Liikuntatraumoja ja onnistumisia

Olen ikäni tehnyt fyysistä työtä,  kiitos kotitilani monipuoliset askareet lapsuudesta asti.  Se takasi normaalipainon ja hyvän pohjakunnon pitkälle aikuisuuteen. Mutta tämän vuoksi en ole koskaan oppinut varsinaisesti vapaa-ajalla liikkumaan.  Lisäksi liikunnan viha- / rakkaussuhteeseen on voimakkaasti vaikuttaneet erittäin ikävät muistot koululiikunnasta. Käsitykset itsestä liikkujana jäi vinoutuneeksi, kun opettaja töksäytteli ujolle maalaistytölle ilkeällä äänensävyllä: ”Et taida olla kovin liikunnallinen” ,  ”Kylmähän tässä perässä tulee, kun et osaa hiihtää”  tai ” Sinun kuntosi taitaa olla todella huono” jne. Kyllä, minä olin se joka valittiin, jos ei viimeisenä, niin ainakin toiseksi viimeisenä huutoäänestyksessä joukkueeseen. Ja kyllä, vihasin liikuntaa.

Ensimmäistä kertaa aloin löytää liikunnan idean opiskeluaikoina. Opettajaksi tuli kaveri, joka sanoi, että saatte parhaan mahdollisen numeron liikunnasta, jos olette 95 %:sti läsnä. Löysin uimisen ja reippaan kävelyn. Aloin käydä jopa lenkillä ja salilla.

Matkan varrella olen ollut sekä aktiivinen liikkuja että täydellisen passiivinen. Näillä liikkumattomuuden jaksoilla ei ole motivoinut mikään, ei edes kalliisti maksettu kuntosalijäsenyys. Liikkumattomuus on ollut yhteydessä myös lievään masennukseen, sohvan pohjalle tipahtamiseen syksyn pimeydessä. Juuri tämä aika vuodesta on aina ollut minulle henkisesti kaikkein raskain.  Raskauskaan ei ole tuonut helpotusta: jo pitkälti ennen vauvamahan tuloa kärsin ikävistä lonkkakivuista. Liiku siinä sitten. Lisä(teko?)syynä on ollut myös se pitkä jakso elämässä, jolloin opiskelin ja tein töitä.  Ja edelleen muuten opiskelen ja teen  kolmea työtä. Tosin Rosen-terapian opiskelu ei ole opiskelua perinteisessä mielessä.

Nykyistä karppielämää on jatkunut n. 1 1/2 vuotta. Elämä on täyteläistä: liikkuvaa työtä kouluttajana, hoiva- ja maatalousyrittäjänä, täydennyskoulutusta, perheenäidin puuhia, parisuhdetta jne, jne. Ei tätä jaksaisi ilman vahvaa D-vitamiinia ja omegaa, muutamaa superfoodia ja ennen kaikkea ravitsevaa karppiruokaa. Karppaamisen ansiosta olen pirteä myös työpäivän jälkeen ja minulla on ollut voimavaroja aloittaa tänä syksynä säännöllinen juokseminen sekä astangajooga.

Nyt, reilun kuukauden jälkeen voin sanoa, että kaamosmasennuksesta ei ole tietoakaan ja mikä parasta: rakkaus liikuntaan on lopulta löytynyt.

Karppisisko Virpi

Wilma Schlizewskillä on asennetta

Minäkin meinasin kesän repsahduksien keskellä langeta samaan ajattelun ansaan: ”Olen jo lähempänä neljänkymmenen ja kahden lapsen jälkeen aineenvaihduntani on hidastunut. En minä pääse enää takaisin niihin mittoihin mitä olin…” Loistavan tehokasta itselleen valehtelemista minkä turvin saatoin jatkaa löysäilyäni.

Liikkumisen suhteen olen täydellinen on/off -ihminen ja valitettavan usein nyt juniorin syntymän jälkeen on off-vaihde jäänyt päälle. Kun ei saa takapuoltaan ylös, niin ei saa. Toinen syy on ollut myös mieleisen liikuntamuodon löytyminen. Olen matkani varrella aloitellut vähän jos mitä into piukalla ja muutaman kuukauden päästä kyllästynyt. Sitä on sitten kalliisti makseltu mm. kuntosalijäsenyyden muodossa.

Todellisuudessa ja rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että aineenvaihdunta hidastuu noin 2 % kymmenessä vuodessa. Toki erojakin varmasti on. Olen karvaasti huomannut, että ennen lapsia 10 kilon pudottaminen kropasta oli helppoa kun mikä, nyt tyttöjen syntymän jälkeen mikään ei tapahdukaan ihan niin nopeasti.

