Kunhan kokeilen – kaakaosmoothie

Vaihtelunhalu! Se pätee syömiseen ja resepteihin yhtä lailla kuin lukemiseen ja kirjoihinkin. Merkillinen ja kömpelö aasinsilta, joka kumpuaa parhaillaan kuuntelussa olevasta Kirsti Paakkasen elämäkerrasta – luen monenlaista runoista novelleihin, lastenkirjoihin, elämäkertoihin ja romaaneihin. Vaihtelua olla pitää. Jotta en siis kyllästyisi syömisiini ja alkaisi hamuta itselle epäsopivia aterioita ja herkkupaloja, vaihtelusta täytyy pitää huolta. Puhun kokemuksesta – tiedän, että pitkät ajat samoilla resepteillä saavat tylsistymään ja haksahtamaan.

Tässä auttaa parhaiten uusien reseptien kokeilu ja kehittely. Tänään testasin kaakao – maapähkinävoi -smoothieta tällä ohjeella. Kivaa vaihtelua!

kaakaosmoothie2

KAAKAO – MAAPÄHKINÄVOI -SMOOTHIE

2 dl makeuttamatonta mantelijuomaa
2 rkl sokeroimatonta maapähkinävoita
1 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 dl kuohukermaa
3 kahvista tehtyä jääkuutiota (tai vastaava määrä kylmää kahvia)

Nakkaa kaikki ainekset blenderiin ja pyöräytä tasaiseksi smoothieksi.
Ohjeesta tulee iso Ikean Pokal-lasillinen kaakaosmoothieta.

Jos haluat vähentää hiilareita, kokeile laittaa vain yksi ruokalusikallinen maapähkinävoita.

Minulle tämä toimii. Teen tätä toistekin kaakaon makua kaivatessani.

kaakaosmoothie
kaakaosmoothie5
Reseptikokeilun teki
Karppisisko Tuulevi

Aamiaisleipä valurautapannulla

Pitkän leipomistauon jälkeen olen innostunut taas. Risto Lahden, Anni ja Fredu  Sirviön Keto kickstart – Keto reseptejä -kirjan leivontaohjeille lähteekin täältä iso suositus. Ne ovat boostanneet vauhtiin. Myös tämän reseptin alkuperä on kyseisessä opuksessa. Reissumiehet on ohjeen nimi. Me söimme tätä versiota tänään aamiaisella.

202F9530-3DC0-44AB-BE0E-C80527F4C13DAinekset

1dl kurpitsan siemeniä
1dl auringonkukan siemeniä
1dl mantelijauhetta
1dl pofiberiä
1rkl chian siemeniä
1rkl seesamin siemeniä
2rkl psylliumia
2tl leivinjauhetta
(muutama valkosipulin kynsi)
4-5 kananmunaa
100 g voita sulatettuna 
1tl suolaa
2dl vettä
 

3C6EC319-7F38-4662-A434-80C2EA3493ACValmistus

Laita kurpitsan ja auringonkukan siemenet blenderiin ja surauta jauhoksi. Sekoita joukkoon mantelijauhe, pofiber, psyllium, chian ja seesamin siemenet. Itse teen parin leipäreseptin jauhosekoituksen kerralla valmiiksi ja jätän toisen satsin toista leipomiskertaa odottamaan.
Lisää leivinjauhe kuiviin aineisiin ja jätä seos kulhoon odottamaan.
Vatkaa kananmunat.
Sulata voi ja mittaa vesi valmiiksi. 
Halutessasi valkosipulin makua, murskaa kynnet ja sekoita kuiva-aineiden sekaan.
Lisää kanamunat hyvin sekoittaen.
Sekoita sulatettu voi hyvin joukkoon.
Sekoita vielä vesi sekaan.
Jätä taikina tekeytymään 5-10 minuutiksi.

Versio 2

Jos haluat paistaa leivät uunissa valurautapannulla, voitele pannu hyvin ja taputtele osa taikinasta leiväksi pannun reunoja myöten.
Paista puolisen tuntia 200-asteisessa uunissa.
Nosta pöytään pannuineen päivineen.
Voit leikata lohkot valmiiksi.
Toinen tapa, jolla näitä teen, on paistaminen matalassa pyöreässä vuoassa. Leikkaan pohjalle vuoan kokoisen leivinpaperipyörylän. Sen halkaisija on niin iso, että reunat yltävät vuoan reunojen yläpuolelle. Näin leipä ei ainakaan tartu vuoan pohjaan. 

