Takana on hetkessä vilahtanut vauhtiviikko, jonka aikana olen itse käynyt juttukeikalla Lappeenrannassa ja Taipalsaarella, kouluttanut Mäntyharjulla ja opiskellut Helsingissä. Karppisisko Virpi puolestaan työmatkaili Kouvolassa ja matkusti Tallinnassa. Siellä hän teetti Femtolasik- silmäleikkauksen Laservisioonissa. Operaatio onnistui mainiosti, henkilökunta oli osaavaa ja ystävällistä. Siskolta loppui 25-vuotinen silmälasien kanssa seurustelu siihen. Koska olemme liehuneet siellä sun täällä, on blogikin ollut ihan kesannolla.
Tänään katselin summamutikassa ostettuja ruoka-aineksia jääkaapista ”mitähän sitä tänään tekisi”-asenteella. Kesäkurpitsaa, jauhelihaa, tomaattimurskaa, juustoraastetta ja kermaa löytyi. Jotain niistä siis.
Täytetyt kesäkurpitsat
2 keskikokoista kesäkurpitsaa
400 g naudan jauhelihaa
400 g tomaattimurskaa
3 valkosipulin kynttä
1 dl kuohukermaa
50 g juustoraastetta
1 kananmuna
pippurisekoitusta myllystä
mieleisiä kuivattuja yrttejä
Halkaise kesäkurpitsta. Koverra suurin osa sisuksista pois ja silppua se. Halutessasi voit ripotella hiukan suolaa koverrettujen kesäkurpitsojen sisäpinnalle, jos ne maistuvat kitkeriltä tai haluat kosteutta pois.
Paista jauheliha pannulla. Lisää murskattu valkosipuli ja koverrettu, silputtu kesäkurpitsan sisus. Paista hetki ja lisää tomaattimurska. Mausta ja hauduttele vielä vähän aikaa.
Valmista juustokastike. Kuumenna kerma kattilan pohjalla ja keitä sitä hiukan kokoon. Lisää juustoraaste ja sekoita sitä, kunnes se sulaa kerman joukkoon. Siirrä kastike jäähtymään vähäksi aikaa. Vatkaa muna kastikkeen sekaan.
Pyyhi kosteus kesäkurpitsojen puolikkaista ja laita ne voideltuun uunivuokaan. Täytä puolikkaat jauhelihakastikkeella ja valuta päälle juustokastike. Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes pinta saa kauniin värin.
Ohjeen idea on peräisin Karpin ateriakirjasta, jossa se on muodossa täytetyt munakoisot.
Karppisisko Tuulevi