Isänpäivän mansikkakakku

Isänpäivä ja miehen syntymäpäivä – se on aina mansikkakakun paikka. Tällä kertaa kävin mansikassa pakastimella. Tämä talouskoulun itse käynyt ja emäntäkoulun käyneen äidin tytär pakastaa kunnon marttamalliin joka kesä mansikoita. Osan niistä murskaan ja osan siivutan ja juuri nyt käyttöä oli siivuille. Nyt kakkuohje oli kumminkin vähähiilarinen versio, jossa vain koristemansikoissa oli miehen iloksi aavistus hyytelösokeria.

Pohjan ohjeen virittelin Satu Sjöholmin blogiohjeen perusteella. Täytteet sovelsin jostain aiemmasta talteen laittamastani tavanomaisesta reseptistä. Vaihdoin tavallisen sokerin tilalle erytrolin antamaan hiukan makeutta.

POHJA
4 kananmunaa (suosin luomua)
1 dl blenderissä jauhettua erytrolia (karppisokeri)
1,5 dl mantelijauhoa
2 tl leivinjauhetta

TÄYTE
noin 400 g siivutettuja pakastemansikoita
1 dl blenderissä jauhettua erytrolia (karppisokeri)
2 dl vaahdotettua kuohukermaa
2 dl kreikkalaista jogurttia (Lidl)
6 liivatelehteä
2 rkl vettä

PÄÄLLE
2 dl vaahdotettua kuohukermaa
siivutettuja mansikoita

LEIVO KAKKUPOHJA

Valmista ensin pohja. Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita mantelijauho ja leivinjauhe ja lisää varovasti taikinaan. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan. Minä laitan aina vuoan pohjalle muotoon leikatun leivinpaperin varmistamaan, ettei taikina tartu vuokaan. Paista kakkupohjaa puolisen tuntia 175 asteessa. Anna jäähtyä, kumoa ja halkaise kahtia.

VALMISTA TÄYTE

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen kymmeneksi minuutiksi. Kuumenna mansikat kattilassa, lisää seokseen erytroli (karppisokeri) ja jätä jäähtymään.

Vaahdota kerma, sekoita mukaan jogurtti ja marja-sokeriseos. Puserra liivatelehdistä vesi ja liuota ne kattilassa kuumaan veteen. Anna jäähtyä hetki ja sekoita hiukan jäähtynyt seos ohuena nauhana muuhun täytteeseen.

HYYDYTÄ JA VIIMEISTELE KAKKU 

Vuoraa pesty vuoka kauttaaltaan kelmulla. Laita toinen puolikas vuoan pohjalle. Kaada sen päälle täyteseos ja nosta toinen puolikas seoksen päälle. Käännä kelmut kakun suojaksi ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään yön yli.

Jos käytät koristeena pakastettuja mansikkasiivuja tai kokonaisia mansikoita, laita ne kakun päälle kohmeisena ja tarjoile kakku heti. Sulaessaan mansikat pehmenevät ja niistä irtoaa paljon nestettä.

Meidän kakkumme kiilteestä ehkä arvaakin, että olen sipaissut päälle keveästi hyytelösokerilientä. Kompromissi miehen makean kaipuuseen. Itse puolestaan sain lohkaistua maukkaan ja mehevän palasen ilman päällimansikoitakin.

Aamiaisleipä valurautapannulla

Pitkän leipomistauon jälkeen olen innostunut taas. Risto Lahden, Anni ja Fredu  Sirviön Keto kickstart – Keto reseptejä -kirjan leivontaohjeille lähteekin täältä iso suositus. Ne ovat boostanneet vauhtiin. Myös tämän reseptin alkuperä on kyseisessä opuksessa. Reissumiehet on ohjeen nimi. Me söimme tätä versiota tänään aamiaisella.

