Munavoi vai munaa ja voita?

Jossain karppikeskustelussa joku kertoi syöneensä aamiaiseksi munavoita. Yökkäilin mielessäni, kun eteeni piirtyi astia jossa on jääkaapissa liian kovaksi jähmettynyttä munavoita. Lisäksi mieleeni tulivat ne kerrat, kun sellaista yritti väkisin levittää karjalanpiirakkansa päälle. Pahimmat muistot tuli ”munavoista” mikä oli tehty ”terveelliseen” floraan ja mukaan pyöräytetty vielä mauksi aromisuolaa… huh..

Mahtava työnantajani tukee minua liikuntaseteleillä. Aikani niitä haudutin lompakossani ja todettuani, että kunto ei siten nouse, päätin lopulta lähteä uimahalliin. Tämän lupaan ottaa syksyn liikunnakseni, niin kivaa ja kohtuuhintaista se on. Enpä ollutkaan varautunut tunnin uimisen jälkeiseen heikotukseen ja jotakin oli nopeasti tankattava kotia tullessa. Kieku-kananmunia kattilaan kiehumaan sopivan kypsäksi, mikä tarkoittaa minulla 8 min. kun munat laittaa kylmään veteen. Keltuaisen täytyy olla helakan keltainen ja vähän löysä. EI harmaareunuksinen ja kova, tällaisiin törmään luvattoman usein.  Mitähän ne sellaisten munien keittäjät pelkää, salmonellaako. Turha pelko, ostakaa suomalaisia kananmunia ja voitte vedellä niitä vaikka raakana.
Valmiit kananmunat  lämpimänä kulhoon, haarukalla muusiksi ja reilu nokare voita sekaan sulamaan. Rinnalle tietysti vihanneksia. Makua voi lisätä vaikka tuoreilla yrteillä. Loistavaa pikaruokaa ja minä nimeäisin sen siis ruoaksi munaa ja voita.

Karppisisko Virpi

HS: Voin käyttö lisääntyy

Kuva: Valio Oy

Hesari uutisoi juuri tuoreesta TNS gallupin ruokatutkimuksesta, joka kertoo hiilihydraattien ja kevyttuotteiden vieroksumisesta. Ruokatutkimuksesta vastaava Tarja Penttilä mainitsee ruoka-asenteita koskevan muutoksen olevan nyt nopeampaa kuin yleensä.
– Näin suuret muutokset parissa vuodessa ovat väestöllisesti isoja asioita, Penttilä mainitsee.

Kevyttuotteiden suosio vähenee, lisäaineiden ja hiilihydraattien vieroksunta lisääntyy ja luonnollisen ruoan arvostus nousee. Samalla myös rasva hyväksytään aiempaa helpommin ja mm. voin kulutus on kasvussa. Valio on myös kehittänyt ja tuonut markkinoille paljon proteiinia sisältäviä rahkoja sekä maitoa, johon on lisätty proteiinia.

Lisää asiaa aiheesta löytyy Hesarin nettisivulta.

Karppisiskot Tuulevi ja Virpi

 

Kevytruokaa, ei kiitos

Hesarin verkkosivu uutisoi tänään siitä, miten superkevyen ruuan suosio hiipuu. Ruuan aidot maut ja luonnollisuus kiinnostavat entistä enemmän, luomu vetää paremmin ja ympäristöystävällisyys kiinnostaa.  Arla Ingmannilla viisiprosenttisen juuston myynti on laskenut eniten. Uutuudet ovat lähes kauttaaltaan normalirasvaisia.

Minun karppaukseni lähtee aika pitkälle juuri aidoista mauista ja niukasti p0rosessoiduista raaka-aineista. Valitsemani jogurtin raaka-ainelistassa on kolme sanaa: maito, kerma ja hapate. Käytän kuohukermaa ja valmistan yksinkertaista ruokaa yhä enemmän  perusraaka-aineista. Käytän luonnollisia rasvoja – voita ja oliiviöljyä – mutta en silti syö erityisen runsasrasvaisesti. Se vain ei maistu hyvälle. En kumminkaan osta rasvatonta ja vähärasvaista.

Mats-Eric Nilsson toteaa kirjassaan Petos Lautasella (WSOY) , että kevyttuotteiden syöjä on kuin kevytsavukkeiden polttaja. Hän lisää helposti kulutusta päästäkseen toivottuun vaikutukseen – ottaa suurempia annoksia tunteakseen itsensä kylläiseksi. Minä väitän omasta kokemuksestani, että luonnollisissa rasvoissa vähempikin riittää.Tukholman Karoliinisen instituutin 2007 valmistuneessa tutkimuksessa todettiin, että naiset, jotka päivittäin juovat rasvaista maitoa ja syövät rasvaista juustoa, lihovat vähemmän kuin kevyitä vaihtoehtoja popsivat. Nilssonin siteeraamaan tutkimukseen osallistui 19.000 naista, joita seurattiin kymmenen vuoden ajan.

Karppaajana paitsi syön tuota normalirasvaista tavaraa. Jätän pois niitä nopeita hiilihydratteja: valkoista viljaa ja sokeria. Riisiä, pastaa, perunaa, leivonnaisia, karkkeja sun muuta pistän suuhuni äärimmäisen harvoin.  Limuja en juo ollenkaan, hedelmämehujakin hyvin harvoin. Tämä yhdistelma tuntuu toimivan minulla. Ruoka maistuu hyvältä ja kehon tasapaino ja nälän säätely toimii.

