Vanha vinkki – uusi värkki

Kukkakaaliriisiä olen tehnyt lisukkeeksi jo vuonna keppi ja kivi. Koska olen enimmäkseen laiska pienijä ja pilkkoja ja raastamisesta on keittiötraumoja (teen valikoivasti), en vaan ole vaivautunut murentamaan kukkakaalia. Olen siis vain lohkonut pieniksi ja keittänyt tai höyryttänyt.

Vaan taannoin kuulin loistavan laiskan kokin vinkin. Tupperware pikakokki tulee ja pelastaa – kukkakaaliriisi syntyy tuossa tuokiossa. Minähän sitten laittamaan kyselyä paikalliseen roskalavaryhmään, josko joku tahtoisi luopua vanhasta pikakokista. Meillä olisi sille mainio koti. Heti tärppäsi ja me ajelimme yhtenä aamuna Mikkeliin mennessä hakemaan uuden keittiöihmeen huusholliimme. Quicj Chef valmiina palvelukseen.

Se todellakin toimii loistavasti ja on juuri niin nopea kukkakaaliriisin valmistusapu, että minäkin saan tuota riisinnäköistä kasvismurua syntymään suit sait sukkelaan. Here we go.

mylly

KUKKAKAALI – JAUHELIHARIISI

350 g naudan jauhelihaa
pari kappaletta minikukkakaaleja tai yksi isompi
iso sipuli
reilu kourallinen luumu- tai kirsikkatomaatteja
0,5 dl vettä
suolaa, mustapippuria
chilikastiketta

Kukkakaalijauhelihariisi

Huuhtele ja lohko kukkakaali ja myllää se pikakokilla muruiksi. Myös karkealla terällä raastaminen tai monitoimikoneen käsittely tuottaa saman tuloksen – tai jos jaksat pipeltää veitsen kanssa.

Kuori ja silppua sipuli.
Puolita tomaatit.

Paista jauheliha pannulla kypsäksi ja mausta. Siirrä tarjoilupataan. Kiehauta paistinpannulla vesi  ja lisää joukkoon kukkakaalimuru. Keitä pari minuuttia kunnes kaikki neste on haihtunut. Lisää joukkoon mausteet ja nokare voita. Kääntele hetki. Lisää pataan jauhelihan sekaan.

Lisää pannulle hiukan voita ja kypsennä sipulisilppu. Lisää pataan.

Sekoita ja tarkista maku. Mausta halutessasi kevyesti chilikastikeella.

valmiskukkakaalijauhelihariisi

Karppisisko Tuulevi

Aamiaisleipä valurautapannulla

Pitkän leipomistauon jälkeen olen innostunut taas. Risto Lahden, Anni ja Fredu  Sirviön Keto kickstart – Keto reseptejä -kirjan leivontaohjeille lähteekin täältä iso suositus. Ne ovat boostanneet vauhtiin. Myös tämän reseptin alkuperä on kyseisessä opuksessa. Reissumiehet on ohjeen nimi. Me söimme tätä versiota tänään aamiaisella.

202F9530-3DC0-44AB-BE0E-C80527F4C13DAinekset

1dl kurpitsan siemeniä
1dl auringonkukan siemeniä
1dl mantelijauhetta
1dl pofiberiä
1rkl chian siemeniä
1rkl seesamin siemeniä
2rkl psylliumia
2tl leivinjauhetta
(muutama valkosipulin kynsi)
4-5 kananmunaa
100 g voita sulatettuna 
1tl suolaa
2dl vettä
 

3C6EC319-7F38-4662-A434-80C2EA3493ACValmistus

Laita kurpitsan ja auringonkukan siemenet blenderiin ja surauta jauhoksi. Sekoita joukkoon mantelijauhe, pofiber, psyllium, chian ja seesamin siemenet. Itse teen parin leipäreseptin jauhosekoituksen kerralla valmiiksi ja jätän toisen satsin toista leipomiskertaa odottamaan.
Lisää leivinjauhe kuiviin aineisiin ja jätä seos kulhoon odottamaan.
Vatkaa kananmunat.
Sulata voi ja mittaa vesi valmiiksi. 
Halutessasi valkosipulin makua, murskaa kynnet ja sekoita kuiva-aineiden sekaan.
Lisää kanamunat hyvin sekoittaen.
Sekoita sulatettu voi hyvin joukkoon.
Sekoita vielä vesi sekaan.
Jätä taikina tekeytymään 5-10 minuutiksi.

