Tämän päivän aamiainen

Asun maalla. Lähimpään kauppaan on matkaa kymmenisen kilometriä ja kaupunkiin kakskytäviis. Tänne hiekkatien varrelle posti tulee  päivällä ja päivän lehti tulee vasta postin mukana. Yleensä siinä puolen päivän aikaan. Viikonloppu onkin luksusta, sillä päivän lehden pääsee lukemaan aamukahvin kanssa. Lapsuudessa asuin näillä samoilla kulmilla – silloin viikonloput lehdet tulivat postilootaan vasta maanantaiksi.

Tänään heräsin niin myöhään, etten kehtaa edes sanoa. Istuskelin aamiaiseni ääressä liki lounasaikaan. Pitkään ja hartaasti.

Sekoittelin kreikkalaiseen jogurttiin itse keittämääni sokeroimatonta omenasosetta, jossa seikkaili mukana omenanpaloja. Lisäsin päälle vähän tyrnimarjoja pakkasesta ja kruunasin annoksen pellavansiemenrouheella.

Lautaselle siivutin tomaattia ja nostelin kaveriksi muutaman siivun pehmeää Président-vuohenjuustoa. Sitä, jonka paketissa lukee 12 petits chevrés doux. Se onkin mun ja tyttären yhteinen suosikki. Vielä pari basilikan oksaa ja se oli sitten siinä. Mukillinen kahvia tietysti myös!

Ja kelloa ei sitten tarvinnut vahtia yhtään!

Karppisisko Tuulevi

Oho! Syntyi uusi juhlaruoka

Vaikka olen laittanut ruokaa ja lueskellut ruokasivuja sekä keittokirjoja koko ikäni, löysin Glorian ruoka & viini -lehden oikeastaan vasta viime vuoden lopulla. Istuin odottelemassa miestä Kampin kauppaksekuksen Kaakaopuu-kahvilassa ja tapani mukaan poimin lehtipinosta plärättäväksi aikakauslehtiä. Jäin heti koukkuun. Oivaltavia reseptejä. Hauskoja keittiöhilkkeitä. Letkeitä ruokatarinoita. Olinhan minä tätä lehteä ennenkin lueskellut, mutta mistä johtunee, että nyt vasta se nappasi oikein kunnolla otteeseensa. Perhe bongasi innostukseni ja tilasi lehden minulle joululahjaksi.

Tämän päivän ohjeen origaanli idea on kotoisin tuosta Glorian ruoka & viini -lehdestä. Olen muunnellut romesco-rapukääretortun vähähiilariseksi versioksi vaihtamalla kääretorttumaisen pohjan munakaslevyksi. Toki voisin soveltaa alkuperäisen pohjan ohjetta karpimmaksi versioksi mutta tämä oli nyt nopein tapa. Ei kuulkaa paha vaihtoehto tämäkään. Ravunpyrstöt vaihdoin katkarapuihin.

ROMESCO – KATKARAPURULLA

Resepti innosti ja ilahdutti. Lopputulos on niin maukas, että tarjoan tätä vielä jossain illanistujaisissa tai perhejuhlissa. Koristelen kyllä vähän kunnianhimoisemmin kuin tällä kertaa. Sekoittele lisukkeeksi reilu kulhollinen tuoresalaattia.  Ohjeesta riittää hyvin neljälle.

Munakaslevy
Ohje löytyy eräästä aiemmasta postauksesta. Tein omani tämän simppelin perusohjeen mukaan. Kiekun munia söimme  tälläkin kertaa.

Täyte
150 g pehmeää vuohenjuustoa
romescokastiketta
puolikas pussillinen kuorittuja katkarapuja (90 g)
Kuorrutus
300 g pehmeää vuohenjuustoa
1/2 dl paahdettuja, kuorittuja  manteleita
puolikas pussillinen kuorittuja katkarapuja (90 g)
koristeversoja ja tuoreyrttejä; minulla tällä kertaa vain paljon persiljaa

Levitä notkistettu vuohenjuusto munakaslevylle. Levitä 2/3 romescokastiketta kerroksen päälle.
Valuta ravut siivilässä ja lisää kastikkeen päälle. Kääri levy leivinpaperin avulla rullaksi. Peitä se muovikelmulla ja anna vetäytyä tunnista pariin  jääkaapissa.

Asettele valmis rulla tarjoiluvadille ja ja levitä notkistettu juusto päälle. Koristele suikaloidulla paprikalla ja paahdetuilla rouhituilla manteleilla, valutetuilla ravuilla ja yrteillä juuri ennen tarjoamista. Ylimääräisen romescon voit tarjota grillatun lihan, kalan tai kasvisten kanssa.

