Lapsiperheen arkea

Karppausta on helppo toteuttaa kotona jos vähänkin laittaa itse ruokaa. Tosin muu perhe saattaa joskus protestoida äidin laiskuutta leipoa. Nelivuotias esikoinen ei ole voinut koskaan sietää mitään kaalikasveja ja ne taas ovat parasta karppiraaka-ainetta ruoanlaitossa. Kompromisseja saa siis perheellinen tehdä tässä ruokavaliossa melkoisen usein. Tiedän, että tiukemmat VHH:n kannattajat antavat tasan samaa ruokaa perheelle, mitä itsekin syövät. Ihan perusteltua esimerkiksi silloin, jos lapsella on epämääräisiä oireita, iho- tai vatsavaivoja ja jopa paino-ongelmaakin. Hiilihydraattien rajoittaminen saattaa auttaa moniin vaivoihin, myös lasten.

Olemme luomuviljelijöitä ja kyllä, viljelemme viljaa. Se ei siis ole pannassa meillä, päinvastoin. Kotitarvemylly jauhaa tuoreet puurotarpeet joka aamu. Muu perhe on näinollen hyväkarppaajia ja välillä ns.normiruoan syöjiä. Puolisoni tekee kahta raskasta työtä ja hän tarvitsee jo siksi runsaammin hiilareita. Meidän mukulat ovat jo luonnostaan niin liikkuvia, että ainakaan paino-ongelmaa ei heille helposti tule. Itse toteutan taas niukempaa hiilihydraattilinjaa ts.leipä, pasta ja peruna, puuro sekä kaikki sokerituotteet ovat pannassa. Paino putoaa, hitaasti ehkä, mutta tasaisesti. Muulle perheelle kun keitän aamupuuron todellisesta ja vastajauhetusta täysjyväviljasta, itselleni pyöräytän siemen-marja-maitosmoothien. Luovuutta saa siis käyttää ja mielikuvitustakin.

Maito meillä nautitaan ns. raakamaitona, minkä ostamme läheiseltä maitotilalta. Rasvainen, käsittelemätön maito on loistavaa karppiraaka-ainetta. Luonnontuote mistä ei olla mitään poisotettu tai siihen lisätty.

Sokerin rajoittaminen on aina paikallaan, karppasi tai ei. Juhlien jälkeen huomannut miten huikea vaikutus voi sokerilla olla pienelle tytölle. Kierrokset kovenevat sekä vauhti ja ääni kiihtyvät sellaisiin lukemiin, että aikuinen ei enää kestä. Sokerihumala? Ainakin minä uskon niin.

Sokerin rajoittamisen lisäksi kiinnitän huomiota myös lasten proteiinin ja rasvan saantiin. Kun nämä ovat kohdallaan eli niitä on tarpeeksi, he nukkuvat paremmin ja raivokohtaukset iskee harvemmin.

Karppisisko Virpi

 

16.3. Tarkkaavainen lukija huomasi, että sama teksti on julkaistu jo syyskuussa. Tekevälle sattuu, pahoittelut. Teen tekstejä usein useamman varastoon, silloin kun arki antaa myöten. Tosin uusia lukijoita on tullut matkan varrella niin paljon, että lienee monelle ajankohtainen uusintanakin.

Karppisisko Virpi

Lapsiperheen arkea

Karppausta on helppo toteuttaa kotona jos vähänkin laittaa itse ruokaa, mitä nyt muu perhe saattaa joskus protestoida äidin laiskuutta leipoa. Nelivuotias esikoinen ei ole voinut koskaan sietää mitään kaalikasveja ja ne taas ovat parasta karppiraaka-ainetta ruoanlaitossa. Kompromisseja saa siis perheellinen tehdä tässä ruokavaliossa melkoisen usein. Tiedän, että tiukemmat VHH:n kannattajat antavat tasan samaa ruokaa perheelle, mitä itsekin syövät. Ihan perusteltua esimerkiksi silloin, jos lapsella on epämääräisiä oireita, iho- tai vatsavaivoja ja jopa paino-ongelmaakin. Hiilihydraattien rajoittaminen auttaa moniin vaivoihin, myös lasten.