202F9530-3DC0-44AB-BE0E-C80527F4C13DAinekset

1dl kurpitsan siemeniä
1dl auringonkukan siemeniä
1dl mantelijauhetta
1dl pofiberiä
1rkl chian siemeniä
1rkl seesamin siemeniä
2rkl psylliumia
2tl leivinjauhetta
(muutama valkosipulin kynsi)
4-5 kananmunaa
100 g voita sulatettuna 
1tl suolaa
2dl vettä
 

3C6EC319-7F38-4662-A434-80C2EA3493ACValmistus

Laita kurpitsan ja auringonkukan siemenet blenderiin ja surauta jauhoksi. Sekoita joukkoon mantelijauhe, pofiber, psyllium, chian ja seesamin siemenet. Itse teen parin leipäreseptin jauhosekoituksen kerralla valmiiksi ja jätän toisen satsin toista leipomiskertaa odottamaan.
Lisää leivinjauhe kuiviin aineisiin ja jätä seos kulhoon odottamaan.
Vatkaa kananmunat.
Sulata voi ja mittaa vesi valmiiksi. 
Halutessasi valkosipulin makua, murskaa kynnet ja sekoita kuiva-aineiden sekaan.
Lisää kanamunat hyvin sekoittaen.
Sekoita sulatettu voi hyvin joukkoon.
Sekoita vielä vesi sekaan.
Jätä taikina tekeytymään 5-10 minuutiksi.

Versio 2

Jos haluat paistaa leivät uunissa valurautapannulla, voitele pannu hyvin ja taputtele osa taikinasta leiväksi pannun reunoja myöten.
Paista puolisen tuntia 200-asteisessa uunissa.
Nosta pöytään pannuineen päivineen.
Voit leikata lohkot valmiiksi.
Toinen tapa, jolla näitä teen, on paistaminen matalassa pyöreässä vuoassa. Leikkaan pohjalle vuoan kokoisen leivinpaperipyörylän. Sen halkaisija on niin iso, että reunat yltävät vuoan reunojen yläpuolelle. Näin leipä ei ainakaan tartu vuoan pohjaan. 

8913A93F-55AF-4E79-8AB5-5939E887C384

Karppisisko Tuulevi

Näkkärin narskuttelua

Näkkäri

Siemennäkkäri on karppileipojan näppärä ja nopea klassikko. Olen vaan ollut sen tekemisessä laiska. Viikonloppuna  lämpimäistä maistellessa ihmettelin, jotta miksi. Kätevästi valmistuva näkkäri  oli koko huushollin mieleen. Jatkoon!

noin 4 dl sekoitus erilaisia siemeniä: auringonkukka, seesam, hamppu, kurpitsa, pellava
3 kananmunaa
4 rkl mantelijauhoja
hippunen suolaa

Laita uuni lämpiämään noin 200 asteeseen tai vähän alle. Vatkaa kananamunaa kevyesti ja sekoita siihen muut ainekset. Niistä syntyy pehmeä taikina. Meillä oli tällä kertaa vain auringonkukan- ja pellavansiemeniä, joten tein taikinan niistä. Eri siemenet antavat hiukan erilaista makua ja rakennetta. Kannattaa siis kokeilla. Muutaman ruokalusikallisen siemenistä voi korvata myös vehnäleseillä.

Levitä taikina pellille ohueksi kerrokseksi. Paista parikymmentä minuuttia. Paistoaika riippuu siitä, miten kovaa näkkäristä haluat. Puolikaan tuntia ei ole liikaa, jos teet kuivempaa näkkäriä. Omaani paistoin vain tuon parikymmentä minuuttia, jolloin valmis leipä jäi pehmeähköksi. Jäähtyessään se kovettuu, joten kannattaa palastella levy ennen jäähtymistä. Mitä ohuemmaksi levyksi taikinan vaivaudut levittämään, sen maukkaampi on lopputulos.

Sitten vaan syömään. Tämän päälle käyvät kaikki leivän täytteet – anna palaa aamiaispöydässä!

Näkkäri1

Karppisisko Tuulevi

Pikkupannaripäivä!

Minulla on ennestään yksi erinomainen vähähiilarinen lettuohje. Sitä suosin edelleen, jos haluan perinteisen oloisia, pitsireunaisia lettuja. Resepti löytyy blogista ja se muuten tosiaan toimii ja maistuu hyvin myös tavan syöjille. Klikkaa tänne!