8913A93F-55AF-4E79-8AB5-5939E887C384

Karppisisko Tuulevi

Uunimunakasta sämpylän päälle

Ne aamut! Vuosikausien aamumunakkaiden vaihteluksi on kiva leipoa jotain. Kiitos Karkkipäivä-blogille mainiosta ohjeesta. Karkkipäivän aamiaissämpylät syntyvät minuutissa mikrossa. Koska minulla sellaista ei ole, paistan sämpyläni uunissa. Muutama minuutti enemmän kuluu, mutta eipä haittaa. Joutuisaa on kumminkin! Sämpylöiden päälle tein juustoisen uunimunakkaan.

InstagramCapture_cba1c0e8-9d97-404e-8ebc-21f6c17cd2c2
MINUUTTISÄMPYLÄT

2-4 rkl voita
1,2 dl mieleisiä vhh-jauhoja (esim. mantelijauhoa, soijajauhoa, siemenjauhoa: minä sekoitin kokonaisia pellavansiemeniä ja mantelijauhoa)
1/2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa

Sulata voi ja sekoita muut aineet joukkoon. Kaada seos sopivan kokoisiin pieniin, voideltuihin astioihin. Minä käytin Teema-kahvikuppeja. Paista uunissa keskitasolla (200 astetta) kunnes pinta saa kauniin ja ruskean värin. Anna jäähtyä hetken verran ja kumoa lautaselle. Sitten vain täytteitä väliin ja syömään. Rakenne on leipämäinen ja maku hyvä. Taikinaan voit sekoittaa myös yrttejä ja vaikka nokkosta. Annoksesta tein kolme kohtuullisen kokoista kuppisämpylää.

JUUSTOINEN UUNIMUNAKAS

1 rkl voisulaa
3 kanamunaa
murennettua juustoa muutama siivu
3 rkl kermaa tai maitoa
hiukan suolaa ja valkopippuria

Voitele uunivuoka rasvalla. Sekoita kanamunat, neste, juustonokareet ja mausteet keskenään. Kaada muna-kermaseos uunivuokaan (Ø 20 cm tai pienempi – pienessä vuoassa munakkaasta tulee paksu).
Paista munakasta uunin keskiosassa 200 asteessa parikymmentä minuuttia.

Mukavaa aamua!

Karppisisko Tuulevi

EDIT. Lisätty munakkaan ohjeeseen uupumaan jääneet juustot.

Lautasen kokoinen porkkana-aurinko

porkkanasoppaMikä loistava aika tehdä porkkanasosekeittoa. Kaupat myyvät joululta jääneitä soseita hyvällä alennuksella. Ostin kilon pusseja puoleen hintaan ja pakastin osan. Tämän tein tänään.

1 kg valmista porkkanasosetta
2 dl kermaa
vettä niin, että keitosta tulee sopivan paksua
mieleisen makuista tuorejuustoa, minä käytin sekalaiset jämät (n. 150g)
suolaa ja yrttimausteita maun mukaan

lisäkkeeksi:
paahdettuja auringonkukan tai kurpitsansiemeniä
pilkottua kinkkua

Kumoa valmis porkkanasose kattilaan. Laita sekaan kerma ja tuorejuustot. Minulla sattui olemaan vain noin 150 g jämiä jääkaapissa, mutta reilumminkin tuohon voisi laittaa. Myös Koskenlaskija-juusto sopii soppaan mainiosti.

Sekoittele kunnes tuorejuusto sulaa ja keitto kuumenee. Kuumeneva sose on kuin laavaa: kattilasta roiskii kuumia pisaroita. Ole varovainen. Suosittelen kannen käyttöä kattilassa. Jos keitto tuntuu paksulta, lisää joukkoon vettä. Mausta keitto kuumana. Minä käytin suolaa ja omaa yrttimausteseosta, jossa on mm. lipstikkaa. Rakuunakin sopii porkkanan kanssa – se vaan sattui olemaan lopussa omasta maustekaapista.

Jos kaipaat keittoon pursekeltavaa rakennetta, silppua ja kuullosta sipulia ja/tai muita kasviksia joukkoon.

Lisukkeeksi käyvät pannulla paahdetut siemenet, kinkkusilppu, juustoraaste tai vaikka raejuusto. Soppa pitää niitten kanssa paremmin nälkää!

