Missä piileskelevät pahimmat ruokavaarat?

Mats-Eric Nilsson on ravistellut ja herättänyt keskustelua ruokaan liittyvää ajattelua aikaisemmilla teoksillaan Petos lautasella ja Aitoa ruokaa – väärentämättömän ruoan opas. Nyt häneltä ja Henrik Ennartilta on ilmestynyt suomeksi (Atar 2011) Vaara vaanii kattilassa, miksi pelkäämme oikeaa ruokaa, joka tarkastelee muun muassa sitä, miten lait ja säädökset suosivat ravitsemuksellisesti vähäarvoista teollisuusruokaa perinteisesti valmistetun ruoan kustannuksella ja mihin tämä johtaa.

Saavuttamattomia herkkuja?

Olen vuosien varrella ihmetellyt sitä vaatimusten viidakkoa, joka kohdistuu kekseliäisiin, innovatiivisiin elintarvikealan pienyrittäjiin. Maalaisjärkeni on sanonut, ettei tuossa kaikessa kontrollissa voi olla järkeä, että osa siitä on hygienian nimissä turhan päiten syntyvää torvien toitotusta, joka ei tuota mitään todellista tulosta. Nyt Nilsson kuvaa esimerkkien kautta, että juuri näin se on.

Miten on mahdollista, että mauttomat ja raskaasti prosessoidut teolliset elintarvikkeet täyttävät viranomaismääräykset, mutta pientuottajien on vaikea tai taloudellisesti melkeinpä kohtuutonta saada lupia ravinteikkaiden, maistuvien elintarvikkeiden tuottamiseen. Vaatimukset ovat suhteettomia.  On syntymässä ja osin jo syntynyt sellainen järjestelmä, jossa pienimuotoinen, aidoista raaka-aineista valmistettu ruoka alkaa olla mahdoton ihanuus.

Elintarvikerikollisen muotokuva

Kirjan alussa oleva rikollisen muotokuva saa haukkomaan henkeä. Liki 80-vuotias Pelastusarmeijan sotilas Maj-Britt Westerlund Helsingborgista on syyllistynyt rikokseen, mikä todistetaan Helsingborgin syyttäjänviraston asiakirjoilla. Mitä tämä arvon rouva oikein on tehnyt? Uskokaa tai älkää, hän on järjestäytyneesti, vuosien ajan paistanut pullaa omassa kotikeittiössään ja myynyt sitä Pelastusarmeijan vuosittaisissa myyjäisissä. Ympäristöviraston iskussa tarkastajat ottivat ja takavarikoivat pullat. Aijai, kyse oli luvattomasta kahvilatoiminnasta. Myös pullanpaisto kotikeittiössä on vaarallinen teko!

Kirjan lukeminen saa miettimään sitä laitosruokaa, jota meidän kehittyneessä yhteiskunnassamme tarjotaan. Se saa ihmettelemään valtavissa laitoksissa kasvatettuja porsaita ja kanoja, räjähdysmäisesti leviäviä ruokakatastrofeja ja uutisia ruokatehtaiden vaarallisista bakteereista. Miksi pullan leipominen päiväkodissa on niin vaarallista puuhaa, ettei lapsia voi päästää lähellekään taikinakulhoa? Minkä vuoksi hygienia on vienyt ruoasta maun ja elinvoiman?

Mitä enemmän kuulen ja luen siitä, miten teollisuus tuottaa meille ruokaa, sitä halukkaammin valitsen perusraaka-aineeni itse ja sitä innokkaammin käytän aikaa ruoanvalmistukseen.

Ajattele itse!

Nilssonin ja Ennartin eittämätön vahvuus on se, että he saavat ajattelemaan, avaavat tekstillään mieleen kysymyksiä ja ihmettelyä. Sen jälkeen maailma näyttäytyy vähän erilaisena – älyttömyyksistä tulee tietoisemmaksi.