Tämän alla olevan amerikkalaisten pannareiden ohjeen bongasin Karkkipäivä-blogista. En sitä sen kummemmin muutellut, ennemminkin testasin valmiin reseptin ja sen toimivaksi totesin. Kun haluat sellaisia paksumpia lettusia, käytä näitä vinkkejä.

pannarit1 3 kananmunaa
pari ruokalusikallista voisulaa
3 rkl mantelijauhoa
1 tl psylliumia
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl raakamaitoa tai kermaa
ripaus suolaa
aitoa vaniljaa

Sekoita voisula vatkattuihin muniin. Sekoita mantelijauho, psyllium ja leivinjauhe keskenään ja sekoita kananmuna-voi -seokseen. Lisää kerma / raakamaito ja ripaus suolaa. Jätä hetkeksi turpoamaan. Paista voissa lettupannulla – siinä syntyy kätevästi pieniä pyöreitä amerikkalaisen pannarin näköisiä pannareita. Lusikoi taikinaa maltillinen määrä. Se nimittäijn kohoaa paistovaiheessa jonkin verran.

Annoksesta tuli meillä 12 pientä pannaria. Tarjoilimme ne iltateen kanssa. Päälle lusikoin kohmeisia mustikoita ja hiukan kreikkalaista jogurttia. Lopuksi lorautin hiukan mauksi Yesdelistä ostamaani sokeritonta siirappia: Joseph´s original sugar free maple syrup. Olisin linkittänyt suoraann Yesdelin tuotteeseen, mutta verkkokaupan valikoimista en juuri nyt tuotetta löytänyt.
pannarit
pannarit_mustikat Karppisisko Tuulevi

Uunimunakasta sämpylän päälle

Ne aamut! Vuosikausien aamumunakkaiden vaihteluksi on kiva leipoa jotain. Kiitos Karkkipäivä-blogille mainiosta ohjeesta. Karkkipäivän aamiaissämpylät syntyvät minuutissa mikrossa. Koska minulla sellaista ei ole, paistan sämpyläni uunissa. Muutama minuutti enemmän kuluu, mutta eipä haittaa. Joutuisaa on kumminkin! Sämpylöiden päälle tein juustoisen uunimunakkaan.

InstagramCapture_cba1c0e8-9d97-404e-8ebc-21f6c17cd2c2
MINUUTTISÄMPYLÄT

2-4 rkl voita
1,2 dl mieleisiä vhh-jauhoja (esim. mantelijauhoa, soijajauhoa, siemenjauhoa: minä sekoitin kokonaisia pellavansiemeniä ja mantelijauhoa)
1/2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa

Sulata voi ja sekoita muut aineet joukkoon. Kaada seos sopivan kokoisiin pieniin, voideltuihin astioihin. Minä käytin Teema-kahvikuppeja. Paista uunissa keskitasolla (200 astetta) kunnes pinta saa kauniin ja ruskean värin. Anna jäähtyä hetken verran ja kumoa lautaselle. Sitten vain täytteitä väliin ja syömään. Rakenne on leipämäinen ja maku hyvä. Taikinaan voit sekoittaa myös yrttejä ja vaikka nokkosta. Annoksesta tein kolme kohtuullisen kokoista kuppisämpylää.

JUUSTOINEN UUNIMUNAKAS

1 rkl voisulaa
3 kanamunaa
murennettua juustoa muutama siivu
3 rkl kermaa tai maitoa
hiukan suolaa ja valkopippuria

Voitele uunivuoka rasvalla. Sekoita kanamunat, neste, juustonokareet ja mausteet keskenään. Kaada muna-kermaseos uunivuokaan (Ø 20 cm tai pienempi – pienessä vuoassa munakkaasta tulee paksu).
Paista munakasta uunin keskiosassa 200 asteessa parikymmentä minuuttia.

Mukavaa aamua!

Karppisisko Tuulevi

EDIT. Lisätty munakkaan ohjeeseen uupumaan jääneet juustot.

Reipas sisko leipoi aamulla

rieska2Erilaiset siemenleivät ja -rieskat ovat vhh-ruokavalion klassikoita. Luen jatkuvasti karppaajien ja vähähiilarisesti elävien kanssakulkijoiden keskusteluja siitä, kuka muka kaipaa leipää. No minä kaipaan. Liki viiden vuoden vhh-elämän jälkeen voin sanoa, että ajoittain maistuu jokin leivän sorttinen ihan vaihtelun vuoksi. Toisinaan aamiaisella on kivaa täyttää sämpylän kaltainen elintarvike kauppahallin kinkulla ja tuoreilla vihanneksilla. Keittoruoan lisukkeena leivän tapainen viimeistelee aterian. Ei sen vuoksi, että se olisi perinteistä leipää (josta vatsani alkaa helposti kuplia ja joka turvottaa), vaan ruoan rakenteen ja vaihtelun vuoksi. Siinä missä soppaa tarvitsee vain nieleskellä, leipä vaatii vähän pureskelua. Se on se kombinaatio!