Karppisisko Tuulevi

Reipas sisko leipoi aamulla

rieska2Erilaiset siemenleivät ja -rieskat ovat vhh-ruokavalion klassikoita. Luen jatkuvasti karppaajien ja vähähiilarisesti elävien kanssakulkijoiden keskusteluja siitä, kuka muka kaipaa leipää. No minä kaipaan. Liki viiden vuoden vhh-elämän jälkeen voin sanoa, että ajoittain maistuu jokin leivän sorttinen ihan vaihtelun vuoksi. Toisinaan aamiaisella on kivaa täyttää sämpylän kaltainen elintarvike kauppahallin kinkulla ja tuoreilla vihanneksilla. Keittoruoan lisukkeena leivän tapainen viimeistelee aterian. Ei sen vuoksi, että se olisi perinteistä leipää (josta vatsani alkaa helposti kuplia ja joka turvottaa), vaan ruoan rakenteen ja vaihtelun vuoksi. Siinä missä soppaa tarvitsee vain nieleskellä, leipä vaatii vähän pureskelua. Se on se kombinaatio!

LEIVOIN SIEMENLEIPÄÄ. VAI RIESKAAKO LIE?

3-4 munaa
250 g rahkaa
2 tl leivinjauhetta
3 dl siemeniä / jauheita / jauhoja
– esim. 2 rkl ruisjauhoja, 2 dl auringonkukansiemeniä, 0.5 dl pellavarouhetta, 1-2 rkl lesettä
– TAI 1 dl jauhettua pähkinää, 1-2 dl seesaminsiementä ja 1-2 dl auringonkukansiementä
– TAI 1 dl auringonkukansiemeniä, 1 dl mantelijauhoja, 1 dl vehnänleseitä
tarvittaessa hiukan suolaa

Sekoita munat ja rahka tasaiseksi. Yhdistä toisessa astiassa jauheet, jauhot, siemenet, leivinjauhe ja suola. Sekoita kuivat aineet muna-rahkaseokseen. Lusikoi taikina leivinpaperille tasaiseksi levyksi tai pikkurieskoiksi.

Eilisaamuna käytin ohjeeseen vain kaksi kananmunaa ja osaltaan sen vuoksi rieskat taisivat jäädä normaalia ohuemmiksi. Hyvin maistuivat joka tapauksessa.

Paista kypsäksi 15-40 min 200-asteisessa uunissa. Jos taikinassa on vehnä- tai ruisjauhoa, rieskat kypsyvät nopeammin. Kannattaa vahdata uunissa olevaa peltiä vartin paistumisen jälkeen, etteivät rieskat pääse palamaan.

Ohje löytyy Karpin keittokirjasta.

rieskarieska1Karppisisko Tuulevi

Kirjalinkki sisältää affiliate-markkinointia

Keittelin sitten voimasoppaa

lehtikaalisoppa lehtikaalisoppa1Rakastuin lehtikaaliin tänä vuonna. Mukavasti makua ja reilusti rautaa. C-vitamiiniakin kuulemma tuplasti verrattuna appelsiiniin. Kasvissyöjäsiskomme (ei siis karppisisko Virpi, vaan kolmas meistä) on viljellyt palstallaan lehtikaalia vuosikaudet, mutta minä sytyin sille vasta nyt, kun se löysi tiensä kauppojen valikoimiin. Tänä syksynä olen ostanut lehtikaalia ruokapiiri Lispitikan kautta. Sieltä tilaamme muutenkin kerran kuussa luomu- ja lähiraaka-aineita. Normikaupoistakin kotimaista lehtikaalia on löytynyt mukavasti. Viime viikon ruokapiirijaosta poimin mukaan kolme lehtikaalipussia, jotka muistin lounasta tuumaillessa. Muutkin ainekset löytyivät jääkaapista. Kauppaan ei täältä kylätien takaa lähdetä yksittäisiä asioita täydentämään. Syntyi lehtikaalikeitto.

Lehtikaalikeitto

2 isoa sipulia pieneksi pilkottuna
300 g (1 pieni) lanttua kuorittuna ja pieneksi pilkottuna
300 g ( 2 kpl) palsternakkaa
200 g lehtikaalia
200 g mausteista makkaraa
1,5 – 2 l vettä
2 rkl kasvisliemijauhetta (luomu)
nokare voita sipuleiden freesaukseen
suolaa
vähän mustapippuria myllystä

Pilko sipuli pieneksi ja freesaa pannulla.
Kuori ja pilko lantut ja palsternakat pieniksi kuutioiksi. Poista lehtikaalista ruodot ja silppua lehdet pieneksi repimällä tai saksilla. Pilko makkarat valmiiksi. Minä käytin kahta: mietoa perusmakkaraa ja mausteista, vahvaa versiota. Tuju makkara antaa kivan makupotkun soppaan.