Versio 2

Jos haluat paistaa leivät uunissa valurautapannulla, voitele pannu hyvin ja taputtele osa taikinasta leiväksi pannun reunoja myöten.
Paista puolisen tuntia 200-asteisessa uunissa.
Nosta pöytään pannuineen päivineen.
Voit leikata lohkot valmiiksi.
Toinen tapa, jolla näitä teen, on paistaminen matalassa pyöreässä vuoassa. Leikkaan pohjalle vuoan kokoisen leivinpaperipyörylän. Sen halkaisija on niin iso, että reunat yltävät vuoan reunojen yläpuolelle. Näin leipä ei ainakaan tartu vuoan pohjaan. 

8913A93F-55AF-4E79-8AB5-5939E887C384

Karppisisko Tuulevi

Mansikkakausi ja jäätelöpäivä

Mansikkakausi ja jäätelöaika. Heinäkuu ja kesä, vaikka kolea onkin. Kun ketogeenistä ruokavaliota Keto Kickstart-valmennuksella boostaavien Sirviöiden blogista ja heidän Keto reseptit -kirjastaan putkahti vastaan vaniljajäätelön ohje, pitihän sitä kokeilla. Hiilareita vähän – makua paljon.

keltuainenTässä tarvikkeet:
4 isoa kananmunaa: erottele keltuaiset ja valkuaiset
1/4 tl (viinikiveä tai) omenaviinietikkaa
1 dl erythritolia (karppisokeri)
3 dl kuohukermaa, vatkataan
1 rl  sokeritonta vanilijauutetta tai 1 tl vaniljajauhetta
150 g tuoreita mansikoita

kermaNäin valmistat:

Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset. Ryhdy vatkaamaan valkuaisia ja lisää joukkoon omenaviinietikka (tai viinikivi). Kun saat valkuaiset kovettumaan, lisää verkkaisesti sekaan erythrithol. Vatkaa kunnes seos muodosta “huippuja”. Huippu-ilmaus on kotoisin alkuperäisestä Sirviöiden alkuperäisestä ohjeesta: adoptoin sen, koska sana kuvaa seoksen ulkonäköä.
Vatkaa eri kulhossa kuohukerma, kunnes sekin muodostaa pehmeitä “huippuja”. Älä vatkaa liian kovaksi.
Riko kolmannessa kulhossa kananmunien keltuaiset. Sekoita niihin vanilja.
Painele tuoreet mansikat haarukalla survokseksi.
Sekoittele vatkatut valkuaiset ja kermavaahto keskenään. Lisää joukkoon keltuaiset ja mansikkasurvos kevyesti lastalla sekoittaen, kunnes seos on tasaisesti sekaisin.

mansikkaLaita seos pakastimen kestäviin astioihin. Me käytimme tukevia pahvisia kuppikakkuvuokia, jotka ovat juuri sopivasti annoskokoisia. Anna jäähtyä noin 2-4 tuntia, kunnes jäätelö kovettuu.

ketojäätelö2Jos pakastat yhdessä isossa astiassa ja säilytät jäätelöä pakastimessa yli 4 tuntia, siitä tulee kovaa. Löydät Ketogeeninen ruokavalio -blogista vinkkejä siitä, kuinka saat jäätelön pysymään pehmeänä. Sieltä löytyvät myös jäätelön ravintoarvot.

