Ahdistaako annoskoko?

Makeaa ei juurikaan tee mieli ja leivänhimokin pysyy kurissa. Sipsit ja muut suolaiset pikkunaposteltavat pysyvät myös kaupan hyllyillä. Virvoitusjuomia en juo, en edes light-versioita. Kyllä, liikun aivan liian vähän. Otan myös viinilasillisen toisinaan. Suurin syntini ruokarintamalla taitaa kuitenkin tällä hetkellä olla aivan liian suuri annoskoko.

Muistan, kun sekalaista ruokaa syödessäni latasin lautaselleni silloisessa työpaikassa ison, ei vaan valtavan annoksen salaattia. Kollegani katsoi hitaasti ja kysyi, että miten minä jaksan syödä noin paljon. Suorastaan helposti, mietin. Etenkin, kun silloin en kiinnittänyt huomiota annoksen sisältöön. Jos salaatista ei löydy proteiinia ja rasvaa, voin syödä sitä vaikka ämpärillisen ja silti tunnen mukamas nälkää. Etenkin rasva auttaa nälänhallinnassa oleellisesti ja jo siksikin sitä karpatessa kannattaa lisätä ruokaan.

Syö vähän ja useasti on virallisterveellisen painonhallintaneuvo. Minulle se ei taas sopinut, sillä neuvoa noudattaessa oli helppo lipsua jatkuvan napostelun puolelle. Ruoansulatukselle on hyvä antaa välillä lepoa ja siksi kolme kertaa päivässä ateriointi toimii paremmin.

Tosin harvemmin toteutettu ruokailu tekee minulle kuvitellun tarpeen syödä liikaa. Kun takana on ahmimishistoriaa ja tunnesyöpöttelyä ja se yhdistyy heittelehtivään verensokeriin sekä nälän huonoon sietokykyyn, tulee annoskoosta pienoinen ongelma. Järki minussa sanoo, että lautasellinen ruokaa riittää ja pitää nälän. Tunnevammainen puoleni taas huutaa ruokaa niin kauan, kunnes olo on ähky ja epämiellyttävä. Täysi vatsa on kuin lämmin syli, sen viereen on hyvä käpertyä ;-).

Karppisisko Virpi

Mainokset

Wilma Schlizewskillä on asennetta

Minäkin meinasin kesän repsahduksien keskellä langeta samaan ajattelun ansaan: ”Olen jo lähempänä neljänkymmenen ja kahden lapsen jälkeen aineenvaihduntani on hidastunut. En minä pääse enää takaisin niihin mittoihin mitä olin…” Loistavan tehokasta itselleen valehtelemista minkä turvin saatoin jatkaa löysäilyäni.

Liikkumisen suhteen olen täydellinen on/off -ihminen ja valitettavan usein nyt juniorin syntymän jälkeen on off-vaihde jäänyt päälle. Kun ei saa takapuoltaan ylös, niin ei saa. Toinen syy on ollut myös mieleisen liikuntamuodon löytyminen. Olen matkani varrella aloitellut vähän jos mitä into piukalla ja muutaman kuukauden päästä kyllästynyt. Sitä on sitten kalliisti makseltu mm. kuntosalijäsenyyden muodossa.

Todellisuudessa ja rehellisyyden nimissä on pakko myöntää, että aineenvaihdunta hidastuu noin 2 % kymmenessä vuodessa. Toki erojakin varmasti on. Olen karvaasti huomannut, että ennen lapsia 10 kilon pudottaminen kropasta oli helppoa kun mikä, nyt tyttöjen syntymän jälkeen mikään ei tapahdukaan ihan niin nopeasti.

Blogin otsikkoon siis. Muutama viikko sitten ilmestyneessä Me Naisissa oli kansikuvatyttönä ja artikkelissa tunteita herättävä persoona Wilma Schlitzewski. Hän on elämäntapamuutoksen myötä päässyt sellaisiin mittoihin ainakin kuvien perusteella, että ei voi kun ihailla. Koko 46 on historiaa ja rankan kuntotreenin sekä hiilareitten vähentämisen tuloksena on varsin vetävän näköinen mimmi (lävistyksistä ja tatuoinneista huolimatta). Toiveissa elättelen, että joskus lasten kasvaessa hieman isommaksi, saan jotain yhtä tehokasta itsessäni aikaiseksi. Täytyy sanoa, että se siitä keski-ikäistymisen hitaammasta aineenvaihdunnasta ;-).

Karppisisko Virpi

Nälkä, osa 3.

Vaikka tällä hetkellä elämä meneekin pääasiassa ketokarpaten ja nälänhallinta pysyy aisoissa, niin vatsa kurnii aika ajoin. Kevät on mennyt aikamoisella vauhdilla ja välillä täytyy turvautua lounaankorvikkeeseen. Ihan testausmielessä ostin nipun tänä keväänä kovasti mainostettuja Leaderin Easy Diet-keittopusseja. Ajattelin testata, kuinka nälkäherkkä kroppani niihin suhtautuisi.
Sipaisin ensiksi lounasaikaan kanakeittopussin kuuman veden kanssa sekaisin, annoin hetken turvota ja maistelin – ja poltin pahasti kitalakeni.
Olen suhtautunut tämäntyyppisiin tuotteisiin varsin ennakkoluuloisesti pitkän E-koodilistojen takia. Easy Diet lupa pussin kyljessä muodikkaasti: ei keinomakeutusaineita ja ei natriumglutamaatteja. Muuten kyllä löytyy  epämääräisen pitkä ainesosaluettelo. Siitä pidän, että tuote on kotimainen.