Linkki Hesarin uutiseen: Superkevyen ruuan suosio hiipuu

Karppisisko Tuulevi

Kookosöljyä kahviin?

Ensimmäisen kerran kun kuulin kylmäpuristetusta kookosöljystä sain samanlaisen reaktion kuin moni muukin: ”Hyi yök, mahdottoman epäterveellistä rasvaa ja tukkii verisuonet”.

Mutta jos puhutaan kylmäpuristetusta kookosöljystä ja siitä leivontaan tarkoitetusta kookosrasvasta mitä markettien hyllystä löytyy, niin puhutaan TÄYSIN eri tuotteesta. Tätä terveellistä rasvaa voi ostaa lähinnä luontaistuotekaupoista tai sitten netistä. Maahantuojia on muutamia.

Mitä hyötyä rasvan nauttimisesta sitten on? Paljonkin, sillä elimistömme tarvitsee rasvaa. Etenkin aivot, nivelet ja iho kiittää hyvälaatuisista rasvoista. Rasvan nauttimisesta on valitettavasti tehty synti ja tarjolle on tullut milloin mitäkin keinotekoista mautonta töhnää… Luonnollisuus kunniaan!

Tässä listaa mihin kookosöljyn on todettu vaikuttavan suotuisasti:

– vahvistaa immuunijärjestelmää

– antaa suojaa viruksia, bakteereja sekä sieni- ja hiivatulehduksia vastaan

– parantaa ruoansulatusta ja ravinteiden imeytymistä

– lisää aineenvaihduntaa ja nostaa energiatasoa

– auttaa säätelemään verensokeria

– lisää kilpirauhasen toimintaa

– ehkäisee sydänsairauksia ja korkeaa verenpainetta

– tukee painon pudotusta

– tehostaa insuliinin erittymistä

– ei sisällä kolesterolia

– on antioksidanttinen

– kaunistaa hiuksia ja ihoa jne…

Kookosöljy on kemiallisesti vakaa rasva. Mikä tarkoittaa sitä, että se ei sisällä paljon kaksoissidoksia ja on kiinteässä muodossa huoneenlämmössä alle 25 asteessa. Kasviöljyt härskiintyvät helposti, mutta avaamaton kookosöljypurkki säilyy hyvänä huoneenlämmössä useita vuosia, avattuna noin nelisen kuukautta. Tärkeää on ottaa öljyä tarvittava määrä puhtaalla ja kuivalla lusikalla. Silloin purkkiin ei pääse epäpuhtauksia ja säilyvyys on taattu. Paistorasvana kookosöljy kuuluu parhaimmistoon, oikeastaan vain kirkastettu voi painii samassa sarjassa. Se kestää hyvin korkeita paistolämpötiloja, eikä sen koostumus muutu epäterveelliseksi kuumennettaessa (toisin kuin monien kasviöljyjen).

Voin käyttäjänä minulla oli ensin vaikeuksia sisällyttää kookosöljyä ruokavaliooni. Yritin ottaa sitä lusikalla suoraan, mutta tästä voisin varoittaa: luulin parin päivän aikana, että vatsatauti tekee tuloaan. Sen verran elämää oljy aiheutti vatsassa ja suolistossa. Lisäksi rasvan suutuntuma ei vaan miellytä, ei minkään rasvan pelkästään. Hitaan ruoansulatuksen omaavalle tämä siis on aivan erinomainen vauhdittaja.Mutta käyttö kannattaa aloittaa tosiaan varovasti. Jos haluaa maksimoida kookosöljysta sen antamat terveyshyödyt, niin päivittäin sitä olisi hyvä nauttia lopulta n.3rkl.

Nettisivuilta löytyy kyllä paljon erilaisia ohjeita kookosöljyn käyttöön ruoanvalmistuksessa.

Itse olen päätynyt laittamaan sitä kahviin, myös teessä sitä voi kokeilla ”Pyhäinhäväistys ja kahvin alennustila” sanovat kahvin fanaattisimmat nauttijat. Mutta minä pidän. Se pehmentää kahvin makua ja samalla siirtyy mahdollinen pieni nälkä. Iltapäivisin tällaisen kahvikupposen jälkeen ei tule sitä sohvakuoleromahdustakaan.

Kaikki mitä laitat iholle tulisi voida myös syödä. Tässäpä ratkaisu myös tähän viisauteen. Kookosöljy on hyvä ihovoide. Toisille riittää pelkästään se, minä lisään joukkoon vielä jotain tukevampaa: esim.manteliöljyä tai jojobaöljyä. Tuoksu on ihanan mieto ja sitä levittäessä voi visualisoida itsensä lämpimään aurinkoon palmupuun alle 😉

Lisätietoa, ruokaohjeita ja myyntiä aiheesta mm. näiltä sivuilta:

Kookosravinto

CocoVi Shop

Puhdistamo

sekä kirjasta
Mary & Sally Enig & Fallon: SYÖ RASVAA JA LAIHDU
Virpi