Seuraava, marraskuussa järjestettävä Ravintolapäivä tuntuu entistä houkuttelevammalta. Ravintolapäivä on siis yhden päivän karnevaali ravintola- ja ruokakultturin puolesta. Näille karnevaaliin osallistuville ravintoloille, joita on kerta kerralta enemmän, ei kysellä lupia. Päivä paitsi rikastuttaa ravintolakulttuuria, myös kapinoi hulluja elintarvikepykäliä vastaan. Väitän, että tämä tulee vielä lisääntymään! Ilmiöle syntyy aiona vastailmiö. Laittomuuksiin sinällään en ole yllyttämässä, mutta kyseenalaistaminen on tässäkin paikallaan! Siis tervetuloa ravintolapäivä. Mietin, josko pistäisimme pop up-paikan pystyyn itsekin Mikkeliin…

Kuka muuten lahjoittaisi tämän kirjan isolle joukolle virkamiehiä ja poliittisia päättäjiä – tämä saisi olla pakollista luettavaa kaikille elintarvikkeiden kanssa puuhaaville.

Jos haluat ostaa kirjan omaksi, tee se vaikka täällä
Mats-Eric Nilsson & Henrik Ennart: Vaara vaanii kattilassa

Karppisisko Tuulevi

Kevytruokaa, ei kiitos

Hesarin verkkosivu uutisoi tänään siitä, miten superkevyen ruuan suosio hiipuu. Ruuan aidot maut ja luonnollisuus kiinnostavat entistä enemmän, luomu vetää paremmin ja ympäristöystävällisyys kiinnostaa.  Arla Ingmannilla viisiprosenttisen juuston myynti on laskenut eniten. Uutuudet ovat lähes kauttaaltaan normalirasvaisia.

Minun karppaukseni lähtee aika pitkälle juuri aidoista mauista ja niukasti p0rosessoiduista raaka-aineista. Valitsemani jogurtin raaka-ainelistassa on kolme sanaa: maito, kerma ja hapate. Käytän kuohukermaa ja valmistan yksinkertaista ruokaa yhä enemmän  perusraaka-aineista. Käytän luonnollisia rasvoja – voita ja oliiviöljyä – mutta en silti syö erityisen runsasrasvaisesti. Se vain ei maistu hyvälle. En kumminkaan osta rasvatonta ja vähärasvaista.

Mats-Eric Nilsson toteaa kirjassaan Petos Lautasella (WSOY) , että kevyttuotteiden syöjä on kuin kevytsavukkeiden polttaja. Hän lisää helposti kulutusta päästäkseen toivottuun vaikutukseen – ottaa suurempia annoksia tunteakseen itsensä kylläiseksi. Minä väitän omasta kokemuksestani, että luonnollisissa rasvoissa vähempikin riittää.Tukholman Karoliinisen instituutin 2007 valmistuneessa tutkimuksessa todettiin, että naiset, jotka päivittäin juovat rasvaista maitoa ja syövät rasvaista juustoa, lihovat vähemmän kuin kevyitä vaihtoehtoja popsivat. Nilssonin siteeraamaan tutkimukseen osallistui 19.000 naista, joita seurattiin kymmenen vuoden ajan.

Karppaajana paitsi syön tuota normalirasvaista tavaraa. Jätän pois niitä nopeita hiilihydratteja: valkoista viljaa ja sokeria. Riisiä, pastaa, perunaa, leivonnaisia, karkkeja sun muuta pistän suuhuni äärimmäisen harvoin.  Limuja en juo ollenkaan, hedelmämehujakin hyvin harvoin. Tämä yhdistelma tuntuu toimivan minulla. Ruoka maistuu hyvältä ja kehon tasapaino ja nälän säätely toimii.

Linkki Hesarin uutiseen: Superkevyen ruuan suosio hiipuu

Karppisisko Tuulevi

Selviytymisopas vaativalle ruokakuluttajalle

Kääntelen kädessäni HK:n leikkelepakettia ja huomaan, että myös siitä on poistettu natriumglutamaatti. Snellmanhan se taisi ensimmäisenä mainostaa leikkeleitä, joiden valmistuksessa kyseistä lisäainetta ei käytetä. Ilmiö leviää ja se on hyvä! Pieni askel kohti aidompaa ruokaa.

