Maanantaisoturin hormoniharmoniaa

 

Sain Varpu Tavin kirjat luettavaksi jo aikaa sitten. Kuvittelin postaavani niistä nopeasti. Turha luulo – huomasin kirjojen sisältävän itselleni niin jämerää tekstiä, ettei niitä nopealla läpilukaisulla hoideltukaan. Tässä siis lopulta pari vinkkiä vinkkiä vaikka pukinkonttiin, taatusti terveyttä ja ajatuksia edistävää sellaista.

Maanantaisoturit- kirjan kirjoittajat Varpu Tavi ja Kukka Laakso ovat koonneet  mielenkiintoisen paketin aiheista kahvakuulailu ja hiilihydraattitietoinen syöminen. Vaikka en uskokaan liikuntaan ohjaavien kirjojen lopulliseen  motivointikykyyn, niin tämä kirja kyllä kannattaa lukea. Muutenkin elämänmuutosten yhteydessä kannattaa perehtyä taustoihin, oli sitten kyseessä ruoka taikka liikkuminen. Emme ole pelkkiä tietyn lajin harrastajia tai ruokavalion noudattajia. Olemme hurmaavia kokonaisuuksia, joiden hyvinvointiin vaikuttavat niin ruokavalio, lepo, ihmissuhteet, työ, stressi kuin myös ne liikuntalajit mitä me harrastamme. Kirja muistuttaa tästä monipuolisesti. Sitäpaitsi –  jos olet käynyt joskus kahvakuulakurssin, löydät kirjasta hyvät ohjeet kertaukseen.

Hormoniharmonia selittää monta asiaa

Ensimmäinen ajatus Hormoniharmoniaa-kirjan luettuani oli helpotus. Jonkinlaisena julkikarppina olen välillä nolostellut sitä, että painoni ei ole tämän enempää laskenut.Ei sillä, ensisijainen tavoitteeni on ollutkin hyvä ja virkeä olo. Koska kuitenkin haluan keveämmäksi  ja tiedän mitä syön, olen hiljaa ihmetellyt miksei painoni ole tämän enempää pudonnut.

Olin elämäni kunnossa niinä vuosina, jolloin tein raskasta ruumiillista työtä. Aktiivinen ja säännöllinen liikunta ei ole istunut arkeni aikatauluihin, ei edes ennen lapsia. Nyt olen hakenut itselleni mieluisimpia liikkumisen muotoja ja olen niitä pikkuhiljaa löytänytkin. Joogaohjaajani kertoi jo heti ensimmäisellä tunnilla lajin vaikuttavuudesta nimenomaan hormonitasapainoon. Lisäksi omistan kahvakuulan, tosin turhan painavan. Toivon nyt, että löydän hyvän kahvakuulaohjaajan ja tilaa arjessani lajin  harjoitteluun.

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulma

Jonkinasteinen hormonien epätasapaino lienee toinen syy hitaaseen painonpudotukseeni. Omaa historiaani tarkastelleessa löysin monta yhtymäkohtaa Hormoniharmoniaa-kirjan kuvaamille oireille. Ongelmana on yhteenvedon vaikeus. Kilpirauhaseni ainakin  toimii hitaanlaisesti, mutta oireita löytyy myös keltarauhashormonin- ja kortisolinpuutoslistalta. Vaikkei kovin lopullisia johtopäätöksiä kirjasta voikaan vetää, se antaa kimmokkeen tutkia aihetta syvemmin omalla kohdalla.

Varpu itse asuu Saksassa, jossa kokonaisvaltainen ihmisen hoitaminen on täysin eri tasolla mitä meillä Suomessa. Tästä kertoo esimerkiksi se, että saksalaisista lääkäreistä n 10 %:a on suorittanut jonkin täydentävän hoitomuodon koulutuksen lääkäriopintojensa lisäksi. Esimerkikisi homeopatia on siellä laajassa käytössä, eikä saa virallisen terveydenhuollon väkeä  hyperventiloimaan toisin kuin Suomesssa tuntuu käyvän. Varpun tekstistä välittyy asenteellinen avarakatseisuus, johon asuinympäristö vaikuttanee osaltaan.