LEIVOIN SIEMENLEIPÄÄ. VAI RIESKAAKO LIE?

3-4 munaa
250 g rahkaa
2 tl leivinjauhetta
3 dl siemeniä / jauheita / jauhoja
– esim. 2 rkl ruisjauhoja, 2 dl auringonkukansiemeniä, 0.5 dl pellavarouhetta, 1-2 rkl lesettä
– TAI 1 dl jauhettua pähkinää, 1-2 dl seesaminsiementä ja 1-2 dl auringonkukansiementä
– TAI 1 dl auringonkukansiemeniä, 1 dl mantelijauhoja, 1 dl vehnänleseitä
tarvittaessa hiukan suolaa

Sekoita munat ja rahka tasaiseksi. Yhdistä toisessa astiassa jauheet, jauhot, siemenet, leivinjauhe ja suola. Sekoita kuivat aineet muna-rahkaseokseen. Lusikoi taikina leivinpaperille tasaiseksi levyksi tai pikkurieskoiksi.

Eilisaamuna käytin ohjeeseen vain kaksi kananmunaa ja osaltaan sen vuoksi rieskat taisivat jäädä normaalia ohuemmiksi. Hyvin maistuivat joka tapauksessa.

Paista kypsäksi 15-40 min 200-asteisessa uunissa. Jos taikinassa on vehnä- tai ruisjauhoa, rieskat kypsyvät nopeammin. Kannattaa vahdata uunissa olevaa peltiä vartin paistumisen jälkeen, etteivät rieskat pääse palamaan.

Ohje löytyy Karpin keittokirjasta.

rieskarieska1Karppisisko Tuulevi

Kirjalinkki sisältää affiliate-markkinointia

Kookospalloja kahvin kanssa!

kookospallotTytär tuli viikonlopuksi kotiin. Pari tuntia sitten hän pähkäili, mitä leipoisi pyhäkaffelle. Mitään emme olleet ennakkoon varanneet leivontaa varten, joten ohje piti päättää kaapeista löytyvien tarpeiden perusteella. Mieleen palasivat kookospallot – jostain syvältä historiasta. Niitä tein ensimmäisen ja ainoan kerran ihka ekana vähähiilarisen elämäntavan kesänä joskus heinäkuussa 2010. Pyöräyttely osui ajankohtaan, jossa lopettelin tiukkaa ketoosivaihetta ja aloin ottaa ruokavalioon mukaan uusia aineksia.

Silloin tein kookospallot evääksi match show -reissulle tuohon vähän matkan päähän Ristiinan kirkolle. Silloin 14-vuotias tytär valmisteli lappalaiskoiran mätsäri-kuntoon. Minä keitin kahvit termariin ja asettelin kookospallot rasiaan. Muut eväät eivät ole jääneet mieleen. Evästauon tunnelman muistan kyllä. Istuimme puolipilvisenä päivänä nurmikolla. Tunnelma oli leppoisa ja kiireetön. Kahvi höyrysi ja kookospallon makua maistelin suurella hartaudella.

Kun maustekaapin perältä löytyi avaamaton pussi kookoshiutaleita, tämän pyhän päätös oli sillä sinetöity. Kookospalloja!
Alkuperäinen ohje on Karpin keittokirjasta, joka on myynnissä edelleen. Bookyssä hinta on 271.0. Opuksen saa myös käytettynä.

KAFFINMAKUISET KOOKOSPALLOT

50 g suolatonta voita
1 dl kookoshiutaleita
1 dl vehnäleseitä
1/2 dl sokeria vastaava määrä makeutusta (esim. erytrolia – karppisokeria)
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl vahvaa kahvia

koristeluun kookoshiutaleita

Notkista voi. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat ainekset. Lisää kahvi. Muotoile massasta pieniä palloja. Kaada lautaselle kookoshiutaleita ja pyörittele pallot niissä. Jäähdytä pakastimessa tai jääkaapissa ennen tarjoilua.