Blogin otsikkoon siis. Muutama viikko sitten ilmestyneessä Me Naisissa oli kansikuvatyttönä ja artikkelissa tunteita herättävä persoona Wilma Schlitzewski. Hän on elämäntapamuutoksen myötä päässyt sellaisiin mittoihin ainakin kuvien perusteella, että ei voi kun ihailla. Koko 46 on historiaa ja rankan kuntotreenin sekä hiilareitten vähentämisen tuloksena on varsin vetävän näköinen mimmi (lävistyksistä ja tatuoinneista huolimatta). Toiveissa elättelen, että joskus lasten kasvaessa hieman isommaksi, saan jotain yhtä tehokasta itsessäni aikaiseksi. Täytyy sanoa, että se siitä keski-ikäistymisen hitaammasta aineenvaihdunnasta ;-).

Karppisisko Virpi

Karppaus kaventaa

Harkinnan jälkeen päätin julkaista kuvaparin, joka kertoo siitä, miten olen muuttunut karppaamisen aikana. Toukokuussa 2009 katsoin karmaisevaa totuutta silmiin ja totesin, että olin kuin huomaamatta onnistunut keräämään ylimääräisen suojapanssarin. Olin ollut nelikymppiseksi saakka siitä onnellisessa asemassa, että sain syödä mitä tahansa eikä se näkynyt juuri missään. Se aika oli ohi ja syöminen oli alkanut näkyä ja tuntua.

Aloitin karppauksen toukokuun 2009 lopussa. Aloitin heti alkuun tiukan ketokarppikuurin, joka kesti kuukauden verran. Sen aikana karsin hiilihydraatit minimiin. Koska aloin loppuvaiheessa pikkuhiljaa löysätä, en osaa tarkasti sanoa, missä vaiheessa ketokarppaus muuttui alakarppaukseksi. Tiukka aloitus sopi minulle. Oli helpompi ottaa yksi kerrallaan uusia aineksia ruokavalioon kuin toisin päin.

MISSÄ MUUTOS NÄKYY

Tuo kakkoskuva on otettu viime heinäkuussa. Siihen mennessä vyötäröltä oli lähtenyt viitisentoista senttiä ja painoakin mukavasti. Ihan tarkkoja kiloja en osaa edes täsmällisesti sanoa, koska meillä oli ja on edelleen vähän epäluotettava vaaka. Oikeastaan hyvä niin. En ole päätynyt tuijottamaan satoja grammoja enkä vahtaamaan kiloja. Olen ennemminkin oppinut seuraamaan omia olotiloja sekä kehon ja mielen reaktioita eri ruoka-aineisiin. Kapenemisen olen huomannut vaatekoon muutoksista.  On nastaa pistää kirpparille ja kiertoon niitä isoiksi jääneitä vaatteita.

RUOKAVALIO NYT

Tuona aikana en muuttanut liikuntatottumuksia. Aktiivisempi liikkuminen tuli kuvioihin tuon heinäkuisen kuvan jälkeen. Kilot lähtivät vain ja ainoastaan ruokavaliolla. Nykyään syön tyylillä, joka osuu alakarppauksen ja hyväkarppauksen välimaastoon. Ruisleipää syön jonkin verran:   lisäaineetonta, juureen tehtyä 100% ruista. Puuroja tai muita viljatuotteita popsin vain harvoin enkä harrasta edes täysjyväpastaa kuin poikkeustapauksissa. Niitä ovat vaikkapa kyläreissut – en halua heittäytyä ruokaterroristiksi ja tehdä numeroa syömisistäni. Toisinaan syön leivoksen, enkä soimaa siitä itseäni. Ruokavalioni perustuu lihaan, kalaan ja kanaan, kasviksiin sekä juureksiin, kotimaisiin marjoihin ja mahdollisimman vähän prosessoituihin maitotuotteisiin. Juustoa syön paljon. Käytän ruoanlaitossa kermaa ja voita. Välttelen lisäaineita ja valitsen elintarvikkeita, joiden ainesosaluettelo on mahdollisimman lyhyt.

Viime keväänä tein hetken pyrähdyksen ketokarppauksen puolelle. Olen miettinyt tälle keväälle samaa.  Voisin vielä keventää vyötärön seutua ja tiukka ketokarppaus auttaa siinä. Kaikkineen karppaus sopii minulle. Jollekulle muulle jokin toinen konsti. Tärkeintä on oppia tuntemaan oman kehon reaktiot ja löytää sitä kautta itselle sopiva tapa syödä, olla ja elää. Karppauskaan ei ole pelkkää kapenemista ja kilojen kadottamista. Se on myös selkeämpää oloa ja kirkkaampaa mieltä.

