Näkkärin narskuttelua

Näkkäri

Siemennäkkäri on karppileipojan näppärä ja nopea klassikko. Olen vaan ollut sen tekemisessä laiska. Viikonloppuna  lämpimäistä maistellessa ihmettelin, jotta miksi. Kätevästi valmistuva näkkäri  oli koko huushollin mieleen. Jatkoon!

noin 4 dl sekoitus erilaisia siemeniä: auringonkukka, seesam, hamppu, kurpitsa, pellava
3 kananmunaa
4 rkl mantelijauhoja
hippunen suolaa

Laita uuni lämpiämään noin 200 asteeseen tai vähän alle. Vatkaa kananamunaa kevyesti ja sekoita siihen muut ainekset. Niistä syntyy pehmeä taikina. Meillä oli tällä kertaa vain auringonkukan- ja pellavansiemeniä, joten tein taikinan niistä. Eri siemenet antavat hiukan erilaista makua ja rakennetta. Kannattaa siis kokeilla. Muutaman ruokalusikallisen siemenistä voi korvata myös vehnäleseillä.

Levitä taikina pellille ohueksi kerrokseksi. Paista parikymmentä minuuttia. Paistoaika riippuu siitä, miten kovaa näkkäristä haluat. Puolikaan tuntia ei ole liikaa, jos teet kuivempaa näkkäriä. Omaani paistoin vain tuon parikymmentä minuuttia, jolloin valmis leipä jäi pehmeähköksi. Jäähtyessään se kovettuu, joten kannattaa palastella levy ennen jäähtymistä. Mitä ohuemmaksi levyksi taikinan vaivaudut levittämään, sen maukkaampi on lopputulos.

Sitten vaan syömään. Tämän päälle käyvät kaikki leivän täytteet – anna palaa aamiaispöydässä!

Näkkäri1

Karppisisko Tuulevi

Uunimunakasta sämpylän päälle

Ne aamut! Vuosikausien aamumunakkaiden vaihteluksi on kiva leipoa jotain. Kiitos Karkkipäivä-blogille mainiosta ohjeesta. Karkkipäivän aamiaissämpylät syntyvät minuutissa mikrossa. Koska minulla sellaista ei ole, paistan sämpyläni uunissa. Muutama minuutti enemmän kuluu, mutta eipä haittaa. Joutuisaa on kumminkin! Sämpylöiden päälle tein juustoisen uunimunakkaan.

InstagramCapture_cba1c0e8-9d97-404e-8ebc-21f6c17cd2c2
MINUUTTISÄMPYLÄT

2-4 rkl voita
1,2 dl mieleisiä vhh-jauhoja (esim. mantelijauhoa, soijajauhoa, siemenjauhoa: minä sekoitin kokonaisia pellavansiemeniä ja mantelijauhoa)
1/2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa

Sulata voi ja sekoita muut aineet joukkoon. Kaada seos sopivan kokoisiin pieniin, voideltuihin astioihin. Minä käytin Teema-kahvikuppeja. Paista uunissa keskitasolla (200 astetta) kunnes pinta saa kauniin ja ruskean värin. Anna jäähtyä hetken verran ja kumoa lautaselle. Sitten vain täytteitä väliin ja syömään. Rakenne on leipämäinen ja maku hyvä. Taikinaan voit sekoittaa myös yrttejä ja vaikka nokkosta. Annoksesta tein kolme kohtuullisen kokoista kuppisämpylää.

JUUSTOINEN UUNIMUNAKAS

1 rkl voisulaa
3 kanamunaa
murennettua juustoa muutama siivu
3 rkl kermaa tai maitoa
hiukan suolaa ja valkopippuria

Voitele uunivuoka rasvalla. Sekoita kanamunat, neste, juustonokareet ja mausteet keskenään. Kaada muna-kermaseos uunivuokaan (Ø 20 cm tai pienempi – pienessä vuoassa munakkaasta tulee paksu).
Paista munakasta uunin keskiosassa 200 asteessa parikymmentä minuuttia.

Mukavaa aamua!

Karppisisko Tuulevi

EDIT. Lisätty munakkaan ohjeeseen uupumaan jääneet juustot.

Aamiaisia hollantilaisessa keittiössä

Kaasuliesi on kokin kätevä kaveri. Kokeilimme sitä ensimmäistä kertaa. Pannulla on munaa ja monenlaista makkaraa.

Selasin juuri Hollannin reissun valokuvia ja totesin, että tulipa otettua monta ruokakuvaa.

Aamiaisia eli kananmunaa monissa munakasmuodoissa. Aika monena aamuna lisäsimme jotain hollantilaista makkaraa munakkaaseen. Joka aamu siinä maistui myös juusto, joka antoi aina oman sävynsä maulle. Kerkisimme maistaa viikon aikana melkoisen montaa juustomakua.

Joinain aamuina aamiaiskahvin ja munakkaan kaverina oli turkkilaista, hollantilaista tai kreikkalaistyylistä paksua jogurttia ja pakastemarjoja.