ROMESCOKASTIKE

4 punaista paprikaa
1 valkosipulinkynsi
1 dl (100g) kuorittuja manteleita
1 dl hienonnettua persiljaa
ripaus mustapippuria
1 tl sormisuolaa
2/3 dl kylmäpuristettua luomuoliiviöljyä

Kuumenna uunin grillivastus 250 asteeseen. Halkaise ja huuhtele paprikat. Poista siemenet. Nosta puolikkaat uunipellille kuoret ylöspäin. Paahda niitä uunin yläosassa  noin 10 min tai kunnes kuoret tummuvat. Siirrä teräskulhoon ja peitä kulho lautasella. Anna vetäytyä vartin verran. Irrota  kuoret käsin vetämällä. Viipaloi ja säästä kaksi kuorittua puolikasta koristeeksi. Paloittele loput tehosekoittimeen.

Kuori ja silppua valkosipuli joukkoon. Paahda mantelit kuivassa valurautapannussa kauniin ruskeiksi ja kaada tehosekoittimeen. Pyöräytä seos karkeaksi tahnaksi. Lisää yrtit, pippuri, suola ja öljy. Anna koneen käydä sen aikaa, että seos on tasainen. Laita jääkaappiin odottamaan tarjoamista. Voit valmistaa romescon edellispäivänä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Karppisisko Tuulevi

Vuohenjuustobroileria, täytettyjä paprikoita ja värikästä salaattia

Olin viime viikolla marssimassa määrätietoisesti ulos Mikkelin kirjastosta, kun äkkäsin uutuuspöydällä karppikeittokirjan. Nopealla silmäyksellä Anna Hallénin Karppaajan kotiruokaa – Mutkaton tie terveyteen ja painonpudotukseen näytti sen verran kiintoisalta, että peruutin sen kanssa lainaustiskille.  Viikonlopun selailun ja ohjetestauksen perusteella voisin ostaa tämän.

Kirja edustaa LCHF- eli vähähiilihydraattinen + runsasrasvainen -näkemystä. Anna Hallén kirjoittaa omasta kokemuksestaan. Hän kertoo laihdutuskuureistaan ja siitä, kuinka muutti elämänsä vähähiilihydraattisen ruokavalion avulla. Kirjan yli 70 reseptiä ovat Hallénin omia. Niillä syntyy lämpimiä ruokia, lisäkkeitä, leipiä ja jälkiruokia. Kirjan loppupäästä löytyy myös kahdeksan viikon menu, joka voi auttaa pääsemään vähähiilihydraattisen elämän alkuun. Kustantajan mukaan Hallénin teos on Ruotsin myydyin karppauskirja viime vuonna.

SUNNUNTAIN RUOKALISTA

Kuudelle hengelle riittävät ohjeet ovat kirjan inspiroimia, mutta eivät tasan samoja kuin siinä olevat. Tällaisen ruokalistan kokkailin sunnuntailounaallemme eilen.

Vuohenjuustobroileri

Vuohenjuustoon hurahtanut tyttäremme vannotti laittamaan tämän ohjeen talteen. Meillä kokataan vuohenjuustobroileria aivan takuuvarmasti tulevaisuudessakin.

6 kpl broilerin filepihvejä
80 g pehmeää vuohenjuutsoa
1 tlk creme fraichea (180g)
(2 dl kermaa)
2 rkl tai enemmänkin hienoksi pilkottua persiljaa
ropsaus seesaminsiemiä
suolaa
mustapippuria

Hienonna vuohenjuusto haarukalla ja sekoita creme fraichen ja kerman kanssa. Kermaa voi olla vähemmänkin tai ei ollenkaan. Itse lisäsin sitä kastikkeeksi, sillä pöydässä oli osalle seurueesta tarjolla myös keitettyjä perunoita. Lisää joukkoon persiljasilppu, seesaminsiemenet, suola ja pippuri. Asettele filepihvit voideltuun uunivuokaan ja kaada vuohenjuustoseos päälle.

Paista 200 asteessa noin kaksikymmentä minuuttia. Broileri on kypsää, kun siitä valuu kirkasta nestettä hammastikulla pistäessä.

Täytetyt paprikat

3 punaista paprikaa
100 g pala normaalirasvaista fetajuustoa
rasiallinen ruohosipuli-tuorejuustoa (taisi olla Crème Bonjour)
Polar- juustoraastetta

Sekoita fetajuusto ja ruorejuusto keskenään tahnaksi. Halkaise paprikat pituussuunnassa ja poista siemenet. Aseta uunivuokaan ja täytä juustoseoksella. Ripottele päälle reippaasti juustoraastetta. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin puoli tuntia.