Maku näissä on, no joo, ihan ok. Makeat eivät uppoa, suolaiset menee.  Mutta luvattu nälänhallinta eli ”mainoslause: ”Laihdu ilman nälkää” ei oikein toiminut minulla: nälkä pysyi poissa kokonaiset 1 ½ tuntia. Jos siis pitäisi vauhdittaa painonpudotusta nauttimalla kolme pussia päivään, eikä muuta, niin minulla se ei onnistuisi. Jollakin vähemmän nälkäiseltä ehkä. Olen nyt kokeillut viikon verran pussikuuria siten, että muuten syön normikarpisti ja lounaaksi nautin pussikeiton johon olen mukaan upottanut esim. fetajuustoa. Rasvaa siis pitää lisätä ateriaan, jotta  nälkäni pysyy paremmin hallinnassa. Näin pääsin nopeammin ketokarppilinjalle ja samalla talven jumittunut paino alkoi pikkuhiljaa huveta. Lopultakin.
Ateriankorvikkeet voivat olla siis ihan ok juttu. Niillä voi helposti ja nopeasti kuitata lounaan tai makeannälän. Pidempään käyttöön en itse niitä kuitenkaan ota: makuihin kyllästyy nopeasti ja varsinkin makeat proteiinipatukat alkavat ketoosissa suorastaan ällöttää.

Karppisisko Virpi

Lapsiperheen arkea

Karppausta on helppo toteuttaa kotona jos vähänkin laittaa itse ruokaa. Tosin muu perhe saattaa joskus protestoida äidin laiskuutta leipoa. Nelivuotias esikoinen ei ole voinut koskaan sietää mitään kaalikasveja ja ne taas ovat parasta karppiraaka-ainetta ruoanlaitossa. Kompromisseja saa siis perheellinen tehdä tässä ruokavaliossa melkoisen usein. Tiedän, että tiukemmat VHH:n kannattajat antavat tasan samaa ruokaa perheelle, mitä itsekin syövät. Ihan perusteltua esimerkiksi silloin, jos lapsella on epämääräisiä oireita, iho- tai vatsavaivoja ja jopa paino-ongelmaakin. Hiilihydraattien rajoittaminen saattaa auttaa moniin vaivoihin, myös lasten.

Olemme luomuviljelijöitä ja kyllä, viljelemme viljaa. Se ei siis ole pannassa meillä, päinvastoin. Kotitarvemylly jauhaa tuoreet puurotarpeet joka aamu. Muu perhe on näinollen hyväkarppaajia ja välillä ns.normiruoan syöjiä. Puolisoni tekee kahta raskasta työtä ja hän tarvitsee jo siksi runsaammin hiilareita. Meidän mukulat ovat jo luonnostaan niin liikkuvia, että ainakaan paino-ongelmaa ei heille helposti tule. Itse toteutan taas niukempaa hiilihydraattilinjaa ts.leipä, pasta ja peruna, puuro sekä kaikki sokerituotteet ovat pannassa. Paino putoaa, hitaasti ehkä, mutta tasaisesti. Muulle perheelle kun keitän aamupuuron todellisesta ja vastajauhetusta täysjyväviljasta, itselleni pyöräytän siemen-marja-maitosmoothien. Luovuutta saa siis käyttää ja mielikuvitustakin.

Maito meillä nautitaan ns. raakamaitona, minkä ostamme läheiseltä maitotilalta. Rasvainen, käsittelemätön maito on loistavaa karppiraaka-ainetta. Luonnontuote mistä ei olla mitään poisotettu tai siihen lisätty.

Sokerin rajoittaminen on aina paikallaan, karppasi tai ei. Juhlien jälkeen huomannut miten huikea vaikutus voi sokerilla olla pienelle tytölle. Kierrokset kovenevat sekä vauhti ja ääni kiihtyvät sellaisiin lukemiin, että aikuinen ei enää kestä. Sokerihumala? Ainakin minä uskon niin.

Sokerin rajoittamisen lisäksi kiinnitän huomiota myös lasten proteiinin ja rasvan saantiin. Kun nämä ovat kohdallaan eli niitä on tarpeeksi, he nukkuvat paremmin ja raivokohtaukset iskee harvemmin.

Karppisisko Virpi

 

16.3. Tarkkaavainen lukija huomasi, että sama teksti on julkaistu jo syyskuussa. Tekevälle sattuu, pahoittelut. Teen tekstejä usein useamman varastoon, silloin kun arki antaa myöten. Tosin uusia lukijoita on tullut matkan varrella niin paljon, että lienee monelle ajankohtainen uusintanakin.

