Isänpäivän mansikkakakku

Isänpäivä ja miehen syntymäpäivä – se on aina mansikkakakun paikka. Tällä kertaa kävin mansikassa pakastimella. Tämä talouskoulun itse käynyt ja emäntäkoulun käyneen äidin tytär pakastaa kunnon marttamalliin joka kesä mansikoita. Osan niistä murskaan ja osan siivutan ja juuri nyt käyttöä oli siivuille. Nyt kakkuohje oli kumminkin vähähiilarinen versio, jossa vain koristemansikoissa oli miehen iloksi aavistus hyytelösokeria.

Pohjan ohjeen virittelin Satu Sjöholmin blogiohjeen perusteella. Täytteet sovelsin jostain aiemmasta talteen laittamastani tavanomaisesta reseptistä. Vaihdoin tavallisen sokerin tilalle erytrolin antamaan hiukan makeutta.

POHJA
4 kananmunaa (suosin luomua)
1 dl blenderissä jauhettua erytrolia (karppisokeri)
1,5 dl mantelijauhoa
2 tl leivinjauhetta

TÄYTE
noin 400 g siivutettuja pakastemansikoita
1 dl blenderissä jauhettua erytrolia (karppisokeri)
2 dl vaahdotettua kuohukermaa
2 dl kreikkalaista jogurttia (Lidl)
6 liivatelehteä
2 rkl vettä

PÄÄLLE
2 dl vaahdotettua kuohukermaa
siivutettuja mansikoita

LEIVO KAKKUPOHJA

Valmista ensin pohja. Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita mantelijauho ja leivinjauhe ja lisää varovasti taikinaan. Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan. Minä laitan aina vuoan pohjalle muotoon leikatun leivinpaperin varmistamaan, ettei taikina tartu vuokaan. Paista kakkupohjaa puolisen tuntia 175 asteessa. Anna jäähtyä, kumoa ja halkaise kahtia.

VALMISTA TÄYTE

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen kymmeneksi minuutiksi. Kuumenna mansikat kattilassa, lisää seokseen erytroli (karppisokeri) ja jätä jäähtymään.

Vaahdota kerma, sekoita mukaan jogurtti ja marja-sokeriseos. Puserra liivatelehdistä vesi ja liuota ne kattilassa kuumaan veteen. Anna jäähtyä hetki ja sekoita hiukan jäähtynyt seos ohuena nauhana muuhun täytteeseen.

HYYDYTÄ JA VIIMEISTELE KAKKU 

Vuoraa pesty vuoka kauttaaltaan kelmulla. Laita toinen puolikas vuoan pohjalle. Kaada sen päälle täyteseos ja nosta toinen puolikas seoksen päälle. Käännä kelmut kakun suojaksi ja nosta kakku jääkaappiin hyytymään yön yli.

Jos käytät koristeena pakastettuja mansikkasiivuja tai kokonaisia mansikoita, laita ne kakun päälle kohmeisena ja tarjoile kakku heti. Sulaessaan mansikat pehmenevät ja niistä irtoaa paljon nestettä.

Meidän kakkumme kiilteestä ehkä arvaakin, että olen sipaissut päälle keveästi hyytelösokerilientä. Kompromissi miehen makean kaipuuseen. Itse puolestaan sain lohkaistua maukkaan ja mehevän palasen ilman päällimansikoitakin.

Vuosi 2012 vastaan racleten äärellä!

Sain ensikosketuksen raclette-grilliin ystäväni Tanjan kotona. Sittemmin saimme grillin häälahjaksi ja ahkerasti sitä on tullut käytettyä, toisin kun myös lahjaksi saamaamme fondue-pataa.

Raclettepöytä on helppo luoda kasaan. Se ei vaadi juurikaan etukäteiskokkailua ja on kiva seurusteluruoka vaikkapa hyvän punaviinin tai tumman oluen kanssa. Tämä alkujaan Sveitsistä tullut ruoka on eräänlainen ohjelmanumero, joka ainakin pohjoisen hiihtokeskuksista löytyy ravintoloiden valikoimista.

Suosittelen käyttämään aitoa raclettejuustoa, mikäli sitä kaupastasi saat. Hyviä vaihtoehtoja ovat kaikki voimakkaan makuiset kotimaisetkin juustot, Aura-juustoa myöten. Älä kuitenkaan erehdy ottamaan mitään kevytjuustoa: kun aikoinaan kokeilin sitä, se lähinnä paloi ja suli kovaksi köntiksi.