Värikäs salaatti
kirjassa nimellä Eri hyvä salaatti

1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 kurkku
1 vihreä omena
250 g kirsikkatomaatteja
(2 dl maissia)

Leikkaa kaikki ainekset pieneksi silpuksi ja sekoita. Jos olet tiukka karppaaja, jätä maissi pois (imeytyviä hiilareita 25.6 g/100g). Jos kaipaat vähän vahvempaa makua, silppua mukaan purjoa. Halutessasi voit lorauttaa lautaselle oliiviöljyä kastikkeeksi.

Appelsiini”riisi”

Tässä ohjeessa ei ole riisistä tietoakaan. Raejuusto markkeeraa riisiä, sillä siitä tulee jälkiruokaan riisimäinen suutuntuma.

2 dl kuohukermaa
400 g raejuustoa
makeutukseen steviaa
3 dl mantelilastuja
1-2 appelsiinia tai vastaava määrä klementiiniä

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita se valutetun raejuuston kanssa ja makeuta stevialla. Lusikoi tarjoiluastioihin  mantelilastujen ja klementiini-/appelsiinipalasien kanssa.

Kirjan ohjeessa oli myös kaksi keltuaista. Minulta ne jäivät uupumaan, siis vallan unohtuivat kokkaillessa. Hyvin kelpasi kumminkin! Perheen makeanhimoisille lisäsin annoksen päälle hiukkasen Marianne-rouhetta.

Karppisisko Tuulevi

Napapiirin sankareiden seurassa maistui dippiruoka

Vuokrasimme viikonloppuna pari leffaa ja valmistelimme leffasyötäväksi dippiaterian. Ajatus virisi uusimman Me Naiset-lehden ruokajutusta ja siinä olleesta vuohenjuuston makuisesta dippikastikkeesta, jota innostuin kokeilemaan. Olen nimittäin ihan hurahtanut pehmeään vuohenjuustoon. Toisen kastikkeen sekoitimme pehmeästä Aurajuustosta ja monikäyttöisestä turkkilaisesta jogurtista.

Tällaista me popsimme ilta-ateriaksi Napapiirin sankareiden ja Gnomeon & Julietin tunnelmissa lauantaina.

Dipattavia ruoka-aineksia
muutama iso porkkana
1 kurkku
1 paprika
pari suolakurkkua
kukkakaalia
1 rs kirsikkatomaatteja
erilaisia kovia juustoja

Dippikastike 1

100 g pehmeää vuohenjuustoa
6 aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
(1-2 valkosipulinkynttä)
2 dl turkkilaista jogurttia
ripaus pippuria
tilkka sitruunamehua
2 rkl silputtua basilikaa

Dippikastike 2

1 rasia (125 g) pehmeää Aurajuustoa
2 dl turkkilaista jogurttia
ripaus pippurisekoitusta myllystä

Kuori porkkanat. Leikkaa ne ja kurkut, suolakurkut, paprikat ja juustot suikaleiksi. Pilko kukkakaali suupaloiksi. Aseta ruoka-aineet vadeille. Me Naisten ohjeessa lisänä oli vielä varrastikuissa kypsennettyjä, itse marinoituja broilerin filepihveistä leikattuja suikaleita. Niillä kesyttää isommankin nälän.

Valmista kastikkeet. Sekoita dippikastikkeessa 1 vuohenjuusto, paloitellut tomaatit, valkosipuli ja jogurtti keskenään sauvasekoittimella. Mausta basilikasilpulla ja pippurilla. Laita jääkaappiin tarjoiluun saakka.

Valmista kastike 2 sekoittamalla pehmeä Aurajuusto ja turkkilainen jogurtti keskenään. Mausta halutessasi pippurisekoituksella. Pidä jääkaapissa tarjoiluun saakka.

Karppisisko Tuulevi

Kiitos hortoilijoille vuohenjuustodipistä

Alkukesästä luonto puskee hurjalla voimalla villivihanneksia: voikukkaa, vuohenputkea, nokkosta ja vaikka mitä. Minä opin jo pikkulikkana sen, että luonnosta saa ruokaa. Äidin suosikki oli nokkonen, joka korvaa pinaatin monin verroin ravinteikkaampana mennen tullen. Penskana suosikkeja olivat nokkosletut.