Reseptiä on helppo muunnella lisäämällä mansikoiden sijaan joukkoon muita marjoja,  mantelirouhetta tai rouhittua tummaa suklaata. Keto reseptejä -kirjasta puolestaan löydät minttusuklaajäätelön ja lakritsijäätelön ohjeet.

ketojäätelöOlemme vuosia sitten postanneet yhden jäätelöohjeen, jonka valmistamisessa käytimme jäätelökonetta. Sittemmin jäätelöhommat ovat jääneet varsin vähiin ja konekin on siirtynyt keskimmäisen siskon käyttöön. Tämän jäätelön teossa emme konetta käyttäneet. Valmistimme jäätelön ja pakastimme sen annosastioissa. Muutaman tunnin pakastamisen jälkeen annoimme jäätelön pehmentyä lempeästi lusikoitavaan muotoon: suutuntuma muistutti kovasti pehmistä. Mansikkapehmistä aidon ja tuoreen mansikan maulla.

Karppisisko Tuulevi

ketojäätelö1

Parsakaalia, broileria ja mintunmakuista jogurttisoosia

Terve vaan pitkästä aikaa. Täällä kokkaillaan Koivakkalan keittiössä.

IMG_5374 (kopio)

Nyt kokkailin hyvää, helppoa ja nopeaa yhdestä lempivihreästäni parsakaalista ja valmiiksi grillatusta broilerista. Alkuperäinen ohje on kotoisin K-ruoan sivuilta, jota usein käytän ruokaohjeita valitessa. Kauppaan mennessä käytän appia ja kotona selailen sivuja koneella.

Parsakaali-broilerpannu

300 g broilerin fileesuikaleita tai grillattua broileria
1/2 rkl öljyä
400 g parsakaalia
muutama valkosipulin kynsi pienittynä
1 rkl raastettua tuoretta inkivääriä
1rkl voita
1dl vettä
2 rkl soijakastiketta

Ruskista broilerin fileesuikaleet rasvassa pannulla. Jos käytät kypsää grillattua broileria, silppua broilerinpalat pieneksi ja kuumenna pannulla, mausta jauehtulla chilillä tai pyörittele chiliöljyssä. Jätä broilerit sivuun odottamaan.

Huuhtele ja silppua parsakaali. Pieni myös varsia. Kuori ja pieni valkosipulinkynnet.

Kuumenna rasva  ja lisää siihen silputtu parsakaali, valkosipuli ja inkivääriraaste. Lisää vesi. Sekoittele miedolla lämmöllä, kunnes vesi on haihtunut. Parsakaali saa jäädä vähän napakaksi. Lisää lopuksi sekaan broilerinpalat ja soija.

Tarjoa sellaisenaan minttujogurttikastikkeen kanssa.

IMG_5372 (kopio)

Minttujogurttikastike

200 g turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
½ sitruunan mehu
½ valkosipulinkynsi
pieni kourallinen tuoretta minttua silputtuna
suolaa

Valmista kastike. Purista mehu sitruunanpuolikkaasta mehu, pieni valkosipulinkynsi ja silppua minttu. Sekoita ainekset keskenään. Tarjoile kanapannu minttujogurttikastikkeen kera.

IMG_5373 (kopio)

Karppisisko Tuulevi

Näkkärin narskuttelua

Näkkäri

Siemennäkkäri on karppileipojan näppärä ja nopea klassikko. Olen vaan ollut sen tekemisessä laiska. Viikonloppuna  lämpimäistä maistellessa ihmettelin, jotta miksi. Kätevästi valmistuva näkkäri  oli koko huushollin mieleen. Jatkoon!

noin 4 dl sekoitus erilaisia siemeniä: auringonkukka, seesam, hamppu, kurpitsa, pellava
3 kananmunaa
4 rkl mantelijauhoja
hippunen suolaa

Laita uuni lämpiämään noin 200 asteeseen tai vähän alle. Vatkaa kananamunaa kevyesti ja sekoita siihen muut ainekset. Niistä syntyy pehmeä taikina. Meillä oli tällä kertaa vain auringonkukan- ja pellavansiemeniä, joten tein taikinan niistä. Eri siemenet antavat hiukan erilaista makua ja rakennetta. Kannattaa siis kokeilla. Muutaman ruokalusikallisen siemenistä voi korvata myös vehnäleseillä.