Tytär käytti ohjeessa puolisen desiä karppisokeria. Minulle vähempikin riittäisi: lopputulos oli varsin makea. VHH-vuodet ovat muuttaneet makea-aistimusta ja makeus tökkää äkkiä. Karppisokerin voisi myös jauhaa blenderissä tomusokeriksi, jolloin maku jää tasaisemmaksi.

Löysin tähän samaan yhteyteen myös Hiidenuhman version kookospalloista eli manteli-kookospallot. Omasi voit versioida sitten jostain tästä väliltä.

kookospallot1 kookospallot2
Karppisisko Tuulevi

Bookyn linkki sisältää kumppanuusmarkkinointia.

 

Ruokapöydän tomaattikuningatar

Tomaattijuustokakku_blogiMenneen juhannuksen aikana turvauduin useampaan Hiidenuhman keittiön mainioon reseptiin. Paula testaa ja julkaisee mainioita ohjeita ja on ehdoton suosikkini aina, kun etsin jotain uutta vinkkiä ruoanlaittoon.  Jos ette tunne blogia ennestään, tsekatkaa – ohjeisiin voi luottaa.

Värkkäsin juhannusaatoksi Hiidenuhman idealla tomaattisen juustokakun. Sillä voi vallan hyvin korvata vaikka voileipäkakun juhlapöydässä. Ohje on Hiidenuhman blogista kotoisin, mutta varioin sitä vähän. Ihan kaikkia aineksia ei ollut mulla valmiina varastossa, joten etsin muistamani juustopiirakan ohjeen samasta blogista. Pohjan resepti on luottokamaa. Korvasin siis hasselpähkinäpohjan mantelijauhoversiolla. Tässä on teille tomaatti-juustokakku vol. 2.

TOMAATTIJUUSTOKAKKU
12:lle

Pohja:
3 dl mantelijauhoja
1 tl psylliumia
0,5 tl suolaa
125 g voita
1 kananmuna

Täyte:
tomaattien paahtaminen:
yhteensä rasiallisen verran keltaisia ja punaisia kirsikkatomaatteja halottuina -> käytä täytteeseen desin verran paahdettuja, silputtuja tomaatteja, ylijääneet voit syödä suihisi
oliiviöljyä
1 rkl silputtua timjamia
suolaa ja pippuriseosta myllystä

200g tuorejuustoa (aurinkokuivattu tomaatti)
300g turkkilaista jogurttia
150 g raastettua juustoa
2 dl kermaa
3 kananmunaa
0,5 dl basilikaa / muita yrttejä silputtuna
2 valkosipulinkynttä puserrettuna

Koristelu:
erivärisiä ja kokoisia tomaatteja ohueksi siivutettuna

Tarjoiluun:
basilikaa / rucolaa / yrttejä / villiyrttejä – mitä nyt sattuu olemaan käsillä

Tomaattien paahtaminen
Voitele vuoka ja lado halotut kirsikkatomaatit siihen leikkuupinta ylöspäin. Pirskottele päälle öljyä ja sirottele mausteita: timjami, suola ja pippuriseos myllystä. Paahda tomaatteja grillivastuksen alla, uunin yläosassa 225 asteessa puolisen tuntia, kunnes tomaatit saavat vähän väriä ja ovat lähes kuivia. Näin kakkuun ei tule liikaa kosteutta. Jätä tomaatit jäähtymään. Silppua ne ennen täytteeseen sekoittamista.

Pohjan valmistaminen
Voitele irtopohjavuoka. leikkaa sen pohjalle täsmälleen pohjan kokoinen leivinpaperiarkki. Sekoita mantelijauhoihin psyllium ja suola. Nypi seoshuoneenlämmössä pehmenneen voin kanssa muruiksi. Vatkaa kananmuna sekaan. Painele taikina irtopohjavuokaan (halkaisija noin 25 cm). Jätä pohja puoleksi tunniksi jääkaappiin ennen paistamista. Paista pohjaa kymmenisen minuuttia 225 asteessa.