Munakasaamiaiset olivat tuhteja lähtöjä päivään. Yhdeksän, kymmenen aikaan syödyllä aamiaisella pötkimme pitkälle eli aina illansuuhun asti. Silloin laitoimme lämpimän ruuan. Päivällisiä. Värikkäitä annoksia kahdelle. Melkein jokaisen aterian kohdalla syöksähdin hakemaan kameran ennen varsinaista nautiskelua. Koska kuvia kerran on, niin olkaa hyvä. Tässä teille ensin hollantilaiset karppiaamiaiset a la Henrik ja Tuulevi. Kuvia on kaikkiaan kuusi kappaletta.

Karppisisko Tuulevi

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kananmunaa monessa muodossa: munavuoka

Lueskelin Karpin ateriakirjan ohjetta hiukan epäluuloisena. Kirjassa ruokalajin nimi on munalaatikko. Minä kutsun sitä munavuoaksi.

Siis onko tämä makaronilaatikko ilman makaronia ja jauhelihaa. Miltä voi maistua pelkkä munamössö? Noin paljon nestettä. Epäilyttävää.

Kokeilin ja tykkäsin. Nuoriso risti ruokalajin munakokkelin uuniversioksi. Munavuoka sopii mainiosti aamiaisruoaksi tai sitä voi tarjoilla vaikka savukalan ja salaatin seurana.

Munavuoka

4 Kiekun kananmunaa
4 dl kermamaitoa tai kermaa
1 tl suolaa
mieleisiä mausteita

Kuumenna uuni 175-asteiseksi. vatkaa munat rikki kulhossa. Lisää neste ja mausta. Kaada seos voideltuun vuokaan. Paista uunissa, kunnes seos hyytyy.

Karppisisko Tuulevi

Kananmunalla täytetyt aamiaistomaatit

Viimeisen kuukauden aikana yksi jos toinenkin lehti on julkaissut kasapäin kananmunareseptejä. Torstain Hesarissa oli juttua siitä oikeasta munamiehestä, Marlon Ruedasta. Hotelli Kämpin kokki, filippiiniläinen Rueda työskenteli seitsemän vuotta kananmunanpaistajana Karibian-risteilijöillä ja kehittyi varsinaiseksi mestariksi munaruokien valmistuksessa. Juttu löytyy myös Hesarin verkkosivuilta. Sen yhteydessä on ohjeet täydelliseen uppomunaan, munakokkeliin, munakkaaseen ja paistettuun munaan. Muffinssipellillä, uunissa paistetut minimunakkaat näyttävät hauskoilta – pahus, kun ei ole moista peltiä.

Pari viikkoa sitten myös maakuntalehdessämme Länsi-Savossa oli sivun verran Marja-Kristiina Vainelan kokoamaa kananmuna-asiaa. Tänä aamuna testaamani idea löytyi sieltä.

Olen ottanut pitkin kevättä talteen noita munareseptejä. Testaamista odottavat jo aiemmin mainitsemieni uppomunien lisäksi raejuusto-nakkimunakas, ranskalainen  sienimunakas,  uunimunakas ja masala-munakokkeli.  Tänään kuitenkin tomaatteja ja kananmunaa.

Täytetyt aamiaistomaatit
neljälle

4 Kiekun kananmunaa
4 isoa tomaattia
(pekonia)
juustoraastetta
basilikaa
suolaa
mustapippuria

Leikkaa tomaattien kantapuolelta irti hattu ja koverra tomaatti tyhjäksi. Laita pohjalle hiukan juustoraastetta ja hienonnettua basilikaa. Riko muna tomaatin sisään.

Minulla oli niin pieniä tomaatteja, ettei yhteenkään mahtunut kokonaista kananmunaa. Tämän vuoksi laitoin keltuaisen tomaatin sisälle ja kaikki valkuaiset paistossa käyttämäni pienen uunivuoan pohjalle. Sen jälkeen nostin tomaatit vuokaan, ripottelin keltuaisen päälle suolaa, mustapippuria ja juustoraastetta ja asetin hatun paikalleen. Lisäsin juustoraastetta myös vuoan pohjalle, kevyesti suolalla ja mustapippurilla maustetun valkuaisen päälle.

Jos haluat käyttää alkuperäisessä ohjeessa ollutta pekonia, paista se ensin pienittynä pannulla. Jaa paistettu silppu tomaattien sisälle ennen kuin täytät ne kananmunalla.

Paista vartin verran 200 asteessa kunnes juusto sulaa ja kananmuna kiinteytyy. Minä jätin keltuaisen aika pehmeäksi. Nämä aamiaistomaatit sopivat myös lounaan tai päivällisen lisukkeeksi.