Meille myydään ruokana vaikka sun minkälaista tavaraa, josta osassa varsinaista alkuperäistä raaka-ainetta on vain nimeksi. Tänä syksynä ilmestyi aiheesta suomeksi Mats-Eric Nilssonin kirja Aitoa ruokaa, väärentämättömän ruoan opas (Atar 2010), joka on jatkoa menestysteokselle Petos lautasella (WSOY 2007). Tuon kirjan jälkeen Ruotsin elintarviketeollisuus on kuulemma poistanut tuotteistaan useita lisäaineita. Ruotsalaiset kuluttajat ovat aktivoituneet ja tutkivat tarkemmin, mitä ostavat. Nilssonin ensimmäistä teosta on myyty Ruotsissa yli 400 000 kappaletta. Kirjailija on myös kysytty luennoitsija.

Vaadi aitoja makuja

Aitoa ruokaa – kirjan esipuheessa kokko Markus Maulavirta usuttaa luopumaan teollisesti väärennetystä ruoasta ja vaatimaan aitoja makuja. Hyvä ehdotus myös karppaajalle. Mitä selkeämpää ruoka on, sen helpompaa on myös karppaus. Kehon tasapaino löytyy nopeammin ja säilyy paremmin. Omilla valinnoilla ja vaatimalla aitoa ruokaa me edistämme tarjonnan muuttumista siihen suuntaan. Viranomaisilla paukkuja vaikuttamiseen on todella vähän. Kananliha- ja –nahkapihvejä löytyi kuukausi sitten edelleen kaupasta jauhelihapihveinä, vaikka asiasta uutisoitiin ja sekä Kuluttajaliitto että Evira puuttuivat asiaan jo keväällä.

Luulenpa, että kun luet Nilssonin kirjat, paluuta entiseen Ruususen uni- ruoka-ajatteluun ei ole. Ainakaan ei ollut minulla. Tietoisuus pitkien lisäaineluetteloiden merkityksestä on kuin stop- merkki mielessä.

Selviytymisopas

Aitoa ruokaa –kirja kuvaa 150 elintarviketta, kertoo niiden luomuvaihtoehdoista ja antaa niihin liittyviä vinkkejä. Lisäksi kirjasta löytyy kuvaukset tavallisimmista lisäaineista ja perusinfo elintarvikkeissa käytettävistä merkeistä. Hauska osuus on ruokamainosten koodiston lukuopas. Mitä mielikuvia meissä halutaan herättää, kun myydään maalaismunia tai mummon muusia. Todellisuus on toista kuin mielikuvat.

Nilsson itse nimittää opustaan selviytymisoppaaksi vaativalle kuluttajalle. Aika hyvä määritelmä, sillä juuri sellaisena se toimii. Älä usko kaikkea, mitä sinulle syötetään (suuhun, päähän, mieleen, ajatteluun), vaan ota selvää. Aitoa ruokaa sopii hyvin karppaajan kirjahyllyyn karppikirjojen jatkoksi. Kirja on  käännösvaiheessa sovellettu Suomen oloihin.

Ruokaa vai oikeaa ruokaa?

Pari vuotta sitten  Mats-Eric Nilssonilta ilmestyi karu ruokakirja nimeltä Petos lautasella. Kirja valotti elintarvikkeiden lisäaineita, arominvahventeita, E-koodeja ja ruokiin lisättyjä savuaromeita, hiivauutteita, väriaineita sun muuta. Kirja romutti lopullisesti ne vähäisetkin jäljellä olleet kuvitelmat kevytuotteiden autuudesta, tuorepuristetuista mehuista ja kaupassa leivotusta leivästä. Se tuorepuristettu voi olla liki vuoden pakattuna ollutta mehua ja kaupan ihana vastaleivottu onkin yleensä peräisin ulkomailta kauan sitten rahdatuista raakapakasteista. Nämä esimerkit ovat peräisin kirjan kevyimmästä päästä.  Vaikka olen tottunut lukemaan tuoteselosteita, kirjan avaama maailma nosti hiukset pystyyn. Teollinen ruoka on karmivaa tavaraa!