Juustokakun valmistaminen
Laita tuorejuusto ja turkkilainen jogurtti kulhoon, sekoita sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää sekaan kerma, juustoraaste, tomaattisilppu, yrtit ja puserrettu valkosipuli. Tsekkaa maku. Sekoita kananmunat lopuksi joukkoon kevyesti. Lisää täyte paistetun, jäähtyneen pohjan päälle. Asettele vielä varovaisesti täytteen päälle ohuet tomaattisiivut.
Paista kakkua 150 asteessa tunnin verran. Kytke lämpö pois ja anna kakun olla jälkilämmössä toinen tunti. Kun otat kakun uunista, irrota yläreuna veitsellä vuoan reunoista, jollei se ole uunissa irronnut. Kakku pääsee laskeutumaan. Jäähdytä kakku huoneenlämmössä, laita vuoan päälle kelmu ja anna valmiin kakun asettua jääkaappilämmössä muutama tunti. Irrota irtopohjavuoka varovasti ennen tarjoilua ja nosta kakku tarjoiluvadille. Seuraksi sopii mainiosti tuore, vihreä salaatti. Meillä kakku oli juhannuspöydän herkkuna grilliruoan ja salaattien kanssa. Loput jäivät jääkaapista näykittäväksi herkuksi. Kakku on tuhtia tavaraa, joten pienikin siivu tekee kylläiseksi.

Tomaattijuustokakku (3) _blogiTomaattijuustokakku (6)_blogi

Karppisisko Tuulevi

Raakakakkuilua vaihteeksi

tyrniraakakakku2 tyrniraakakakku1Haastattelin jokin aika sitten Kristiina Komulaista erästä lehtijuttua varten. Päädyin samalla selaamaan Kristiinan Instgram-tilin kuvia ja huomasin siellä myös muutaman reseptin. Raakakakkujen raakakakku. Mikä tämä on?

Luin kuvatekstistä ohjetta ja totesin, että mullahan on tyrniä pakkasessa huru mycket. Tässä teille sovellettu Magnus Appelbergin tyrnikakku. Me vetäisimme tämän juhannuspäivän päiväkaffen kanssa.

Originaalissa ohjeessa oli tyrnitäytteessä kookosrasvaa, jota mulla nyt vaan ei sattunut olemaan. Kauppaankaan en sitä suunnistanut enää juhannusaattona etsimään tämän välimatkan vuoksi. Täyte jää tässä siis minun sumplimassani versiossa pehmeämmäksi kuin originaalissa, vaan eipä haittaa.

Umpikarppi tämä ei ole, sillä pohjassa on kuivattuja taateleita. Hiilareiden määrä on kumminkin maltillinen eli koko satsissa on vähän vajaa 60 g imeytyvää hiilaria. Kertyyhän siitäkin tietysti, jos koko kakun vetäiset ja jos linjasi on tiukka. Sokeriseen valkojauhokakkuun verrattuna tämä on kumminkin kelpo tavaraa herkkuhampaan kolotukseen. Sopii siis minun pirtaani. Kakku kelpasi myös nuorisolle, joka kyyditti sitä appelsiinikermajäätelöllä.

VERSIO MAGNUS APPELBERGIN TYRNIKAKUSTA

Pohja:
175g kuorellisia manteleita
150g kivettömiä, pehmeitä, kuivattuja taateleita
ripaus suolaa

Täyte:
200g sulatettuja tyrnimarjoja
(1/2rkl hunajaa) / 1/2 rkl sokeritonta siirappia
runsas 1dl cashewpähkinöitä
(runsas 1dl kylmäpuristettua kookosrasvaa)

Pistä mantelit hienoksi blenderillä ja heitä kohta joukkoon taatelit. Vitamixini tekee selvää jälkeä melkein mistä vaan tavarasta – jos käytössäsi on vähemmän tehoja, voit liottaa manteleita ennakkoon pehmeämmiksi. Minä käytin avatusta pussista ottamiani taateleita, jotka olivat hiukan kovettuneet. Pehmensin niitä about tunnin verran kuumassa vedessä ennen blendausta. Laitoin tilkan liotusvettä pohjaseoksen joukkoon.

Painele seos vuokaan (optimaalinen on halkaisijaltaan noin 16 cm).  Blendaa sen jälkeen tyrnit ja sokeriton siirappi (tai hunaja). Lisää joukkoon cashew-pähkinät ja halutessasi kookosrasva. levitä pohjan päälle. Alkuperäisessä ohjeessa Kristiina jakoi pohjaseoksen kahtia ja teki toisesta puolikkaasta kannen niin, että tyrniseos jäi väliin.Minä olin laiskempi.