Levitä taikina pellille ohueksi kerrokseksi. Paista parikymmentä minuuttia. Paistoaika riippuu siitä, miten kovaa näkkäristä haluat. Puolikaan tuntia ei ole liikaa, jos teet kuivempaa näkkäriä. Omaani paistoin vain tuon parikymmentä minuuttia, jolloin valmis leipä jäi pehmeähköksi. Jäähtyessään se kovettuu, joten kannattaa palastella levy ennen jäähtymistä. Mitä ohuemmaksi levyksi taikinan vaivaudut levittämään, sen maukkaampi on lopputulos.

Sitten vaan syömään. Tämän päälle käyvät kaikki leivän täytteet – anna palaa aamiaispöydässä!

Näkkäri1

Karppisisko Tuulevi

Pikkupannaripäivä!

Minulla on ennestään yksi erinomainen vähähiilarinen lettuohje. Sitä suosin edelleen, jos haluan perinteisen oloisia, pitsireunaisia lettuja. Resepti löytyy blogista ja se muuten tosiaan toimii ja maistuu hyvin myös tavan syöjille. Klikkaa tänne!

Tämän alla olevan amerikkalaisten pannareiden ohjeen bongasin Karkkipäivä-blogista. En sitä sen kummemmin muutellut, ennemminkin testasin valmiin reseptin ja sen toimivaksi totesin. Kun haluat sellaisia paksumpia lettusia, käytä näitä vinkkejä.

pannarit1 3 kananmunaa
pari ruokalusikallista voisulaa
3 rkl mantelijauhoa
1 tl psylliumia
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl raakamaitoa tai kermaa
ripaus suolaa
aitoa vaniljaa

Sekoita voisula vatkattuihin muniin. Sekoita mantelijauho, psyllium ja leivinjauhe keskenään ja sekoita kananmuna-voi -seokseen. Lisää kerma / raakamaito ja ripaus suolaa. Jätä hetkeksi turpoamaan. Paista voissa lettupannulla – siinä syntyy kätevästi pieniä pyöreitä amerikkalaisen pannarin näköisiä pannareita. Lusikoi taikinaa maltillinen määrä. Se nimittäijn kohoaa paistovaiheessa jonkin verran.

Annoksesta tuli meillä 12 pientä pannaria. Tarjoilimme ne iltateen kanssa. Päälle lusikoin kohmeisia mustikoita ja hiukan kreikkalaista jogurttia. Lopuksi lorautin hiukan mauksi Yesdelistä ostamaani sokeritonta siirappia: Joseph´s original sugar free maple syrup. Olisin linkittänyt suoraann Yesdelin tuotteeseen, mutta verkkokaupan valikoimista en juuri nyt tuotetta löytänyt.
pannarit
pannarit_mustikat Karppisisko Tuulevi

Uunimunakasta sämpylän päälle

Ne aamut! Vuosikausien aamumunakkaiden vaihteluksi on kiva leipoa jotain. Kiitos Karkkipäivä-blogille mainiosta ohjeesta. Karkkipäivän aamiaissämpylät syntyvät minuutissa mikrossa. Koska minulla sellaista ei ole, paistan sämpyläni uunissa. Muutama minuutti enemmän kuluu, mutta eipä haittaa. Joutuisaa on kumminkin! Sämpylöiden päälle tein juustoisen uunimunakkaan.

InstagramCapture_cba1c0e8-9d97-404e-8ebc-21f6c17cd2c2
MINUUTTISÄMPYLÄT

2-4 rkl voita
1,2 dl mieleisiä vhh-jauhoja (esim. mantelijauhoa, soijajauhoa, siemenjauhoa: minä sekoitin kokonaisia pellavansiemeniä ja mantelijauhoa)
1/2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa

Sulata voi ja sekoita muut aineet joukkoon. Kaada seos sopivan kokoisiin pieniin, voideltuihin astioihin. Minä käytin Teema-kahvikuppeja. Paista uunissa keskitasolla (200 astetta) kunnes pinta saa kauniin ja ruskean värin. Anna jäähtyä hetken verran ja kumoa lautaselle. Sitten vain täytteitä väliin ja syömään. Rakenne on leipämäinen ja maku hyvä. Taikinaan voit sekoittaa myös yrttejä ja vaikka nokkosta. Annoksesta tein kolme kohtuullisen kokoista kuppisämpylää.