Olemme luomuviljelijöitä ja kyllä, viljelemme viljaa. Se ei siis ole pannassa meillä, päinvastoin. Kotitarvemylly jauhaa tuoreet ja puurotarpeet joka aamu. Muu perhe on näinollen hyväkarppaajia ja välillä ns.normiruoan syöjiä. Puolisoni tekee kahta raskasta työtä ja hän tarvitsee jo siksi enemmän hiilareita. Meidän mukulat ovat jo luonnostaan niin liikkuvia, että ainakaan paino-ongelmaa ei heille helposti tule. Itse toteutan taas niukkaa hiilihydraattilinjaa. Paino putoaa, hitaasti ehkä, mutta tasaisesti. Ja olo on hyvä. Muulle perheelle kun keitän aamupuuron todellisesta ja vastajauhetusta täysjyväviljasta, itselleni pyöräytän siemen-marja-maitosmoothien. Luovuutta saa siis käyttää ja mielikuvitustakin.

Maito meillä nautitaan ns. raakamaitona, minkä ostamme läheiseltä maitotilalta. Rasvainen, käsittelemätön maito on loistavaa karppiraaka-ainetta. Luonnontuote mistä ei olla mitään poisotettu tai siihen lisätty.

Sokerin rajoittaminen on aina paikallaan, karppasi tai ei. Tänä kesänä olen juhlien jälkeen huomannut miten huikea vaikutus voi sokerilla olla pienelle tytölle. Kierrokset kovenevat sekä vauhti ja ääni kiihtyvät sellaisiin lukemiin, että aikuinen ei enää kestä. Sokerihumala? Ainakin minä uskon niin.

Sokerin rajoittamisen lisäksi kiinnitän huomiota myös lasten proteiinin ja rasvan saantiin. Kun nämä ovat kohdallaan eli niitä on tarpeeksi, he nukkuvat paremmin ja raivokohtaukset iskee harvemmin. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Karppisisko Virpi

Aamupalapirtelö

Aikoinaan aloitin aina aamuni puurolla, mikä ei ole huono vaihtoehto sekään. Varsinkin jos omistaa pienen pöytämyllyn, missä jauhaa luomuviljan juuri ennen puuron valmistusta. Tällainen vilja on minun mielestäni täysjyväviljaa… ei se, mitä myydään vuoden ”tuoreusajalla” kaupan hyllyltä.

Nyt siirtyessäni hyväkarppauksesta enempi alakarppauksen suuntaan sisältää aamupalani n.5-8 ainesosaa tästä listasta:

  • pellavansiemenrouhetta
  • auringonkukan siemeniä
  • seesaminsiemeniä
  • manteleita
  • pähkinöitä
  • täysmaitoa (siis sitä suoraan Pöyryjen tilalta ostettua, missä on kaikki luonnon omat maitohappobakteerit yms.tallessa)
  • kuohukermaa
  • turkkilaista jogurttia
  • rahkaa
  • vettä
  • mansikkaa
  • mustikkaa
  • vadelmaa
  • puolukkaa
  • mustaherukkaa
  • karpaloa
  • banaania
  • nokkosta
  • voikukkaa
  • poimulehteä
  • kookoshiutaletta
  • kananmuna (raakana)
  • hera-proteiinijauhetta
  • steviaa
  • jne…

Siemenet ja pähkinät laitan turpoamaan veteen edellisenä iltana, loput heitän joukkoon aamulla. Sauvasekoittimella sileäksi ja ei kun nauttimaan. Joskus ulkonäkö on vähintääkin epäilyttävä, mutta maku sitäkin herkullisempi 😉 Toki juon vielä tämän lisäksi 1-2 kuppia kahvia, mutta siihenkin teen ”pyhäinhäväistyksen” lisäämällä sekaan teelusikallisen kylmäpuristettua kookosrasvaa.

Nälkä ei yllätä ja jos ”yllättää” niin korkeintaa klo 13 jälkeen. Ihan hyvä juttu, kun tätä ennen olisin syönyt vaikka pieniä kiviä jo kello 11.00 vaikka nauttimani aamupala kello 7.00 sisälsi virallisterveellisesti: puuroa, marjoja, leipää jne. Se nyt on vaan niin, että superfood-pirtelö toimii minulla paljon paremmin 🙂

Virpi