Laita vesi kiehumaan. Lisää kasvisliemijauhe joukkoon, kun kiehuminen alkaa. Lisää veteen ensin lanttukuutiot ja laita hetken päästä perään palsternakkapalaset. Mausta lientä kevyesti suolalla ja mustapippurilla. Keittele 15 – 20 minuuttia ja lisää lehtikaalisuikaleet joukkoot. Nakkaa samalla myös makkarakuutiot ja freesatut sipulit soppaan. Kypsennä, kunnes lehtikaali on mielestäsi sopivan pehmeää.

Aviomies tuumasi keittokattilan kannen alle kurkistaessaan
– Pelottavan terveellisen näköistä!
Syötyään hän tuumasi, että kyllä kannatti maistaa. Tämähän on hyvää!

– Karppisisko Tuulevi

Kookospalloja kahvin kanssa!

kookospallotTytär tuli viikonlopuksi kotiin. Pari tuntia sitten hän pähkäili, mitä leipoisi pyhäkaffelle. Mitään emme olleet ennakkoon varanneet leivontaa varten, joten ohje piti päättää kaapeista löytyvien tarpeiden perusteella. Mieleen palasivat kookospallot – jostain syvältä historiasta. Niitä tein ensimmäisen ja ainoan kerran ihka ekana vähähiilarisen elämäntavan kesänä joskus heinäkuussa 2010. Pyöräyttely osui ajankohtaan, jossa lopettelin tiukkaa ketoosivaihetta ja aloin ottaa ruokavalioon mukaan uusia aineksia.

Silloin tein kookospallot evääksi match show -reissulle tuohon vähän matkan päähän Ristiinan kirkolle. Silloin 14-vuotias tytär valmisteli lappalaiskoiran mätsäri-kuntoon. Minä keitin kahvit termariin ja asettelin kookospallot rasiaan. Muut eväät eivät ole jääneet mieleen. Evästauon tunnelman muistan kyllä. Istuimme puolipilvisenä päivänä nurmikolla. Tunnelma oli leppoisa ja kiireetön. Kahvi höyrysi ja kookospallon makua maistelin suurella hartaudella.

Kun maustekaapin perältä löytyi avaamaton pussi kookoshiutaleita, tämän pyhän päätös oli sillä sinetöity. Kookospalloja!
Alkuperäinen ohje on Karpin keittokirjasta, joka on myynnissä edelleen. Bookyssä hinta on 271.0. Opuksen saa myös käytettynä.

KAFFINMAKUISET KOOKOSPALLOT

50 g suolatonta voita
1 dl kookoshiutaleita
1 dl vehnäleseitä
1/2 dl sokeria vastaava määrä makeutusta (esim. erytrolia – karppisokeria)
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl vahvaa kahvia

koristeluun kookoshiutaleita

Notkista voi. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat ainekset. Lisää kahvi. Muotoile massasta pieniä palloja. Kaada lautaselle kookoshiutaleita ja pyörittele pallot niissä. Jäähdytä pakastimessa tai jääkaapissa ennen tarjoilua.

Tytär käytti ohjeessa puolisen desiä karppisokeria. Minulle vähempikin riittäisi: lopputulos oli varsin makea. VHH-vuodet ovat muuttaneet makea-aistimusta ja makeus tökkää äkkiä. Karppisokerin voisi myös jauhaa blenderissä tomusokeriksi, jolloin maku jää tasaisemmaksi.

Löysin tähän samaan yhteyteen myös Hiidenuhman version kookospalloista eli manteli-kookospallot. Omasi voit versioida sitten jostain tästä väliltä.

kookospallot1 kookospallot2
Karppisisko Tuulevi

Bookyn linkki sisältää kumppanuusmarkkinointia.