JUUSTOINEN UUNIMUNAKAS

1 rkl voisulaa
3 kanamunaa
murennettua juustoa muutama siivu
3 rkl kermaa tai maitoa
hiukan suolaa ja valkopippuria

Voitele uunivuoka rasvalla. Sekoita kanamunat, neste, juustonokareet ja mausteet keskenään. Kaada muna-kermaseos uunivuokaan (Ø 20 cm tai pienempi – pienessä vuoassa munakkaasta tulee paksu).
Paista munakasta uunin keskiosassa 200 asteessa parikymmentä minuuttia.

Mukavaa aamua!

Karppisisko Tuulevi

EDIT. Lisätty munakkaan ohjeeseen uupumaan jääneet juustot.

Lautasen kokoinen porkkana-aurinko

porkkanasoppaMikä loistava aika tehdä porkkanasosekeittoa. Kaupat myyvät joululta jääneitä soseita hyvällä alennuksella. Ostin kilon pusseja puoleen hintaan ja pakastin osan. Tämän tein tänään.

1 kg valmista porkkanasosetta
2 dl kermaa
vettä niin, että keitosta tulee sopivan paksua
mieleisen makuista tuorejuustoa, minä käytin sekalaiset jämät (n. 150g)
suolaa ja yrttimausteita maun mukaan

lisäkkeeksi:
paahdettuja auringonkukan tai kurpitsansiemeniä
pilkottua kinkkua

Kumoa valmis porkkanasose kattilaan. Laita sekaan kerma ja tuorejuustot. Minulla sattui olemaan vain noin 150 g jämiä jääkaapissa, mutta reilumminkin tuohon voisi laittaa. Myös Koskenlaskija-juusto sopii soppaan mainiosti.

Sekoittele kunnes tuorejuusto sulaa ja keitto kuumenee. Kuumeneva sose on kuin laavaa: kattilasta roiskii kuumia pisaroita. Ole varovainen. Suosittelen kannen käyttöä kattilassa. Jos keitto tuntuu paksulta, lisää joukkoon vettä. Mausta keitto kuumana. Minä käytin suolaa ja omaa yrttimausteseosta, jossa on mm. lipstikkaa. Rakuunakin sopii porkkanan kanssa – se vaan sattui olemaan lopussa omasta maustekaapista.

Jos kaipaat keittoon pursekeltavaa rakennetta, silppua ja kuullosta sipulia ja/tai muita kasviksia joukkoon.

Lisukkeeksi käyvät pannulla paahdetut siemenet, kinkkusilppu, juustoraaste tai vaikka raejuusto. Soppa pitää niitten kanssa paremmin nälkää!

Karppisisko Tuulevi

Reipas sisko leipoi aamulla

rieska2Erilaiset siemenleivät ja -rieskat ovat vhh-ruokavalion klassikoita. Luen jatkuvasti karppaajien ja vähähiilarisesti elävien kanssakulkijoiden keskusteluja siitä, kuka muka kaipaa leipää. No minä kaipaan. Liki viiden vuoden vhh-elämän jälkeen voin sanoa, että ajoittain maistuu jokin leivän sorttinen ihan vaihtelun vuoksi. Toisinaan aamiaisella on kivaa täyttää sämpylän kaltainen elintarvike kauppahallin kinkulla ja tuoreilla vihanneksilla. Keittoruoan lisukkeena leivän tapainen viimeistelee aterian. Ei sen vuoksi, että se olisi perinteistä leipää (josta vatsani alkaa helposti kuplia ja joka turvottaa), vaan ruoan rakenteen ja vaihtelun vuoksi. Siinä missä soppaa tarvitsee vain nieleskellä, leipä vaatii vähän pureskelua. Se on se kombinaatio!

LEIVOIN SIEMENLEIPÄÄ. VAI RIESKAAKO LIE?