Tämän vuohenjuustotahnan / -dipin ohjeen olen saanut Hortoilu-sivuilta. Siellä neuvottiin dippaamaan kasviksia tähän herkkuun. Aivan mainiosti tahna sopii grilliruoan lisukkeeksi tai aamiaislautasen makuiloksi. Kokeilkaa!

Sekoita pieniä, pestyjä ja pilkottuja nuppuja vuohenmaidosta tehtyyn pehmeään vuohenjuustoon (esimerkiksi President soveltuu hyvin). Notkista oliiviöljyllä ja tarjoile dippinä porkkana- tai kurkkutikkujen kera. Kahden ”vuohen” makuharmonia on hämmästyttävä! Lisäksi resepti on nopea ja yksinkertainen.

Hortoilusivuilla on infoa villiyrttien käytöstä sekä muitakin karppaajalle sopivia ruokaohjeita. Voikukkamunakas, hortahöystöinen lammaspata, hortamarinadi ja minun suosikkini nokkossaganaki. Sen ohjeessa olevan vehnäjauhon voi hyvin korvata mantelijauholla. Nokkossaganakin ohjeen olen julkaissut myös täällä karppisiskojen blogissa vuosi sitten.

LISÄYS 20.6.2011

Vuohenputkidipin ohje löytyy myös videoklippinä YouTubesta. Siinä juustoa notkistetaan oliiviöljyn lisäksi myös viinietikalla.

Karppisisko Tuulevi

Entä mitä grilliruokaa tällä kertaa?

Grilliruokakausi on parhaimmillaan, jes ja nam. Meillä grilli nököttää takakuistilla ja grillikokilla on näkymät Saparoisen kimmeltäville aalloille. Yleensä grillin ääressä on aviomies, joka paistaa ne parhaat pihvit. Juuri  sopivat, sisältä pikkuisen punertavat ja mehevät.

Viikonloppuna kokeilimme tehdä grillipihvit paahtopaistista. Olemme käyttäneet paahtopaistia kerran aikaisemmin tässä tarkoituksessa ja silloin lopputulos oli mainio. Tällä kertaa lihan laatu oli huonompi: olemme syöneet parempiakin pihvejä. Vaikka mies paistia pihveiksi leikatessaan poisti sitkeille näyttävät kohdat, joitain silti jäi. Niitä sellaisia, jotka sitten jäivät pyörivät suussa.

Paahtopaistipihvit ja vuohenjuustosilmä

kilon painoinen naudan paahtopaisti (riittää neljälle)
voita tai öljyä paistamiseen
pippurisekoitusta myllystä
suolaa myllystä

Leikkaa paahtopaisti ohuiksi siivuiksi. Nuiji siivut. Ota huomioon lihansyyt. Tästä määrästä lihaa syntyy pihvejä kahdelle aterialle. Ota puolet lihansiivuista käyttöön ja tee lopuista seuraavana päivänä samanlainen ruoka. Mausta vaikka vähän eri lailla. Grillaa ohuet pihvit tai paista ne nopeasti voi-öljyseoksessa kuumassa pannussa. Mausta suolalla ja pippurisekoituksella. Laita tarjoillessa päälle vuohenjuustosilmä, jos vuohenjuustosta tykkäät. Minä tykkään nyt niin, että sitä tulee käytettyä vähän joka paikassa.

Kasvisnyytit uunissa / grillissä

fenkolia
porkkanaa
sipulia ja punasipulia
maa-artisokkaa
kourallinen tuoreita yrttejä silputtuna, minulla mäkimeiramia
pippurisekoitusta
suolaa
öljyä

Kuori maa-artisokka, sipulit ja porkkanat. Huuhtele ja silppua kasvikset sopiviksi haarukkapaloiksi. Laita kulhoon ja sekoittele joukkoon tuoreet, silputut yrtit, vähän ruokaöljyä, suolaa ja pippurisekoitusta myllystä.Kääräisen jokaiselle ruokailijalle oma nyytti ja kypsennä parissa sadassa asteessa uunissa tai käytä kypsentämiseen grilliä. Meillä oli lauantaina railakas tuuli, joka tekee grillissä kypsentämisen vähän epätasaiseksi puuhaksi. Lykkäsin nyytit suunnilleen puoleksi tunniksi uuniin.

Tarjoile vaikka yrttisen Creme Bonjourin tai vuohenputki – vuohenjuustotahnan kanssa. Laitan siitä ohjeen myöhempään postaukseen.

