Kanttarellit seurustelevat kauden kasvisten kanssa

Tässä ruokaohjeessa ei ole mitään kovin mullistavaa eikä ihmeellistä. Valmistus noudattelee minulle perin tuttua filosofiaa. Tutkin jääkaapin ja pakastimen sisältöä ja teen siitä jotain maistuvaa (tai ainakin sellaiseksi tarkoitettua) ruokaa.

Tänä aamuna hain metsästä kullankeltaisia kanttarelleja. Siinä aines numero yksi. Jääkaapissa oli sitten pari paprikaa, joista toinen oli alkanut uhkaavasti pehmetä. Aines numero kaksi. Vihanneslaatikossa piileksi vielä muovipussissa kaksi pientä kesäkurpitsaa. Aines numero kolme. Nälkää pitäväksi raaka-aineeksi löysin juuston jämät, jotka olivat tylsästi neutraalin makuista edamia. Olkoon. Kyllä näistä yksi neljän hengen päivällinen  syntyy.

Tähän tapaan

kaksi pientä kesäkurpitsaa
kaksi punaista paprikaa
teelusikallinen oliiviöljyä
hienoa merisuolaa
mustapippuria
kuivattuja yrttejä
ruokalusikallinen voita
reilusti tuoreita kanttarelleja
sekalaisia juustoja pieninä paloina

Silppua kesäkurpitsat ja punaiset paprikat suupalan kokoisiksi. Kuumenna oliiviöljy paistinpannulla ja ruskista kasvikset siinä. Ripottele päälle suolaa ja mieleisiä yrttejä. Minä laitoin kasvisruokiin tarkoitettua yrttimaustetta. Annostele kasvikset kuumille lautasille. Ripottele juustot kasvisten joukkoon.

Paista kanttarellisilppu voissa ja mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria. Lusikoi kanttarellit kasvisten päälle. Voit koristella koko komeuden tuoreilla yrteillä ennen tarjoilua. Minua laiskotti ja oli jo niin kiljuva nälkä, etten millään malttanut enää kiitää edes tuonne talon nurkalla olevalle yrttipenkille.

Karppisisko Tuulevi

Kaunis kananmuna paistinpannulla

Syöminen on myös visuaalinen nautinto – parhaimmillaan. Tältä näytti yhtenä aamuna minun aamiaiskananmunani. Leikkasin punaisesta paprikasta renkaan muotiksi kananmunalle. Kun laitoin sen pannulle ja rikoin paistettavan munan renkaan sisään, muna osoittautui muottiaan runsaammaksi ja valui reunojen yli. Paistoin munan niin, että pinta hyytyi hiukan. En kääntänyt, vaan valutin suoraan lautasele ja popsin aamupäivän energiaksi kurkun ja tomaatin kanssa. Vaan kyllä tuosta munasta tuli inspiroivan kaunis annos annos aamiaislautaselle!

Jääkaapin kootut ainekset: halloumi-kasvisvuoka

Kun tulimme viikonloppuna reissusta kotiin, ruoanlaitto piti hoitaa mitä kaapista löytyy -strategialla. Koska siellä oli halloumia, mieleen muistui Karpin ateriakirjan halloumi-kasvisvuoan resepti.  Syntyisiko tästä värikkäät uunikasvikset?

Kesäkurpitsaa oli. Sipulia oli. Oliiveja ei löytynyt. Vain yksi vihreä paprika. Mitä tilalle? Muutama sata grammaa parsakaalia saa kelvata. Ruokalajista syntyi jotakuinkin alla olevan ohjeen mukainen. Vuoan seurana söimme salaattia, johon tytär sekoitteli erilaisia vihreitä salaatteja, tomaattia, herneenversoja ja pieniä mozzarellapalloja.

Halloumi – kasvisvuoka 

300 g parsakaalia
1 kokonainen paprika
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
1 sipuli
1 sitruunan mehu
noin 0,5 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
hiukan jauhettua mustapippuria
oreganoa
200 g halloumijuustoa

Leikkaa parsakaali, kesäkurpitsa, paprika ja sipuli reiluiksi paloiksi. Pyöräytä kevyesti kuumalla pannulla voissa. Pane kasvikset voideltuun uunivuokaan. Sekoita sitruunamehu, oliiviöljy, suola ja pippuri. Valele kasviksien päälle. Kypsennä uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia. Sekoita kasviksia ja lisää siivuiksi leikattu halloumi niiden päälle. Anna paistua vielä noin vartin verran, kunnes juusto saa kauniin värin.

Halloumi sulaa toisin kuin muut juustot. Se pehmenee hiukan, mutta jää hiukan sitkeähköksi. Jos epäilet halloumin suolaisuutta, liota sitä hetki vedessä ennen uuniin laittamista. Voit korvata halloumin myös kiinteällä, marinoidulla tofulla.
Karppisisko Tuulevi

Lämpimät, värikkäät kasvikset

Tämä ruokalaji on sukulainen ratatouille-nimiselle kasviruoalle, josta Virpi kirjoitti taannoin. Tarjoilin tätä yhtenä pääsiäisaterian lisukkeena, lampaan seurana.Yleensä tarjoilen lisukkeet pihvin / makkaran / kanaleikkeen tai jonkun muun lihaisen lisukkeen kanssa sellaisenaa. Viikonlopun ruokapöydässä oli pyhien kunniaksi tarjolla myös juustokastiketta, jonka ohje tulee seuraavassa postauksessa.

Värikkäät kasvikset

Keskikokoinen kesäkurpitsa
Iso punainen paprika
2 kpl punasipuleita
Pari ruokalusikallsta oliiviöljyä
Kuivattua persiljaa ja timjamia
Suolaa
Rasvaa pannulle

Pilko kasvikset reilun kokoisiksi paloiksi ja laita sekaisin kulhoon. Voit sekoittaa palat huoletta, koska näiden kasvisten kypsymisaika on suht´koht sama jokaisella. Sekoita joukkoon öljy ja mausteet. Kuumenna rasva pannulla ja paista kasvikset parissa erässä nopeasti, kuitenkin niin että kasvikset hiukan kypsyvät. Minä pidän aika rapsakasta mausta, siis al dente-meiningistä. Kasviksista ei saa tulla lötköjä, vaan niihin saa jäädä vähän vastusta hampaille.

Karppisisko Tuulevi