Mikään hormonien vanki en kuitenkaan suostu olemaan, vaikka ne meitä naisia ohjaavatkin voimakkaasti. Löysin   kirjasta lempeitä tapoja hoitaa hormonitasapainoa yrttien, luonnollisten hormoneja tukevien valmisteiden, ruokavalion ja joogan avulla. Pidän Varpun ja Anjan moniulotteisesta ja ennakkoluulottomastatavasta lähestymistavasta. Samaa meininki on myös Varpu Tavin ja Leena Hausbrandtin vuonna 2007 julkaistussa kirjasta Nainen parasta vuosikertaa. Sitä ei valitettavasti taida enää olla saatavilla kuin kirjastoissa.

”Vapauta itsesi ulkonäköpaineista ja kehon virheisiin keskittymisestä! Negatiivisessa itseinhon kehässä kieriskely pitää sinut ikuisesti maanantaissa…” (Maanantaisoturit)

Kirjat Bookyssa
Varpu Tavi & Kukka Laakso: Maanantaisoturit
Anja Huovinen & Varpu Tavi: Hormoniharmoniaa ruokavalion ja joogan keinoin

Karppisisko Virpi

LISÄYS 7.12.2011

Suosittelemme myös muita myynnissä olevia Varpun ja kumppaneiden kirjoja
Kahdesta ensimmäisestä tulee tuonnempana esittely blogiin
Ilkka Salmenkaita & Varpu Tavi: Laihdu ilman nälkää
Hyvä, maltillisen monipuolinen perusteos, joka auttaa ymmärtämään miksi hiilihydraattitietoinen elämäntapa saa voimaan monin tavoin paremmin.
Varpu Tavi & Kikka Lehtonen: Laihdu! herkutellen ja pysyvästi
Kirja on paitsi Kikka Lehtosen  hiilihydraattitietoisen elämäntapamuutoksen tarina, myös vhh-elämäntavan laajempi kuvaus. Kirjasta löytyy ruokaohjeita.
Anja Nysten, Varpu Tavi & Tooma Tuohikorpi. Laihdu ilman nälkää. hiilihydraattitietoista kotiruokaa
Pokkariversio alunperin kovakantisena ilmestyneestä teoksesta.Kovakantinen on Tuulevilla ahkerassa käytössä – sitä emme tiedä,  mitä muutoksia pokkariversioon on tehty.

 

Mainokset

Liikuntatraumoja ja onnistumisia

Olen ikäni tehnyt fyysistä työtä,  kiitos kotitilani monipuoliset askareet lapsuudesta asti.  Se takasi normaalipainon ja hyvän pohjakunnon pitkälle aikuisuuteen. Mutta tämän vuoksi en ole koskaan oppinut varsinaisesti vapaa-ajalla liikkumaan.  Lisäksi liikunnan viha- / rakkaussuhteeseen on voimakkaasti vaikuttaneet erittäin ikävät muistot koululiikunnasta. Käsitykset itsestä liikkujana jäi vinoutuneeksi, kun opettaja töksäytteli ujolle maalaistytölle ilkeällä äänensävyllä: ”Et taida olla kovin liikunnallinen” ,  ”Kylmähän tässä perässä tulee, kun et osaa hiihtää”  tai ” Sinun kuntosi taitaa olla todella huono” jne. Kyllä, minä olin se joka valittiin, jos ei viimeisenä, niin ainakin toiseksi viimeisenä huutoäänestyksessä joukkueeseen. Ja kyllä, vihasin liikuntaa.

Ensimmäistä kertaa aloin löytää liikunnan idean opiskeluaikoina. Opettajaksi tuli kaveri, joka sanoi, että saatte parhaan mahdollisen numeron liikunnasta, jos olette 95 %:sti läsnä. Löysin uimisen ja reippaan kävelyn. Aloin käydä jopa lenkillä ja salilla.

Matkan varrella olen ollut sekä aktiivinen liikkuja että täydellisen passiivinen. Näillä liikkumattomuuden jaksoilla ei ole motivoinut mikään, ei edes kalliisti maksettu kuntosalijäsenyys. Liikkumattomuus on ollut yhteydessä myös lievään masennukseen, sohvan pohjalle tipahtamiseen syksyn pimeydessä. Juuri tämä aika vuodesta on aina ollut minulle henkisesti kaikkein raskain.  Raskauskaan ei ole tuonut helpotusta: jo pitkälti ennen vauvamahan tuloa kärsin ikävistä lonkkakivuista. Liiku siinä sitten. Lisä(teko?)syynä on ollut myös se pitkä jakso elämässä, jolloin opiskelin ja tein töitä.  Ja edelleen muuten opiskelen ja teen  kolmea työtä. Tosin Rosen-terapian opiskelu ei ole opiskelua perinteisessä mielessä.