3-4 munaa
250 g rahkaa
2 tl leivinjauhetta
3 dl siemeniä / jauheita / jauhoja
– esim. 2 rkl ruisjauhoja, 2 dl auringonkukansiemeniä, 0.5 dl pellavarouhetta, 1-2 rkl lesettä
– TAI 1 dl jauhettua pähkinää, 1-2 dl seesaminsiementä ja 1-2 dl auringonkukansiementä
– TAI 1 dl auringonkukansiemeniä, 1 dl mantelijauhoja, 1 dl vehnänleseitä
tarvittaessa hiukan suolaa

Sekoita munat ja rahka tasaiseksi. Yhdistä toisessa astiassa jauheet, jauhot, siemenet, leivinjauhe ja suola. Sekoita kuivat aineet muna-rahkaseokseen. Lusikoi taikina leivinpaperille tasaiseksi levyksi tai pikkurieskoiksi.

Eilisaamuna käytin ohjeeseen vain kaksi kananmunaa ja osaltaan sen vuoksi rieskat taisivat jäädä normaalia ohuemmiksi. Hyvin maistuivat joka tapauksessa.

Paista kypsäksi 15-40 min 200-asteisessa uunissa. Jos taikinassa on vehnä- tai ruisjauhoa, rieskat kypsyvät nopeammin. Kannattaa vahdata uunissa olevaa peltiä vartin paistumisen jälkeen, etteivät rieskat pääse palamaan.

Ohje löytyy Karpin keittokirjasta.

rieskarieska1Karppisisko Tuulevi

Kirjalinkki sisältää affiliate-markkinointia

Keittelin sitten voimasoppaa

lehtikaalisoppa lehtikaalisoppa1Rakastuin lehtikaaliin tänä vuonna. Mukavasti makua ja reilusti rautaa. C-vitamiiniakin kuulemma tuplasti verrattuna appelsiiniin. Kasvissyöjäsiskomme (ei siis karppisisko Virpi, vaan kolmas meistä) on viljellyt palstallaan lehtikaalia vuosikaudet, mutta minä sytyin sille vasta nyt, kun se löysi tiensä kauppojen valikoimiin. Tänä syksynä olen ostanut lehtikaalia ruokapiiri Lispitikan kautta. Sieltä tilaamme muutenkin kerran kuussa luomu- ja lähiraaka-aineita. Normikaupoistakin kotimaista lehtikaalia on löytynyt mukavasti. Viime viikon ruokapiirijaosta poimin mukaan kolme lehtikaalipussia, jotka muistin lounasta tuumaillessa. Muutkin ainekset löytyivät jääkaapista. Kauppaan ei täältä kylätien takaa lähdetä yksittäisiä asioita täydentämään. Syntyi lehtikaalikeitto.

Lehtikaalikeitto

2 isoa sipulia pieneksi pilkottuna
300 g (1 pieni) lanttua kuorittuna ja pieneksi pilkottuna
300 g ( 2 kpl) palsternakkaa
200 g lehtikaalia
200 g mausteista makkaraa
1,5 – 2 l vettä
2 rkl kasvisliemijauhetta (luomu)
nokare voita sipuleiden freesaukseen
suolaa
vähän mustapippuria myllystä

Pilko sipuli pieneksi ja freesaa pannulla.
Kuori ja pilko lantut ja palsternakat pieniksi kuutioiksi. Poista lehtikaalista ruodot ja silppua lehdet pieneksi repimällä tai saksilla. Pilko makkarat valmiiksi. Minä käytin kahta: mietoa perusmakkaraa ja mausteista, vahvaa versiota. Tuju makkara antaa kivan makupotkun soppaan.

Laita vesi kiehumaan. Lisää kasvisliemijauhe joukkoon, kun kiehuminen alkaa. Lisää veteen ensin lanttukuutiot ja laita hetken päästä perään palsternakkapalaset. Mausta lientä kevyesti suolalla ja mustapippurilla. Keittele 15 – 20 minuuttia ja lisää lehtikaalisuikaleet joukkoot. Nakkaa samalla myös makkarakuutiot ja freesatut sipulit soppaan. Kypsennä, kunnes lehtikaali on mielestäsi sopivan pehmeää.

Aviomies tuumasi keittokattilan kannen alle kurkistaessaan
– Pelottavan terveellisen näköistä!
Syötyään hän tuumasi, että kyllä kannatti maistaa. Tämähän on hyvää!

– Karppisisko Tuulevi