 

Ihana vuodenaika jatkuu vaan

Olen surkea puutarhuri ja onneton viljelijä. Tämän vuoden lukuisten kesäreissujen vuoksi Karppisisko Virpiltä ”vuokraamani” pellonpala heinettyi mahdottomaksi eikä sieltä satoa lohjennut. Mutta onneksi on Ruokapiiri Lipstikka. Mikkelin tori. Otavan koulutilan puutarhapuoti (vielä hetken). Lähikauppa. Tuorepuoti – nykyajan luomulähikauppa Mikkelissä. Niistä löytyy tätä ihanaa tuoreutta.
Rantasalmelaisen Ylösen luomuiset kirsikkatomaatit ovat kuin karkkeja.
Kalliolan luomun parsakaali Haukivuorelta – no ehkä parasta maistamaani!

Tämä ei sitten ole maksettu mainos. Omalla rahalla maksettua vihannesihanuutta.

vihannekset5 vihannekset3 Vihannekset2 vihannekset1 Vihannekset
Karppisisko Tuulevi

Ruokapöydän tomaattikuningatar

Tomaattijuustokakku_blogiMenneen juhannuksen aikana turvauduin useampaan Hiidenuhman keittiön mainioon reseptiin. Paula testaa ja julkaisee mainioita ohjeita ja on ehdoton suosikkini aina, kun etsin jotain uutta vinkkiä ruoanlaittoon.  Jos ette tunne blogia ennestään, tsekatkaa – ohjeisiin voi luottaa.

Värkkäsin juhannusaatoksi Hiidenuhman idealla tomaattisen juustokakun. Sillä voi vallan hyvin korvata vaikka voileipäkakun juhlapöydässä. Ohje on Hiidenuhman blogista kotoisin, mutta varioin sitä vähän. Ihan kaikkia aineksia ei ollut mulla valmiina varastossa, joten etsin muistamani juustopiirakan ohjeen samasta blogista. Pohjan resepti on luottokamaa. Korvasin siis hasselpähkinäpohjan mantelijauhoversiolla. Tässä on teille tomaatti-juustokakku vol. 2.

TOMAATTIJUUSTOKAKKU
12:lle

Pohja:
3 dl mantelijauhoja
1 tl psylliumia
0,5 tl suolaa
125 g voita
1 kananmuna

Täyte:
tomaattien paahtaminen:
yhteensä rasiallisen verran keltaisia ja punaisia kirsikkatomaatteja halottuina -> käytä täytteeseen desin verran paahdettuja, silputtuja tomaatteja, ylijääneet voit syödä suihisi
oliiviöljyä
1 rkl silputtua timjamia
suolaa ja pippuriseosta myllystä

200g tuorejuustoa (aurinkokuivattu tomaatti)
300g turkkilaista jogurttia
150 g raastettua juustoa
2 dl kermaa
3 kananmunaa
0,5 dl basilikaa / muita yrttejä silputtuna
2 valkosipulinkynttä puserrettuna

Koristelu:
erivärisiä ja kokoisia tomaatteja ohueksi siivutettuna

Tarjoiluun:
basilikaa / rucolaa / yrttejä / villiyrttejä – mitä nyt sattuu olemaan käsillä

Tomaattien paahtaminen
Voitele vuoka ja lado halotut kirsikkatomaatit siihen leikkuupinta ylöspäin. Pirskottele päälle öljyä ja sirottele mausteita: timjami, suola ja pippuriseos myllystä. Paahda tomaatteja grillivastuksen alla, uunin yläosassa 225 asteessa puolisen tuntia, kunnes tomaatit saavat vähän väriä ja ovat lähes kuivia. Näin kakkuun ei tule liikaa kosteutta. Jätä tomaatit jäähtymään. Silppua ne ennen täytteeseen sekoittamista.

Pohjan valmistaminen
Voitele irtopohjavuoka. leikkaa sen pohjalle täsmälleen pohjan kokoinen leivinpaperiarkki. Sekoita mantelijauhoihin psyllium ja suola. Nypi seoshuoneenlämmössä pehmenneen voin kanssa muruiksi. Vatkaa kananmuna sekaan. Painele taikina irtopohjavuokaan (halkaisija noin 25 cm). Jätä pohja puoleksi tunniksi jääkaappiin ennen paistamista. Paista pohjaa kymmenisen minuuttia 225 asteessa.