Karppisisko Tuulevi

Lapsiperheen arkea

Karppausta on helppo toteuttaa kotona jos vähänkin laittaa itse ruokaa, mitä nyt muu perhe saattaa joskus protestoida äidin laiskuutta leipoa. Nelivuotias esikoinen ei ole voinut koskaan sietää mitään kaalikasveja ja ne taas ovat parasta karppiraaka-ainetta ruoanlaitossa. Kompromisseja saa siis perheellinen tehdä tässä ruokavaliossa melkoisen usein. Tiedän, että tiukemmat VHH:n kannattajat antavat tasan samaa ruokaa perheelle, mitä itsekin syövät. Ihan perusteltua esimerkiksi silloin, jos lapsella on epämääräisiä oireita, iho- tai vatsavaivoja ja jopa paino-ongelmaakin. Hiilihydraattien rajoittaminen auttaa moniin vaivoihin, myös lasten.

Olemme luomuviljelijöitä ja kyllä, viljelemme viljaa. Se ei siis ole pannassa meillä, päinvastoin. Kotitarvemylly jauhaa tuoreet ja puurotarpeet joka aamu. Muu perhe on näinollen hyväkarppaajia ja välillä ns.normiruoan syöjiä. Puolisoni tekee kahta raskasta työtä ja hän tarvitsee jo siksi enemmän hiilareita. Meidän mukulat ovat jo luonnostaan niin liikkuvia, että ainakaan paino-ongelmaa ei heille helposti tule. Itse toteutan taas niukkaa hiilihydraattilinjaa. Paino putoaa, hitaasti ehkä, mutta tasaisesti. Ja olo on hyvä. Muulle perheelle kun keitän aamupuuron todellisesta ja vastajauhetusta täysjyväviljasta, itselleni pyöräytän siemen-marja-maitosmoothien. Luovuutta saa siis käyttää ja mielikuvitustakin.

Maito meillä nautitaan ns. raakamaitona, minkä ostamme läheiseltä maitotilalta. Rasvainen, käsittelemätön maito on loistavaa karppiraaka-ainetta. Luonnontuote mistä ei olla mitään poisotettu tai siihen lisätty.

Sokerin rajoittaminen on aina paikallaan, karppasi tai ei. Tänä kesänä olen juhlien jälkeen huomannut miten huikea vaikutus voi sokerilla olla pienelle tytölle. Kierrokset kovenevat sekä vauhti ja ääni kiihtyvät sellaisiin lukemiin, että aikuinen ei enää kestä. Sokerihumala? Ainakin minä uskon niin.

Sokerin rajoittamisen lisäksi kiinnitän huomiota myös lasten proteiinin ja rasvan saantiin. Kun nämä ovat kohdallaan eli niitä on tarpeeksi, he nukkuvat paremmin ja raivokohtaukset iskee harvemmin. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Karppisisko Virpi

Kananmuna-aamiainen

Olen jo vuoden verran, koko karppausajan siis,  aloittanut päivät kananmuna-aamiaisella. Listalla on hyvälaatuisia luomu- tai vapaan kanan munia eri muodoissa sekä keko vihanneksia.  Salaattia, paprikaa, kurkkua, yrttejä – milloin mitäkin, useimmiten vihreitä.  Kananmunan saatan paistaa sellaisenaan, heittää juustoraastetta päälle tai  pyöräyttää munakkaaksi. Sen uumeniin piilotan edellispäivän aterian tähteitä. Joskus siellä on kinkkua, silloin tällöin kalaa, toisinaan silputtua broilerfilettä tai grillilihaa.  Keitettyjä kananmuniakin harrastan, mutta harvemmin. Niiden kaveriksi saatan hommata täyslihaleikkelettä tai savukalaa.

Muna-aamiainen vie pitkälle päivään ja pitää nälkää hyvin. Pärjään sillä iltapäivän puolelle. Kananmunassa on hyvää proteiinia ja monia vitamiineja. Rasvaa on saman verran kuin kanan lihassa. Ravitsemuksen puolesta muna on hyvää ruokaa, vaikka sen kolesteroliriskistä onkin paasattu kovasti. Minulla vähähiilihydraattinen ruokavalio ja muna-aamiaiset eivät kumminkaan ole nostaneet veren huonoa kolesterolia. Se selvisi hiljattain otetussa verikokeessa.

Mies kysäisi kerran, että eikö tuo iankaikkinen kananmunan syönti jo kyllästytä. Ei ole tämän vuoden aikana vielä kyllästyttänyt. Mistä sitten mahtaakaan johtua. Tämänkin aamun aloitin paistetulla munalla ja tuhdilla keolla kasviksia.

Tuulevi

PS. Kuvittelin suuren osan elämästäni, etten pysty syömään aamulla juuri mitään. Joskus jo hammasharjan työntäminen suuhun äklötti. Nyt starttaan päivän sujuvasti hyvällä ruokahalulla reippaan aamiaisen ääressä. En oikein tiedä, mistä moinen muutos johtuu. Ehkä koko ruokavalio vaan on tasapainoisempi. Myös se, että nukun nykyään tarpeeksi, vaikuttaa varmasti aamuoloon.