoisin joulunalusajan kisasta, jonka pystytimme blogissa taannoin. Lukijoidemme jouluaterialla syödään mätiä, silakkaa, lipeäkalaa, siikaa ja silliä.

Kyllä, silliä pitää olla jouluna, ainakin meillä! Klassisten sillisorttien lisäksi nyt voisi testailla vaikka Massun mainion kuuloista pöytäsilliä. Emme olekaan ennen liottaneet silliä teessä ja maidossa.

Massun silli

Laita kokonainen rasvasilli aamulla teehen likoamaan. Siirrä se maitoon likoamaan yön yli. Näin saat sillistä pehmeän makuista.

Perkaa silli. Nahka lähtee vetämällä, samoin sisälmykset. Fileoi silli. Saat samalla suurimman osan ruodoista poistettua. Nypi loput. Tarkista suola. Viipaloi silli haarukkapaloiksi, asettele tassille kalan muotoon ja koristele munahakkeluksella. Voit erotella keltuaisen ja valkuaisen ja raidoittaa sillin! Persiljasilppu on oivallinen koriste. Jos noudatat perinteitä, niin lisää kuivattuja yrttejä, maustepippuria sekä ripsaus neilikkaa. Jos tassille mahtuu, tarjoile suolakurkkukuutioita ja punajuurihakkelusta. Lisukkeeksi voit laittaa punajuuriliemellä värjättyä ja vähäsen etikalla maustettua kermaa.

Graavisiika

Tarjan joulupöytään kuuluu graavisiika ja niin muuten meilläkin – siis Tuulevilla. Tänä vuonna siikafileet hommattiin jo eilissäpäivänä. Mies graavasi osan perinteisesti merisuolalla, pippurilla ja tillillä. Toiset kaksi filettä ovat tyrnigraavattuja. Fileet lykkäsimme samantien pakkaseen. Otamme fileet sulamaan sopivasti ennen joulupöytään astumista niin, että ne ehtivät graavautua sulaessaan.

Graavisiika on monen mielestä paljon parempaa kuin graavilohi. Tarja vinkkasi ohjeeseen, joka löytyy vaikkapa Hesarin ruokasivuilta.

Parhaat silakat

Johanna lähetti meille silakkaohjeen – nyt vain jännitetään, saako joulun alla silakoita.

1 kg silakoita
600 g anjovisfileitä
2 dl kermaa
1-1,5 tl tomaattipyreetä
voinokareita

Perkaa ja huuhtele silakat. Laita jokaisen silakan sisään anjovisfilee ja kääri rullalle. Laita rullat nätisti vuokaan. Sekoita kerma ja puree. Kaada seos silakoiden päälle, lisää annokseen voinokareet ja paista uunissa 200 asteessa.

Mätirengas

400g siian mätiä, muukin mäti käy
6 dl smetanaa
1 sipuli
1/2dl tilliä
6 kovaksi keitettyä munaa
1 sitruunan mehu
8 liivatelehteä
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria

Purista munat tiheän siivilän läpi. Lisää sitruunanmehu, tilli ja sipulimurska. Lisää smetana sekä pienessä nestemäärässä (esim. osassa sitruunamehua) sulatetut liivatteet. Sekoita ainekset hyvin ja lisää mäti varovasti. Voit lisätä joukkoon myös katkarapuja. Sekoita tasaiseksi. Huuhtele kylmällä vedellä noin litran kakkuvuoka. Kaada seos vuokaan, peitä ja laita jääkaappiin puoleksi vuorokaudeksi. Kumoa vuoka ennen tarjoamista tarjoiluastiaan. Se irtoaa helposti, kun kastat vuoan muutamaksi sekunniksi kuumaan veteen. Koristele mieleiseksesi!

Sari kertoo viestissään myös reseptin tarinan:

Ohje on kulkeutunut minulle äitipuolelta. Se taitaa olla Voikkaan tehtaan kerhon jouluperinneherkku.

Lipeäkala

Massu muistutti myös lipeäkalasta, ikivanhasta herkusta, jota me molemmat söimme lapsena. Koivakkalassa, punaisen maalaistalon köökissä sitä keiteltiin joskus joulun jälkeen uutena vuotena. Isä tapasi kutsua lipeäkalaa myös nimellä livekala. Näin se valmistuu – helppoa kuin mikä.

Keitä lipeäkala ohjeen mukaan. Valele voisulalla ja maustepippurilla ynnä pippuroi.

Sitten vain pistelemään herneiden kanssa iäntä kohen. Nam vaan. -MahaTar

Karppisiskot Tuulevi & Virpi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s