Yksinkertaisimmillaan juuston seurana nautitaan keitettyä perunaa, mustapippuria ja pieniä suolakurkkuja. Hieman monipuolisemmin ja karpimmin) voi pannulle laittaa lähes mitä vaan. Itse kerään alla olevalta listalta mieltymyksen ja sesongin mukaan:

  • ananasta
  • paprikaa
  • omenaviipaleita
  • tuoreita sieniä
  • pekonia
  • nakkeja
  • lihapullia
  • keitettyjä juuresviipaleita
  • sipulia öljyssä
  • jne. eli kaikkea mitä voi pannulla kuumentaa

Tämän lisäksi teen hyvän salaatin, varaan coctailkurkkuja ja oliiveja tarjolle.  Toki voit oheen laittaa myös patonkia ja perunaa niitä kaipaaville.

Raclette kuumennetaan ja grillin alaosaan sijoitettaville pienille lautasille laitetaan juusto sulamaan. Grillilevyn päälle ladotaan sopiviksi paloiksi viipaloituja lisäkkeitä ja niitä käännellään muovi- tai puupihdeillä. Lautaselle otetaan annos kasviksia, päälle sulanut juusto ja hieman mustapippuria myllystä pinnalle: täydellinen karppiruoka on valmis.

Karppisisko Virpi

TOIVOTAMME KAIKILLE LUKIJOILLEMME LOISTAVAA VUOTTA  2012!
Karppisikot Virpi ja Tuulevi
 
 

Mudcake, mutakakku on karppi kahviherkku

Se on sitten hyvästit herkuille, kun aloittaa karppauksen, tuumi joku minulle. Ei välttämättä, vastaan minä. Reilun vuoden kokemuksella tiedän kumminkin, että makumieltymykset muuttuvat, eikä imelää tee enää niin mieli kuin ennen. Sen himoa vastaan ei tarvitse taistella. Kun joskus olen maistanut (koukkinut lusikallisen miehen leivoksesta) niitä entisiä, herkkuina pitämiäni kahvileipiä, ne maistuvat ällömakeilta. Jopa viinirypäleet, joissa on muuten rutkasti hiilareita,  tuntuvat kumman imeliltä. Makeanhimo on tainnut hävitä.

Juhlan aiheita on karppaajallakin ja joskus on kiva syödä edes jotakin kahvin tai teen kanssa. Elämä ei ole pelkkää kaalia ja kanankoipea. Joskus siivu juustoleipää on ihan ookoo. Toisinaan syön palan tummaa, täyteläistä suklaata. Karppauksen alkuvaiheessa tumma suklaa maistui enemmänkin, mutta nykyään sitä ei oikeastaan tee mieli.

Meidän kahvi- ja juhlaherkuksemme on muotoutunut suklainen mutakakku. Tummasta suklaasta valmistetussa helppotekoisessa herkussa on maltillisesti hiilihydraatteja eikä yhtään jauhoja tai lisättyä sokeria. Tätä olemme tarjoilleet äidin syntymäpäivien yhtenä kakkuna, tyttären rippijuhlissa ja pojan synttärikahvivieraille.

Mutakakku

kymmenen annosta

200 g tummaa suklaata
200 g voita
5 munaa
reilu 1 rkl mantelijauhoa

Sulata suklaa ja voi vesihauteessa tai matalalla teholla mikrossa.  Anna sulan, kuuman voi-suklaaseoksen jäähtyä hiukan, ettei se juoksetu kananmunia lisätessä. Lisää munat yksitellen, voimakkaasti vatkaten taikinaan. Lisää lopuksi mantelijauho. Makeutta en ole ohjeeseen lisännyt, sillä suklaasta tulee riittävästi makeutta kakkuun.

Valuta taikina voideltuun, halkaisijaltaan 18 cm:n irtopohjavuokaan. Kun leikkaat vuoan pohjalle pyöreän leivinpaperipalan, saat siirrettyä kakun sen avulla kauniisti tarjoiluvadille.

Paista 200 asteessa noin vartti. Riittää, että kakku on pinnalta kypsä ja keskeltä hiukan tutiseva.

Voit tarjota kakun lisukkeena kevyesti stevialla maustettua kermavaahtoa. Ole varovainen stevian annostelussa. Ripaus riittää ja liika stevia pilaa maun helposti.

LISÄYS 21.6.2011

Muistaessani täsmennän tuota paistoaikaa, jonka kanssakannattaa olla tarkkana. Tätä ohjetta on nyt kokeiltu eri uuneissa ja meidän oma uunimme tuntuu olevan tehottomampi kuin monen muun. Vartti voi siis olla liian pitkä paistoaika – vahtikaa kakkua niin, että se jää keskeltä hiukan tutisevaksi, kuten mutakakun luonteeseen kuuluu.

karppisisko Tuulevi

PS. Juhlan kunniaksi kuvassa olevalle kakulle ripautettiin hiukan tomusokeria – ihan vähän vain!