Nykyistä karppielämää on jatkunut n. 1 1/2 vuotta. Elämä on täyteläistä: liikkuvaa työtä kouluttajana, hoiva- ja maatalousyrittäjänä, täydennyskoulutusta, perheenäidin puuhia, parisuhdetta jne, jne. Ei tätä jaksaisi ilman vahvaa D-vitamiinia ja omegaa, muutamaa superfoodia ja ennen kaikkea ravitsevaa karppiruokaa. Karppaamisen ansiosta olen pirteä myös työpäivän jälkeen ja minulla on ollut voimavaroja aloittaa tänä syksynä säännöllinen juokseminen sekä astangajooga.

Nyt, reilun kuukauden jälkeen voin sanoa, että kaamosmasennuksesta ei ole tietoakaan ja mikä parasta: rakkaus liikuntaan on lopulta löytynyt.

Karppisisko Virpi

Wilma Schlizewskillä on asennetta

Minäkin meinasin kesän repsahduksien keskellä langeta samaan ajattelun ansaan: ”Olen jo lähempänä neljänkymmenen ja kahden lapsen jälkeen aineenvaihduntani on hidastunut. En minä pääse enää takaisin niihin mittoihin mitä olin…” Loistavan tehokasta itselleen valehtelemista minkä turvin saatoin jatkaa löysäilyäni.

Liikkumisen suhteen olen täydellinen on/off -ihminen ja valitettavan usein nyt juniorin syntymän jälkeen on off-vaihde jäänyt päälle. Kun ei saa takapuoltaan ylös, niin ei saa. Toinen syy on ollut myös mieleisen liikuntamuodon löytyminen. Olen matkani varrella aloitellut vähän jos mitä into piukalla ja muutaman kuukauden päästä kyllästynyt. Sitä on sitten kalliisti makseltu mm. kuntosalijäsenyyden muodossa.

Todellisuudessa ja rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että aineenvaihdunta hidastuu noin 2 % kymmenessä vuodessa. Toki erojakin varmasti on. Olen karvaasti huomannut, että ennen lapsia 10 kilon pudottaminen kropasta oli helppoa kun mikä, nyt tyttöjen syntymän jälkeen mikään ei tapahdukaan ihan niin nopeasti.

Blogin otsikkoon siis. Muutama viikko sitten ilmestyneessä Me Naisissa oli kansikuvatyttönä ja artikkelissa tunteita herättävä persoona Wilma Schlitzewski. Hän on elämäntapamuutoksen myötä päässyt sellaisiin mittoihin ainakin kuvien perusteella, että ei voi kun ihailla. Koko 46 on historiaa ja rankan kuntotreenin sekä hiilareitten vähentämisen tuloksena on varsin vetävän näköinen mimmi (lävistyksistä ja tatuoinneista huolimatta). Toiveissa elättelen, että joskus lasten kasvaessa hieman isommaksi, saan jotain yhtä tehokasta itsessäni aikaiseksi. Täytyy sanoa, että se siitä keski-ikäistymisen hitaammasta aineenvaihdunnasta ;-).

Karppisisko Virpi

Karppaus kaventaa

Harkinnan jälkeen päätin julkaista kuvaparin, joka kertoo siitä, miten olen muuttunut karppaamisen aikana. Toukokuussa 2009 katsoin karmaisevaa totuutta silmiin ja totesin, että olin kuin huomaamatta onnistunut keräämään ylimääräisen suojapanssarin. Olin ollut nelikymppiseksi saakka siitä onnellisessa asemassa, että sain syödä mitä tahansa eikä se näkynyt juuri missään. Se aika oli ohi ja syöminen oli alkanut näkyä ja tuntua.

Aloitin karppauksen toukokuun 2009 lopussa. Aloitin heti alkuun tiukan ketokarppikuurin, joka kesti kuukauden verran. Sen aikana karsin hiilihydraatit minimiin. Koska aloin loppuvaiheessa pikkuhiljaa löysätä, en osaa tarkasti sanoa, missä vaiheessa ketokarppaus muuttui alakarppaukseksi. Tiukka aloitus sopi minulle. Oli helpompi ottaa yksi kerrallaan uusia aineksia ruokavalioon kuin toisin päin.