Karppisisko Tuulevi

Perustietoa karppauksesta, osa 3/3

Muutama varoituksen sana karppiruokavalion suhteen on  kuitenkin paikallaan:

– Ympäristön suhtautuminen voi olla vaihtelevaa. Itse olen saanut halveksivia tuhahduksia ja hitaita katseita sekä tökeröitä kommentteja. Hymyile vaan hiljaa mielessäsi ja kiitä itseäsi siitä, että kuuntelet kehon tuntemuksia, tiedät mitä syöt ja voit hyvin. Kukaan muu ei sitä voi mielipiteelläänsä kumota, ei edes virallisterveellisen edustajat.

– Alkoholin käyttö: näin juhla-aikana kun tulee kumottua helposti lasi jos toinenkin. Karppiruokavaliolla viina menee hujauksessa huiviin ja pienempikin määrä aiheuttaa aikamoisen krapulan. Alkoholi kun tarvitsee niitä elimistössä olevia sokereita palaakseen ja jos niitä ei ole helposti saatavilla, niin seuraukset tunnetaan…päässä. Eli ihan itsesi vuoksi:  jos juhlit kosteasti, ota jotain hiilaripitoista kyytipojaksi.

– Jos alkoholi maistuu useammin ja varsinkin alkuvaiheessa painonpudotusta, se voi sabotoida koko dieetin…paino ei vaan laske. Ilmeisesti sillä on vaikutusta hormonitoimintaan tai jotain. Myöhemmässä vaiheessa lasi silloin toinen tällöin esim. viiniä ei ole haitaksi.

– Toinen mikä voi hidastaa painonpudotusta, on painon jojoiluhistoria. Itse kärsin tästä ongelmasta. Paino putoaa, mutta H-I-T-A-A-S-T-I

– Jos toteutat tämän ruokavalion  tiukinta versiota, eli alakarppia tai tiukkaa alakarppia menee elimistösi mitä todennäköisimmin ketoosiin.  Ketoosi on aineenvaihdunnan tila, jossa muiden muassa rasvahapoista muodostettujen ketoaineiden pitoisuus veressä on koholla. Tämä on seurausta ravinnon alhaisesta hiilihydraattien määrästä, mikä voi johtua paastosta, ravinnon puutteesta tai tässä tapauksessa vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattamisesta. Sen voi tarkistaa apteekista ostettavilla liuskoilla. Tosin läheiset saattavat sen sitä ennen tunnistaa tuoksahtavasta hengityksestä. Tila ei takaa laihtumista, mutta useilla ketoosi nopeuttaa painonpudotusta ja auttaa nälän hallinnassa. Virkeämpi olo myös lisääntyy ketoosin aikana.

– Jos harrastat liikuntaa aktiivisesti ja rankasti, ole tarkkana hiilihydraatin saamisen kanssa, sillä tarvitset sitä enemmin kuin tavallinen painonpudottaja. Tutustu kokemuksiin ja etsi tietoa. VHH ja kovankin liikunnan yhdistäminen on kuitenkin mahdollista. (Palaan tähänkin asiaan tulevissa blogiteksteissä)

– Joudut opettelemaan ruoanvalmistusta viimeistään nyt. Kaikki valmisruoat sisältävät niin runsaasti hiilareita, kuin myös E-koodeja. Mutta ei hätää, netistä ja kirjastosta löytyy hyviä karppiruokaohjeita.

– Kun aikasi toteutat ravinteikasta VHH-ruokavaliota, paluuta entiseen ei enää ole. Et yksinkertaisesti pysty työntämään kehoosi suun kautta lisäainehiilarimätökkäitä. Keho ei ota enää vastaan… vatsaan sattuu, pierettää, tulee paha olo jne.

Muista: Olet ansainnut hyvää ja ravinteikasta ruokaa, sinun kehosi ansaitsee sen. Tarvitset polttoainetta, sinun nivelet, iho ja aivot tarvitsevat hyviä rasvoja. Jo pelkästään jättämällä kaikki E-koodilliset ja mukamaskevyet elintarvikkeet pois ruokavaliosta saat itsellesi paremman olon. Pienin askelin ja enenpitkää huomaat, että haluat voida aina näin hyvin .

Virpi