Tänä aamuna oli ongelma. Laitoin pulman jakoon Karppisiskojen FB-seinälle ja pyysin apua seuraavaan tapaan.
Nyt minä kysyn teiltä (pää on täysin tyhjä), mitä ruokaa syntyisi näistä? Kaikkia ei tarvitse käyttää. Jääkaapissa on mm.
– PALJON kesäkurpitsaa
– tomaatteja
– lohikuutioita
– maitoa ja kermaa
– maustamatonta tuorejuustoa
– fetajuustoa
Ihanat ihmiset riensivät heti avuksi joukolla. Sain monta maistuvaa vinkkiäja ehdin toteuttaa vain yhden. En halua hukata tätä listaa, joten kirjoittelen ohjeet talteen teillekin.
Elviira
Kesäkurpitsa ”pastanauhaksi” ja lohesta,tomaateista, kermasta ja juustosta kastike. Tai sitten vaan feta-tomaatti-kesäkurpitsavuoka, johon oliiviöljyä, yrttejä ja pippuria. Lohen voi paistaa tai hauduttaa kermassa lisäksi.
Jaana
Noista aineista varmaan tekisin lohi-kesäkurpitsalaatikkoa tai sitten ihan vaan kesäkurpitsaspaghettia ja lohikastikkeen.
Merja
No mie tekisin niin, että pannulle voita ja siinä sitten kärtsäisin pikkusen pintaa siivutettuun kesäkurpitsaan, tomaattiin sekä lohipaloihin. Maustaisin suolalla ja yrteillä. Kerroksittain uunivuokaan ja kermatuorejuustoseosta päälle. Uunissa 225 asteessa 30 min. On hyvää.
Heli
Kalaseljankatyyppinen pata.
Sirpa
Tomaatti-lohikermakastiketta ja kesäkurpitsaspagettia.
MahaTar
Kesäkurpitsa-lohi -canneloneja: kesäkurpitsasta siis taivutellaan ohuista siivuista torvia, jotka täytetään lohesta ja fetasta tehdyllä, mauste- ja mustapippurilla sekä vähäisellä määrällä kermaa ryhdistetyllä täytteellä, ehkä vähäisellä tillilläkin. Päälle sekoittelisin tuorejuustosta ja kermasta paksun gratiinintapaisen. Uuniin viihtymään ensin 175 astetta ja gratiini päälle. Nosto 200 astetta, että saa väriä . Tomaateista ja kesäkurpitsahakkeluksesta sekä sipuleista – eli sipulia pitääää olla myös – taikoisin kattilassa paksun tomaattikastikkeen, jota maustaisin yrtein: salviaa, oreganoa, rakuunaa ja mustapippuria, ehkä vähän oliiviöljyä. Iäntäkohen. Hammastikkuja voi tarvita noiden zuccinolien kasassapitoon.
Hunna
Juustoinen (tuorejuustosta) kesäkurpitsasosekeitto lohella. Toimii ainakin savuporon kanssa tuo kesäkurpitsasosekeitto, joten miksipä ei lohenkin kanssa.
Loppujen lopuksi
Minä tartuin heti ensimmäiseen vaihtoehtoon. Vetelin kesäkurpitsan ”pastanauhaksi” ja värkkäsin lohesta, kermasta ja juustosta kastikkeen, jossa oli mukana myös fetaa. Tomaatin nimittäin söin suihini sellaisenaan. Lisäsalaattina popsin muutaman kokonaisen porkkanan.
Söin siis hyvin ja mulla on hyvä mieli tästä teidän joukostanne. Ihania vinkkejä ja ennenkaikkea lämmin, auttavainen henki. Kiitos!
Karppisisko Tuulevi