MISSÄ MUUTOS NÄKYY

Tuo kakkoskuva on otettu viime heinäkuussa. Siihen mennessä vyötäröltä oli lähtenyt viitisentoista senttiä ja painoakin mukavasti. Ihan tarkkoja kiloja en osaa edes täsmällisesti sanoa, koska meillä oli ja on edelleen vähän epäluotettava vaaka. Oikeastaan hyvä niin. En ole päätynyt tuijottamaan satoja grammoja enkä vahtaamaan kiloja. Olen ennemminkin oppinut seuraamaan omia olotiloja sekä kehon ja mielen reaktioita eri ruoka-aineisiin. Kapenemisen olen huomannut vaatekoon muutoksista.  On nastaa pistää kirpparille ja kiertoon niitä isoiksi jääneitä vaatteita.

RUOKAVALIO NYT

Tuona aikana en muuttanut liikuntatottumuksia. Aktiivisempi liikkuminen tuli kuvioihin tuon heinäkuisen kuvan jälkeen. Kilot lähtivät vain ja ainoastaan ruokavaliolla. Nykyään syön tyylillä, joka osuu alakarppauksen ja hyväkarppauksen välimaastoon. Ruisleipää syön jonkin verran:   lisäaineetonta, juureen tehtyä 100% ruista. Puuroja tai muita viljatuotteita popsin vain harvoin enkä harrasta edes täysjyväpastaa kuin poikkeustapauksissa. Niitä ovat vaikkapa kyläreissut – en halua heittäytyä ruokaterroristiksi ja tehdä numeroa syömisistäni. Toisinaan syön leivoksen, enkä soimaa siitä itseäni. Ruokavalioni perustuu lihaan, kalaan ja kanaan, kasviksiin sekä juureksiin, kotimaisiin marjoihin ja mahdollisimman vähän prosessoituihin maitotuotteisiin. Juustoa syön paljon. Käytän ruoanlaitossa kermaa ja voita. Välttelen lisäaineita ja valitsen elintarvikkeita, joiden ainesosaluettelo on mahdollisimman lyhyt.

Viime keväänä tein hetken pyrähdyksen ketokarppauksen puolelle. Olen miettinyt tälle keväälle samaa.  Voisin vielä keventää vyötärön seutua ja tiukka ketokarppaus auttaa siinä. Kaikkineen karppaus sopii minulle. Jollekulle muulle jokin toinen konsti. Tärkeintä on oppia tuntemaan oman kehon reaktiot ja löytää sitä kautta itselle sopiva tapa syödä, olla ja elää. Karppauskaan ei ole pelkkää kapenemista ja kilojen kadottamista. Se on myös selkeämpää oloa ja kirkkaampaa mieltä.

Karppisisko Tuulevi

Elämää häiden jälkeen…

Häistäni on jo 7 vuotta ja kiloja on sen jälkeen karttunut tuntuvasti. Tosin perheemme on myös kasvanut kahdella ihanalla tyttölapsella.

Tuore leipä, leivonnaiset ja pasta ovat vuosien saatossa vieneet mennessään ja taitaahan se tilastoissakin olla, että avioliiton solmimisen jälkeen alkaa pareilla kilot kertyä…

Juniorin syntymän jälkeen olen vaan ihmetellyt edessä roikkuvaa reppuani ja kilojani ylipäätänsä. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, sillä en juurikaan ole syönyt perinteisesti lihottavia herkkuja. Mutta olen syönyt liian isoja annoskokoja (koska perinteisellä runsashiilarisella ruoalla en koskaan tunne saavani vatsaani täyteen) ja himoitsen vastaleivottua leipää (mikä on ongelma silloin kun rakastaa myös leipomista…).

Valitettavasti omaan kropan, mikä ei kutistu piiruakaan imetyksen aikana. Ei yhtään, ei sitten grammaakaan. Liikkumiseni on myös vähentynyyt olemattomiin. Omaan on/off liikkumisinnon, ja aina tuntuu, että on mukamas tärkeämpää toimintaa kuin lenkille lähtö.

Nyt kolmatta kuukautta tosisaan karpatessani, kilot ovat sulaneet toooosiiii hiiiiitaaaaastiii. Mutta mitäpä siitä, kun olo on tämä: unen tarve on vähentynyt huomattavasti, sumuinen olotila on kuin muisto vain, lukuisat naistenvaivat ovat helpottaneet ja mikä parasta; avioelämä on piristynyt lähes alkuhuuman tasolle 😉

Virpi