Juustokakun valmistaminen
Laita tuorejuusto ja turkkilainen jogurtti kulhoon, sekoita sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää sekaan kerma, juustoraaste, tomaattisilppu, yrtit ja puserrettu valkosipuli. Tsekkaa maku. Sekoita kananmunat lopuksi joukkoon kevyesti. Lisää täyte paistetun, jäähtyneen pohjan päälle. Asettele vielä varovaisesti täytteen päälle ohuet tomaattisiivut.
Paista kakkua 150 asteessa tunnin verran. Kytke lämpö pois ja anna kakun olla jälkilämmössä toinen tunti. Kun otat kakun uunista, irrota yläreuna veitsellä vuoan reunoista, jollei se ole uunissa irronnut. Kakku pääsee laskeutumaan. Jäähdytä kakku huoneenlämmössä, laita vuoan päälle kelmu ja anna valmiin kakun asettua jääkaappilämmössä muutama tunti. Irrota irtopohjavuoka varovasti ennen tarjoilua ja nosta kakku tarjoiluvadille. Seuraksi sopii mainiosti tuore, vihreä salaatti. Meillä kakku oli juhannuspöydän herkkuna grilliruoan ja salaattien kanssa. Loput jäivät jääkaapista näykittäväksi herkuksi. Kakku on tuhtia tavaraa, joten pienikin siivu tekee kylläiseksi.

Tomaattijuustokakku (3) _blogiTomaattijuustokakku (6)_blogi

Karppisisko Tuulevi

Raakakakkuilua vaihteeksi

tyrniraakakakku2 tyrniraakakakku1Haastattelin jokin aika sitten Kristiina Komulaista erästä lehtijuttua varten. Päädyin samalla selaamaan Kristiinan Instgram-tilin kuvia ja huomasin siellä myös muutaman reseptin. Raakakakkujen raakakakku. Mikä tämä on?

Luin kuvatekstistä ohjetta ja totesin, että mullahan on tyrniä pakkasessa huru mycket. Tässä teille sovellettu Magnus Appelbergin tyrnikakku. Me vetäisimme tämän juhannuspäivän päiväkaffen kanssa.

Originaalissa ohjeessa oli tyrnitäytteessä kookosrasvaa, jota mulla nyt vaan ei sattunut olemaan. Kauppaankaan en sitä suunnistanut enää juhannusaattona etsimään tämän välimatkan vuoksi. Täyte jää tässä siis minun sumplimassani versiossa pehmeämmäksi kuin originaalissa, vaan eipä haittaa.

Umpikarppi tämä ei ole, sillä pohjassa on kuivattuja taateleita. Hiilareiden määrä on kumminkin maltillinen eli koko satsissa on vähän vajaa 60 g imeytyvää hiilaria. Kertyyhän siitäkin tietysti, jos koko kakun vetäiset ja jos linjasi on tiukka. Sokeriseen valkojauhokakkuun verrattuna tämä on kumminkin kelpo tavaraa herkkuhampaan kolotukseen. Sopii siis minun pirtaani. Kakku kelpasi myös nuorisolle, joka kyyditti sitä appelsiinikermajäätelöllä.

VERSIO MAGNUS APPELBERGIN TYRNIKAKUSTA

Pohja:
175g kuorellisia manteleita
150g kivettömiä, pehmeitä, kuivattuja taateleita
ripaus suolaa

Täyte:
200g sulatettuja tyrnimarjoja
(1/2rkl hunajaa) / 1/2 rkl sokeritonta siirappia
runsas 1dl cashewpähkinöitä
(runsas 1dl kylmäpuristettua kookosrasvaa)

Pistä mantelit hienoksi blenderillä ja heitä kohta joukkoon taatelit. Vitamixini tekee selvää jälkeä melkein mistä vaan tavarasta – jos käytössäsi on vähemmän tehoja, voit liottaa manteleita ennakkoon pehmeämmiksi. Minä käytin avatusta pussista ottamiani taateleita, jotka olivat hiukan kovettuneet. Pehmensin niitä about tunnin verran kuumassa vedessä ennen blendausta. Laitoin tilkan liotusvettä pohjaseoksen joukkoon.

Painele seos vuokaan (optimaalinen on halkaisijaltaan noin 16 cm).  Blendaa sen jälkeen tyrnit ja sokeriton siirappi (tai hunaja). Lisää joukkoon cashew-pähkinät ja halutessasi kookosrasva. levitä pohjan päälle. Alkuperäisessä ohjeessa Kristiina jakoi pohjaseoksen kahtia ja teki toisesta puolikkaasta kannen niin, että tyrniseos jäi väliin.Minä olin laiskempi.

Anna tekeytyä yön yli jääkaapissa.

10e-vaaka-vm

 

 

 

 

 

 

Karppisisko Tuulevi