Fenkolia en ole juuri ruoanlaitossa aiemmin käyttänyt. Siitä ei myöskään taida tulla mikään vakiovieras meidän ruokapöytäämme, sillä aniksen maku ei oikein perhettä eikä kyllä minuakaan miellyttänyt. Siinähän se sivussa menee, tuumasimme, kun maistelimme nyyttejä. Maa-artisokka taas on  pehmeän viehkeä makututtavuus ja tervetullut muissakin muodoissa aterioillemme.Sitä on tullut käytettyä harmittavan vähän aikaisemmin.

Nyyttien lisukkeena oli myös tuoresalaatti: tomaattia, kurkkua, erilaisia vihreitä salaatteja ja ripaus yrttejä pinnalle.

Täytetyt herkkusienet

Olen kirjoittanut tänne aikaisemmin pekoniin käärittyjen, täytettyjen herkkusienien ohjeen. Tällä kertaa tein ne ilman pekonia. Napsin jalat poikki sienistä ja täytin pesän aurajuustolla. Päälle sipaisin ohuelti yrttituorejuustoa. Mies grillasi sienet grillatessaan pihvejä.

Raparperi-mansikkanyytit ja vaahdotettu kerma

Yrttipenkin vieressä oleva rapaperipehko oli reissun aikana kasvanut valtavasti. Mitä siitä tekisi? Rapaperipiirakasta voisi kokeilla vhh-versiota, mutten ryhtynyt siihen puuhaan nyt. Kaivoin  pakastimesta lohkoina pakatettuja mansikoita ja kuorin & paloittelin muutaman raparperin varren. Laitoin yhtä paljon kohmeisia mansikoita ja raparperin palasia foliopalasille ja kääräisin palat nyytiksi. Perheenjäsenten nyyttejä makeutin juoksevalla hunajalla, omaani en millään. Kypsensin nyyttejä uunissa sen verran, että raparperit pehmenivät. Aikaa en tullut katsoneeksi. Uunin lämpötila oli 200 astetta. Kypsensin nyytit niin, että sain ne lämpiminä pöytään.

Nyyttiin kertyy nestettä, jonka voit halutessasi lusikoida pois ennen tarjoilua. Vatkaa kerma tarjoiluvalmiiksi ja laita esille erillisessä kulhossa, josta ruokailijat voivat annostella nyytteihinsä. Kermaa saa olla runsaasti. Minä makeutin kerman stevialla. Kermavaahto pehmentää ihanasti kirpakkaa mansikka-raparperin makua ja neutraloi rapaperissa olevaa oksaalihappoa. Jos perheessä on jäätelöä syöviä ei-karppaajia, heille tämä jälkiruoka maistuu varmasti myös jäätelön kanssa.

Karppisisko Tuulevi

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kananmunaa, vuohenjuustoa & tuoretta lipstikkaa!

Nyt se on täällä. Tuoreiden yrttien aika! Tästä eteenpäin kokkauksia voi virkistää tuoreiden yrttien aromilla, joka on ihan toista kuin mitä kuivatuista irtoaa. Meillä on pieni yrttipenkki, jossa kasvaa ruohosipulia, lipstikkaa, salviaa, timjamia, rakuunaa ja mitä taimia sitten sinne kunakin kesänä lisäilemmekään. Penkin kupeessa nostavat jo päätään myös raparperit.

Kävin aamulla hakemassa pihan yrttipenkistä suunnilleen yhdessä yössä kymmensenttiseksi kasvaneen lisptikan varren. Miten se puska sieltä niin äkkiä kohosikin. Mies sitten silppusi vahvasti tuoksuvaa yrttiä aamun munapannulle. Tällaista meillä syötiin tänään.

Vuohenjuustomunat

4 Kiekun kananmunaa
pätkä President-vuohenjuustoa
mieleistä perusjuustoa (tänä aamuna Oltermannia)
Kivikylän kotipalvaamon palvikinkkua
nokare voita
tuoretta lipstikkasilppua
suolaa

Sulata voinokare pannulla. Lisää silputtu kinkku ja pyöräyttele puuhaarukan kanssa pannulla sen verran, että palat saavat vähän väriä. Riko pannulle munat ja jätä keltuainen kokonaiseksi. Sirottele päälle juustoraastetta tai laita juustosiivu. Lisää vuohenjuustopalat päällimmäiseksi. Anna kypsyä kääntelemättä.

Meidän makumieltymyksiimme vuohenjuuston ja voimakkaan makuisen lipstikan liitto sopii. Nyt, kun maa puskee vihreää, on suunnitelmissa terästää aamiaisia muillakin yrteillä: sekä kasvatetuilla että villisellaisilla.

Karppisisko Tuulevi