Kaksi jauhelihakeittoa ja yksi perhe

Reissutyöviikko takana ja minä ihmettelen kaupassa, että mitähän siellä kotona olikaan jääkaapissa. Varmin tapa saada kaikille sopivaa ruokaa on tehdä jotain jauhelihasta, sitä siis ostoskassiin ja kotiin rakkaan perheen luo. Muistin oikein,  jääkaapista löytyi vähän sopivia vihanneksia ja kellarista juureksia, ei kun kokkailemaan. Keitot noin yleensäkin ovat loistavaa karppiruokaa. Tien päällä on taas allekirjoittaneella vähän ruokavalio lipsunut, joten ryhdistäytyminen on nyt paikallaan…taas 😉  Muu perhe söi perinteisen peruna-vihannes-jauhelihakeiton, itselleni tein siinä sivussa karppiversion.

Jauhelihakeitto

runsaasti kasviksia kuutioituna:

sipulia

valkosipulia

paprikaa

kiinankaalia

kesäkurpitsaa

jauhelihaa

luomulihaliemijauhetta

chiliä

laakerinlehti

timjamia

Kasviksia ja chiliä kuumennetaan kattilanpohjassa tilkassa öljyä (maut irtoavat parhaiten), lisätään vettä, lihaliemijauhetta, mausteet  ja kevyesti kypsennetty jauheliha. Anna hautua kypsäksi ja tarkista maku.

Ainakin isoimmista kaupoista löytyy liemikuutioita ja -jauhoja luomuisena. Itse en lisäainekuutioihin koske pitkällä tikullakaan, mutta luomusellaiset ovat huomattavasti pienemmillä E-koodeilla varusteltuja ja kelpuutan siksi omaan keittiööni.

Karppisisko Virpi

Liikuntatraumoja ja onnistumisia

Olen ikäni tehnyt fyysistä työtä,  kiitos kotitilani monipuoliset askareet lapsuudesta asti.  Se takasi normaalipainon ja hyvän pohjakunnon pitkälle aikuisuuteen. Mutta tämän vuoksi en ole koskaan oppinut varsinaisesti vapaa-ajalla liikkumaan.  Lisäksi liikunnan viha- / rakkaussuhteeseen on voimakkaasti vaikuttaneet erittäin ikävät muistot koululiikunnasta. Käsitykset itsestä liikkujana jäi vinoutuneeksi, kun opettaja töksäytteli ujolle maalaistytölle ilkeällä äänensävyllä: ”Et taida olla kovin liikunnallinen” ,  ”Kylmähän tässä perässä tulee, kun et osaa hiihtää”  tai ” Sinun kuntosi taitaa olla todella huono” jne. Kyllä, minä olin se joka valittiin, jos ei viimeisenä, niin ainakin toiseksi viimeisenä huutoäänestyksessä joukkueeseen. Ja kyllä, vihasin liikuntaa.

Ensimmäistä kertaa aloin löytää liikunnan idean opiskeluaikoina. Opettajaksi tuli kaveri, joka sanoi, että saatte parhaan mahdollisen numeron liikunnasta, jos olette 95 %:sti läsnä. Löysin uimisen ja reippaan kävelyn. Aloin käydä jopa lenkillä ja salilla.

Matkan varrella olen ollut sekä aktiivinen liikkuja että täydellisen passiivinen. Näillä liikkumattomuuden jaksoilla ei ole motivoinut mikään, ei edes kalliisti maksettu kuntosalijäsenyys. Liikkumattomuus on ollut yhteydessä myös lievään masennukseen, sohvan pohjalle tipahtamiseen syksyn pimeydessä. Juuri tämä aika vuodesta on aina ollut minulle henkisesti kaikkein raskain.  Raskauskaan ei ole tuonut helpotusta: jo pitkälti ennen vauvamahan tuloa kärsin ikävistä lonkkakivuista. Liiku siinä sitten. Lisä(teko?)syynä on ollut myös se pitkä jakso elämässä, jolloin opiskelin ja tein töitä.  Ja edelleen muuten opiskelen ja teen  kolmea työtä. Tosin Rosen-terapian opiskelu ei ole opiskelua perinteisessä mielessä.

Nykyistä karppielämää on jatkunut n. 1 1/2 vuotta. Elämä on täyteläistä: liikkuvaa työtä kouluttajana, hoiva- ja maatalousyrittäjänä, täydennyskoulutusta, perheenäidin puuhia, parisuhdetta jne, jne. Ei tätä jaksaisi ilman vahvaa D-vitamiinia ja omegaa, muutamaa superfoodia ja ennen kaikkea ravitsevaa karppiruokaa. Karppaamisen ansiosta olen pirteä myös työpäivän jälkeen ja minulla on ollut voimavaroja aloittaa tänä syksynä säännöllinen juokseminen sekä astangajooga.

Nyt, reilun kuukauden jälkeen voin sanoa, että kaamosmasennuksesta ei ole tietoakaan ja mikä parasta: rakkaus liikuntaan on lopulta löytynyt.

