Kauhea kahina velloo karppauksen ympärillä. Olemme molemmat jokseenkin väsyneitä tähän sotatila-mielikuvan ylläpitämiseen, jota myös osa äärikarppaajista itse ruokkii. Ihan kuin olisi kyse valtataistelusta, joka jonkun pitää voittaa. Eihän se niin mene – ei karppauskaan kaikille sovi vaikka esimerkiksi meille se sopii elämäntavaksi asti. Emme mielellämme lue niitä keskustelupalstoja, joissa lynkataan ns. vastapuolen edustajia. Oli ilmiö mikä hyvänsä, niin aina on se äänekäs äärijoukko, joiden mukaan ei pitäisi määritellä koko ilmiötä. Jalkapallohuligaanit eivät ole futiksen koko kuva eivätkä kasviksettomat pekonikarppaajat kerro kaikkea karppauksesta. Sitäpaitsi huono käytös on huonoa käytöstä joka paikassa.
Me kaksi, karppisiskot, luemme itsemme karppaajiksi (low carb) ja teemme sen näin.
Proteiineja ja rasvaa
Proteiininlähteitä eli lihaa, kalaa ja kanaa syömme aika lailla saman verran kuin ennenkin. Hiilijalanjälki ei sen osalta ole siis suurentunut emmekä rasita maailman kantokykyä aikaisempaa elämää enempää. Ostamme suurimman osan käyttämästämme marinoimattomasta lihasta kaupasta. Keväällä kalastamme lähijärvestä haukea, muulloin kalaruokana maistuvat lähinnä lohi, muikut ja silakat. Tuulevin perheen pakastimeen hommattiin juuri puolikkaan poron lihat ja Virpin navetassa on useina kesinä kasvanut itse ruokittu possu. Toisinaan onnistumme ostamaan myös hirvenlihaa. Lammaskin maistuu. Proteiinia tulee lisäksi kananmunasta, jota paistamme ja keitämme. Kananmunapohjaiset smoothiet ovat erityisesti Virpin heiniä.
Juustot maistuvat ja niitä syödään molemmissa perheissä. Ruoanlaitossa käytämme kermaa, voita ja kylmäpuristettua oliiviöljyä. Tuulevi harrastaa salaattikastikkeena yleensä tuota öljyä, jossa saattaa olla seassa myös yrttejä tai ripaus pippuria.
Mitä pastan, riisin ja perunan tilalle?
Kasviksia käytämme monipuolisemmin kuin ennen karppauksen aloittamista. Ruokakasseissamme keikkuu kaupasta kotiin kokattavaksi valkokaalia, kaikenväristä kukkakaalia, parsakaalia, puna-, kyssä- ja ruusukaalia, valkosipulia, purjoa, kurpitsaa, kesäkurpitsaa, porkkanaa, lanttua, eri väristä punajuurta, naurista, juuriselleriä, avomaa- ja kasvihuonekurkkua, maa-artisokkaa, tomaattia, kaikenväristä paprikaa, munakoisoa ja moninaisia mausteyrttejä. Valinnat teemme aina sesongin mukaan. Kun kotimaista satoa ei ole saatavilla, tuontitomaatit ja -kurkut jäävät kaupan hyllyyn. Ne korvaamme vaikka hapankaalilla tai muilla talvikauden säilyvillä kotimaisilla vihanneksilla ja juureksilla. Täydennämme ruokavaliota myös kotimaisilla ruukkusalaateilla – yrteillä.
Puna- ja keltasipuli kasvavat omassa pellossa, kuten myös kesällä erilaiset herneet, monen sortin pavut ja salaatit, palsternakka, ruohosipuli, tillit ja persiljat, timjamit, salviat, viinisuolaheinät, sitruunamelissat. Virpi kasvattaa myös makeaksi kypsyviä tomaatteja kasvihuoneessa, jonka liepeillä kasvavat musta- ja punaherukat ja karviaiset. Pakastimessa on niiden lisäksi mansikoita, mustikoita, karpaloita ja puolukoita. Tyrniäkin löytyy ja vadelmaa. Niitä käytämme päivittäin.
Syksyllä sienestämme ja pakastamme osan saaliista, lähinnä kanttarellit. Tänä vuonna Tuulevin huushollissa kuivattiin mieletön määrä tatteja. Monipuolisuutta ruokavalioon tulee myös villiyrteistä, joista nokkonen on ihan ykkönen. Siinä on runsaasti useita vitamiineja (A, C, E, K, B1, B2, B3, foolihappo), kivennäisaineita (kalsium, kalium, magnesium, mangaani, rauta, sinkki), flavonoideja, lehtivihreää ja erilaisia elimistölle tärkeitä happoja.Tuulevin hellan vieressä on iso lasitölkillinen kuivattua ja jauhettua nokkosta, jota ripotellaan vähän joka toiseen ruokaan.