Anna tekeytyä yön yli jääkaapissa.

10e-vaaka-vm

 

 

 

 

 

 

Karppisisko Tuulevi

Lounaslättysiä ynnä kelvollinen keittokirja

karppilätyt7Värkkäsin keittiössä oikein ohjeen mukaan. Otin lopultakin aktiivikäyttöön jo aikaa sitten arvostelukappaleena saamani Tammen kustantaman Vähähiilarikeittokirjan, joka on Sofie Hexebergin ja Gunn-Karin Sakariassenin käsialaa. Alaotsikossa lukee ”100 herkullista ohjetta vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattaville”. Sivuilta löytyy sekä infoa vähähiilarisen ruokavalion perusteista, vinkkejä matkan päälle ja juhliin, ruokavalion mukautuksen ohjeita,  painonpudotuksen ja vähähiilarisen ruokavalion yhdistämisen ohjeistusta sekä neljän viikon ruokalista. Eritoten jos olet aloittamassa vhh-elämäntapaa, löydät ihan käyttökelpoisia vinkkejä. Varsinaisia ruokaohjeita on eri aterioille aina aamiaisista leivontaan ja jälkiruokiin. Vaikka monta vuotta vähähiilarisesti kokanneelle osa ohjeista on tutun oloisia, uusiakin löytyy. Kyllä tämä opus jää minun keittiöni käyttökirjoihin.

Tänään tein juustopannukakkuja, joista varioin kaksi vaihtoehtoa. Puolet paistoin sellaisenaan ja toisen puolen tein pizzan tapaisiksi lounaspiiraiksi. Olin niin nälkäinen, että söin täytetyt lättyset heti kun ne vähän jäähtyivät – ei siis hajuakaan siitä, millaisia ne ovat vähän enemmän jäähtyneinä. Tuolla ne odottelevat jääkaapissa iltateetä, ne loput siis.

Juustopannukakut (8 kpl)

3 munaa
1/4 prk maitorahkaa (käytin turkkilaista jogurttia, toimii)
(1 1/2 -) 2 dl juustoraastetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl pippuria

Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Homma onnistuu helpommin, jos ripautat joukkoon hiukan suolaa. Sekoita toisessa kulhossa maitorahka, juusto ja keltuaiset. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Kääntele joukkoon valkuaisvaahto.

Nostele taikina nokareina uunipellille leivinpaperin päälle. Jätä väliin tilaa, koska taikina leviää. Paista pannareita 175 -asteisessa uunissa keskitasolla noin vartti. Jos haluat täyttää pannarit, ota pelti ulos tässä vaiheessa ja levitä täytteet päälle. Minä täytin puolet: laitoin tölkin pohjasta vähän paseerattua tomaattia, salamisilppua ja ohuita tomaattiviipaleita. Päälle lisäsin reilusti juustoraastetta ja työnsin pellin takaisin uuniin. Paistoin vähän reilut viisi minuuttia eli kunnes juusto suli ja täyttämättömät pannarit saivat väriä.

Noita täyttämättömiä lättysiä aion syödä aamukaffella juuston, leikkeleen ja kurkun kanssa. Rakenteeltaan ne muistuttavat vähän ohutta munakasrullaa. Ihmekös tuo, kun kananmuna on yksi pääraaka-aine. Kirjan mukaan nämä säilyvät pakastettuina hyvin. Jos taikinaa tekee reilummin, se säilyy jääkaapissa ja siitä saa sukkelasti paistettua lättysiä vaikka lounaaksi. Taikinaa voi maustaa vaikka erilaisilla yrteillä.

Tämä oli helppo ja kätevä ohje, josta saa eri täytteillä monenlaista vähähiilarista ruokaa.

VÄHÄHIILARIKEITTOKIRJA löytyy mm. Bookyn valikoimista hintaan 23,30 euroa (8.2.2014)

Karppisisko Tuulevi

Bookyn linkki sisältää kumppanuusmarkkinointia.

karppilätyt1 karppilätyt2 karppilätyt3 karppilätyt4 karppilätyt5 karppilätyt6