Maanantaina Suomessa ilmestyy samalta kirjailijalta uusi, Suomen oloihin mukautettu teos. Aitoa ruokaa– kirjan on kustantanut Atar. Ajankohta on mainio, sillä tuoreessa muistissa ovat keväällä uutisoidut broilerinnahkapullat, joita meillä edelleenkin muuten myydään lihapullina. Mitä siis syömme – jotain aivan muuta kuin mitä päällepäin näyttää.  Taloussanomien uutisessa on kirjasta löytyviä poimintoja siitä, mitä kaikkea elintarviketeollisuus tarjoaa. Onko tämä sitten sitä äitien tekemää ruokaa? Lisää löydät uutuuskirjasta, jota myy muun muassa Suomalainen kirjakauppa.

Mitä tekemistä tällä on karppauksen kanssa? Karppaaminen on sitä helpompaa ja selkeämpää, mitä aidompaa tavaraa, ”oikeaa raaka-ainetta”  pataan latoo.  Meillä syödään lähinnä marinoimatonta lihaa, kanaa ja kalaa. Riista on hyvää, mutta valitettavan harvinaista herkkua. Järvikala maistuu mainiolle, samoin sienet.  Munat ovat yleensä luomua ja maitoa haemme usein naapuritilalta suoraan. Jogurtiksi valitsen mieluiten maustamataonta turkkilaista. Mitä lyhyempi ainesosalista ruokapakkauksen kupeessa on, sen parempi.  Sitä vähemmän siinä on lisäaineita ja sitä vähemmän kyseistä ruokaa on prosessoitu. Kevytkermat ja kermamaiset valmisteet korvaamme tavallisella kuohukermalla. Lähituottajien tarjonta on kunniassa. Leipä, jota eniten syömme, on Otavassa olevan Haapasen kotileipomon 100%, hiivaton ruisleipä.

Mitä simppelimpää ja vähemmän prosessoitua ruokaa syön, sen selkeämmin kehoni säätely tuntuu toimivan. Vaikka käytän kermaa ja voita, niiden määrä on loppujen lopuksi pieni, koska nälkä lähtee vähemmällä. Kevyttuotteissa, vaikkapa jogurteissa, on usein muunnettua tärkkelystä, jonka ravintoarvo on alhainen ja energiapitoisuus korkea. Nälkäisenä kevytkamaa uppoaa enemmän kuin aitoa tavaraa. Jos pistelen suuhuni kevytjogurtin, ei nälkä häviä. Tekee mieli toista.  Kevytjogurtissa on joko sokeritasapainoa horjuttavaa sokeria tai nälänhallintaa sekoittavaa makeutusainetta. Jos taas popsin saman määrän luonnollista, täysrasvaista jogurttia, vähempikin riittää. Saan rasvaisesta lopulta vähemmän energiaa kuin kevyttuotteesta.  Minulle maistuu täysrasvainen turkkilainen kotimaisten marjojen kanssa. Makeudeksi saatan ripauttaa hiukkasen steviaa.

VERTAILE JOGURTTEJA!

Vitalinea vadelma (valmistaja Danonen Finland) ainekset:

rasvaton jogurtti (rasvaton maito, rasvaton maitotiiviste, rasvaton maitojauhe, hapatteet), vadelma (10%), kuitu (oligofruktoosi), stabilointiaineet (muunnettu maissitärkkelys, pektiini, guarkumi), kivennäisaineet (magnesiumsitraatti, kalsiumsitraatti), aromi, värit (rypälemehutiiviste, kokkiniili), happamuudensäätöaineet (maitohappo, sitruunahappo), makeutusaineet (aspartaami, asesulfaami K), D-vitamiini. Makeutettu aspartaamilla (sisältää fenyylialaniinin lähteen) ja asesulfaami K:lla. Vitaminoitu: ei suositella alle kolmivuotiaille.

Turkkilainen jogurtti, valmistaja Lindahls mejeriprodukter Ab, ainekset:

korkeapastöroitu maito, kerma, jogurttihapate

MITÄS TUUMAAT?

Karppisisko Tuulevi