Karppisisko Virpi

Mainettaan parempi ketju ja muita matkakertomuksia, osa 1.

Liikun paljon nykyisessä työssäni ja vatsa on täytettävä milloin missäkin. Joskus menee karpisti ja toisinaan joustan. Olen laiska tekemään eväitä ja autossa ruokailu ei juurikaan houkuttele. Tällä kertaa olin perheeni kanssa pikkulomalla Tampereen kylpylässä. Menomatkan luonteva pysähtymispaikka oli, kuinka ollakaan, Tuuloksen ABC-asema. Monen kulinaristin kirosana, josta kieltämättä saa melkoisen tasapaksua vatsan täytettä. Ketjusta oli muuten varsin puhutteleva artikkeli juuri ilmestyneessä Helsingin sanomien kuukausiliitteessä otsikolla Keltainen kirkontorni.
ABC-asemilla on hyvätkin puolensa ja ensimmäisenä eikä mitenkään vähäisempänä tulee siistit ja tilavat vessat. Pienten lasten vanhempana osaa arvostaa kunnon vaipanvaihtopaikkaa. Ainakin sen jälkeen kun on taiteillut sylissä lapseltaan niskakakkavaippoja pois likaisessa ja ahtaassa kopperossa.
Silloin kun kahvileipää söin, huomasin ketjun pullien yms. olevan tasan samanmakuisia ja kaikki aiheutti myös tasaisesti vatsavaivoja. Nyt karpimpana ilahduin ainakin paikan lounaspöydästä. Meneillään oli kansainväliset viikot ja saksalaisesta menusta löytyi lautanen täyteen sopivaa ruokaa: salaattia ja raastetta sekä näihin lisukkeita oman valinnan mukaan,  juustoa, hapankaalia (!), bratwurstia ja kanaa, lisäksi lämpimiä kasviksia rinnalle. Vatsa tuli täyteen, eikä vatsanväänteistä tietoakaan, toisin kuin rakkaalla miehelläni joka söi samoin, mutta otti rinnalle sämpylää ja riisiä.

Karppisisko Virpi

Lapsiperheen arkea

Karppausta on helppo toteuttaa kotona jos vähänkin laittaa itse ruokaa. Tosin muu perhe saattaa joskus protestoida äidin laiskuutta leipoa. Nelivuotias esikoinen ei ole voinut koskaan sietää mitään kaalikasveja ja ne taas ovat parasta karppiraaka-ainetta ruoanlaitossa. Kompromisseja saa siis perheellinen tehdä tässä ruokavaliossa melkoisen usein. Tiedän, että tiukemmat VHH:n kannattajat antavat tasan samaa ruokaa perheelle, mitä itsekin syövät. Ihan perusteltua esimerkiksi silloin, jos lapsella on epämääräisiä oireita, iho- tai vatsavaivoja ja jopa paino-ongelmaakin. Hiilihydraattien rajoittaminen saattaa auttaa moniin vaivoihin, myös lasten.

Olemme luomuviljelijöitä ja kyllä, viljelemme viljaa. Se ei siis ole pannassa meillä, päinvastoin. Kotitarvemylly jauhaa tuoreet puurotarpeet joka aamu. Muu perhe on näinollen hyväkarppaajia ja välillä ns.normiruoan syöjiä. Puolisoni tekee kahta raskasta työtä ja hän tarvitsee jo siksi runsaammin hiilareita. Meidän mukulat ovat jo luonnostaan niin liikkuvia, että ainakaan paino-ongelmaa ei heille helposti tule. Itse toteutan taas niukempaa hiilihydraattilinjaa ts.leipä, pasta ja peruna, puuro sekä kaikki sokerituotteet ovat pannassa. Paino putoaa, hitaasti ehkä, mutta tasaisesti. Muulle perheelle kun keitän aamupuuron todellisesta ja vastajauhetusta täysjyväviljasta, itselleni pyöräytän siemen-marja-maitosmoothien. Luovuutta saa siis käyttää ja mielikuvitustakin.

Maito meillä nautitaan ns. raakamaitona, minkä ostamme läheiseltä maitotilalta. Rasvainen, käsittelemätön maito on loistavaa karppiraaka-ainetta. Luonnontuote mistä ei olla mitään poisotettu tai siihen lisätty.

Sokerin rajoittaminen on aina paikallaan, karppasi tai ei. Juhlien jälkeen huomannut miten huikea vaikutus voi sokerilla olla pienelle tytölle. Kierrokset kovenevat sekä vauhti ja ääni kiihtyvät sellaisiin lukemiin, että aikuinen ei enää kestä. Sokerihumala? Ainakin minä uskon niin.

Sokerin rajoittamisen lisäksi kiinnitän huomiota myös lasten proteiinin ja rasvan saantiin. Kun nämä ovat kohdallaan eli niitä on tarpeeksi, he nukkuvat paremmin ja raivokohtaukset iskee harvemmin.