Näillä kaikilla me korvaamme ruokalautasella pyhän perunan, pastan ja riisin. Suurin osa annoksesta – 2/3 tai jopa 3/4 – on siis edellä mainituista aineksista valmistettua ruokaa ja loput lihaa, kalaa tai kanaa.
Entä muuta?
Ruokavalioomme kuuluvat erilaiset pähkinät ja mantelit. Paitsi että syömme niitä vaikka kahvi- tai teekupillisen seurana, molemmilla on yleensä pelastuspussi käsilaukussa siltä varalta, että ateriaväli sattuu venymään. Pähkinärouheet sopivat myös salaatteihin ja turkkilaisen tai kreikkalaisen jogurtin päälle marjojen seuraksi. Noita paksuja, lisäaineettomia jogurtteja käytämme paljon sekä sellaisenaan että ruoanlaitossa, sillä ne sopivat keittiössä moneen. Jääkaapista löytyy usein myös rahkaa ja kermaviiliä.
Ruokajuomana on yleensä vesi. Muuten juomme pääasiassa kivennäisvettä. Virpin perheessä lapsetkin rakastavat piimää. Maitona käytämme läheiseltä tilalta ostettua maitoa, mistä löytyy luonnon omat maitohappobakteerit. Se ei aiheuta minkäänlaisia vatsavaivoja, toisin kun kaupasta ostettu maito. Tuulevi ostaa välillä myös luomumaitoa.
100% juureen tehtyä, lisäaineetonta ruisleipää syömme silloin tällöin. Uusista karppileivistä tunnetuinta eli Karppista ostamme molemmat toisinaan ihan vaihtelun vuoksi. Muutahan täältä päin ei saakaan.
Emme ole hirmuisia niuhoja. Saatamme joskus harvoin syödä sukulaisvierailulla tädin leipoman pullan tai perhejuhlissa siivun täytekakkua. Määrät ovat maltillisia jo senkin vuoksi, että syömisen tuntee yleensä omassa olossa ja siis lähinnä mahassa. Se möyrii ja kuplii – taas muistaa miksi noita kannattaa välttää. Runsas vilja aiheuttaa vatsavaivoja eikä sitä siksi tunnu hyvältä syödä. Emme tätä edes tajunnneet ennen kuin rajasimme viljoja ruokavaliosta ja huomasimme vatsan, muun muassa ilmavaivojen rauhoittumisen.
Näin me syömme. Olemme luopuneet valkoisesta viljasta, sokerista, pastasta, riisistä ja perunasta. Virvoitusjuomat ovat jääneet pois, samoin makeiset ja pitkälle jalostetut elintarvikkeet. Myös keksit, sipsit ja naksut ovat historiaa. Aivan alkuvaiheessa, muutaman todella tiukan ketokarppiviikon aikana Tuulevi laski hiilihydraatteja ja opiskeli samalla sitä, minkä verran hiilareita mistäkin kertyy. Sittemmin on menty rennolla otteella, ilman laskinta.
Karppisiskot Tuulevi ja Virpi
Rakastuin lehtikaaliin tänä vuonna. Mukavasti makua ja reilusti rautaa. C-vitamiiniakin kuulemma tuplasti verrattuna appelsiiniin. Kasvissyöjäsiskomme (ei siis karppisisko Virpi, vaan kolmas meistä) on viljellyt palstallaan lehtikaalia vuosikaudet, mutta minä sytyin sille vasta nyt, kun se löysi tiensä kauppojen valikoimiin. Tänä syksynä olen ostanut lehtikaalia ruokapiiri Lispitikan kautta. Sieltä tilaamme muutenkin kerran kuussa luomu- ja lähiraaka-aineita. Normikaupoistakin kotimaista lehtikaalia on löytynyt mukavasti. Viime viikon ruokapiirijaosta poimin mukaan kolme lehtikaalipussia, jotka muistin lounasta tuumaillessa. Muutkin ainekset löytyivät jääkaapista. Kauppaan ei täältä kylätien takaa lähdetä yksittäisiä asioita täydentämään. Syntyi lehtikaalikeitto.
Karppisiskot ja vähähiilihydraattinen elämä! 