Karppisisko Virpi

 

16.3. Tarkkaavainen lukija huomasi, että sama teksti on julkaistu jo syyskuussa. Tekevälle sattuu, pahoittelut. Teen tekstejä usein useamman varastoon, silloin kun arki antaa myöten. Tosin uusia lukijoita on tullut matkan varrella niin paljon, että lienee monelle ajankohtainen uusintanakin.

Karppisisko Virpi

Lapsiperheen arkea

Karppausta on helppo toteuttaa kotona jos vähänkin laittaa itse ruokaa, mitä nyt muu perhe saattaa joskus protestoida äidin laiskuutta leipoa. Nelivuotias esikoinen ei ole voinut koskaan sietää mitään kaalikasveja ja ne taas ovat parasta karppiraaka-ainetta ruoanlaitossa. Kompromisseja saa siis perheellinen tehdä tässä ruokavaliossa melkoisen usein. Tiedän, että tiukemmat VHH:n kannattajat antavat tasan samaa ruokaa perheelle, mitä itsekin syövät. Ihan perusteltua esimerkiksi silloin, jos lapsella on epämääräisiä oireita, iho- tai vatsavaivoja ja jopa paino-ongelmaakin. Hiilihydraattien rajoittaminen auttaa moniin vaivoihin, myös lasten.

Olemme luomuviljelijöitä ja kyllä, viljelemme viljaa. Se ei siis ole pannassa meillä, päinvastoin. Kotitarvemylly jauhaa tuoreet ja puurotarpeet joka aamu. Muu perhe on näinollen hyväkarppaajia ja välillä ns.normiruoan syöjiä. Puolisoni tekee kahta raskasta työtä ja hän tarvitsee jo siksi enemmän hiilareita. Meidän mukulat ovat jo luonnostaan niin liikkuvia, että ainakaan paino-ongelmaa ei heille helposti tule. Itse toteutan taas niukkaa hiilihydraattilinjaa. Paino putoaa, hitaasti ehkä, mutta tasaisesti. Ja olo on hyvä. Muulle perheelle kun keitän aamupuuron todellisesta ja vastajauhetusta täysjyväviljasta, itselleni pyöräytän siemen-marja-maitosmoothien. Luovuutta saa siis käyttää ja mielikuvitustakin.

Maito meillä nautitaan ns. raakamaitona, minkä ostamme läheiseltä maitotilalta. Rasvainen, käsittelemätön maito on loistavaa karppiraaka-ainetta. Luonnontuote mistä ei olla mitään poisotettu tai siihen lisätty.

Sokerin rajoittaminen on aina paikallaan, karppasi tai ei. Tänä kesänä olen juhlien jälkeen huomannut miten huikea vaikutus voi sokerilla olla pienelle tytölle. Kierrokset kovenevat sekä vauhti ja ääni kiihtyvät sellaisiin lukemiin, että aikuinen ei enää kestä. Sokerihumala? Ainakin minä uskon niin.

Sokerin rajoittamisen lisäksi kiinnitän huomiota myös lasten proteiinin ja rasvan saantiin. Kun nämä ovat kohdallaan eli niitä on tarpeeksi, he nukkuvat paremmin ja raivokohtaukset iskee harvemmin. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Karppisisko Virpi

Elämää häiden jälkeen…

Häistäni on jo 7 vuotta ja kiloja on sen jälkeen karttunut tuntuvasti. Tosin perheemme on myös kasvanut kahdella ihanalla tyttölapsella.

Tuore leipä, leivonnaiset ja pasta ovat vuosien saatossa vieneet mennessään ja taitaahan se tilastoissakin olla, että avioliiton solmimisen jälkeen alkaa pareilla kilot kertyä…

Juniorin syntymän jälkeen olen vaan ihmetellyt edessä roikkuvaa reppuani ja kilojani ylipäätänsä. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, sillä en juurikaan ole syönyt perinteisesti lihottavia herkkuja. Mutta olen syönyt liian isoja annoskokoja (koska perinteisellä runsashiilarisella ruoalla en koskaan tunne saavani vatsaani täyteen) ja himoitsen vastaleivottua leipää (mikä on ongelma silloin kun rakastaa myös leipomista…).

Valitettavasti omaan kropan, mikä ei kutistu piiruakaan imetyksen aikana. Ei yhtään, ei sitten grammaakaan. Liikkumiseni on myös vähentynyyt olemattomiin. Omaan on/off liikkumisinnon, ja aina tuntuu, että on mukamas tärkeämpää toimintaa kuin lenkille lähtö.

Nyt kolmatta kuukautta tosisaan karpatessani, kilot ovat sulaneet toooosiiii hiiiiitaaaaastiii. Mutta mitäpä siitä, kun olo on tämä: unen tarve on vähentynyt huomattavasti, sumuinen olotila on kuin muisto vain, lukuisat naistenvaivat ovat helpottaneet ja mikä parasta; avioelämä on piristynyt lähes alkuhuuman tasolle 😉

Virpi