Karppisisko Virpi

Karppaus kaventaa

Harkinnan jälkeen päätin julkaista kuvaparin, joka kertoo siitä, miten olen muuttunut karppaamisen aikana. Toukokuussa 2009 katsoin karmaisevaa totuutta silmiin ja totesin, että olin kuin huomaamatta onnistunut keräämään ylimääräisen suojapanssarin. Olin ollut nelikymppiseksi saakka siitä onnellisessa asemassa, että sain syödä mitä tahansa eikä se näkynyt juuri missään. Se aika oli ohi ja syöminen oli alkanut näkyä ja tuntua.

Aloitin karppauksen toukokuun 2009 lopussa. Aloitin heti alkuun tiukan ketokarppikuurin, joka kesti kuukauden verran. Sen aikana karsin hiilihydraatit minimiin. Koska aloin loppuvaiheessa pikkuhiljaa löysätä, en osaa tarkasti sanoa, missä vaiheessa ketokarppaus muuttui alakarppaukseksi. Tiukka aloitus sopi minulle. Oli helpompi ottaa yksi kerrallaan uusia aineksia ruokavalioon kuin toisin päin.

MISSÄ MUUTOS NÄKYY

Tuo kakkoskuva on otettu viime heinäkuussa. Siihen mennessä vyötäröltä oli lähtenyt viitisentoista senttiä ja painoakin mukavasti. Ihan tarkkoja kiloja en osaa edes täsmällisesti sanoa, koska meillä oli ja on edelleen vähän epäluotettava vaaka. Oikeastaan hyvä niin. En ole päätynyt tuijottamaan satoja grammoja enkä vahtaamaan kiloja. Olen ennemminkin oppinut seuraamaan omia olotiloja sekä kehon ja mielen reaktioita eri ruoka-aineisiin. Kapenemisen olen huomannut vaatekoon muutoksista.  On nastaa pistää kirpparille ja kiertoon niitä isoiksi jääneitä vaatteita.

RUOKAVALIO NYT

Tuona aikana en muuttanut liikuntatottumuksia. Aktiivisempi liikkuminen tuli kuvioihin tuon heinäkuisen kuvan jälkeen. Kilot lähtivät vain ja ainoastaan ruokavaliolla. Nykyään syön tyylillä, joka osuu alakarppauksen ja hyväkarppauksen välimaastoon. Ruisleipää syön jonkin verran:   lisäaineetonta, juureen tehtyä 100% ruista. Puuroja tai muita viljatuotteita popsin vain harvoin enkä harrasta edes täysjyväpastaa kuin poikkeustapauksissa. Niitä ovat vaikkapa kyläreissut – en halua heittäytyä ruokaterroristiksi ja tehdä numeroa syömisistäni. Toisinaan syön leivoksen, enkä soimaa siitä itseäni. Ruokavalioni perustuu lihaan, kalaan ja kanaan, kasviksiin sekä juureksiin, kotimaisiin marjoihin ja mahdollisimman vähän prosessoituihin maitotuotteisiin. Juustoa syön paljon. Käytän ruoanlaitossa kermaa ja voita. Välttelen lisäaineita ja valitsen elintarvikkeita, joiden ainesosaluettelo on mahdollisimman lyhyt.

Viime keväänä tein hetken pyrähdyksen ketokarppauksen puolelle. Olen miettinyt tälle keväälle samaa.  Voisin vielä keventää vyötärön seutua ja tiukka ketokarppaus auttaa siinä. Kaikkineen karppaus sopii minulle. Jollekulle muulle jokin toinen konsti. Tärkeintä on oppia tuntemaan oman kehon reaktiot ja löytää sitä kautta itselle sopiva tapa syödä, olla ja elää. Karppauskaan ei ole pelkkää kapenemista ja kilojen kadottamista. Se on myös selkeämpää oloa ja kirkkaampaa mieltä.

Karppisisko Tuulevi

Huono olo nopeista hiilihydraateista

Katsoin eilen pätkän uusintana tullutta Inhimillistä tekijää. Keskustelun aiheena olivat vaikeat kilot, lihavuus ja laihtuminen. Yksi ohjelman haastateltavista oli Jaana Suvisilta, jolle on tehty lihavuusleikkaus. Sen jälkiseurauksena elämäntavat ja ruokailutottumukset ovat muuttuneet radikaalisti. Yhtenä esimerkkinä ovat ateriakoot. Jaana syö ja pystyy tekemään enimmillään pari desiä ruokaa kerrallaan. Se sisältääkin sitten kaiken sillä ateriakerralla.  Esimerkkinä ateriastaan Jaana mainitsi kalapalan ja hiukan lämpimiä vihanneksia.

Syy siihen,  miksi kirjoitan tästä Karppisiskojen blogissa, tulee tässä. Jaana Suvisilta totesi, ettei pysty nykyään syömään lainkaan valkoista leipää, pastaa ja muita nopeita hiilihydraatteja.
– Niistä tulee hirveän huono olo.

Siinä se taas oli. Kommentti, joka vilahtaa siellä ja täällä, vaikka varsinaisesta karppaamisesta ei puhuttaisikaan. Millainen olo meille kullekin oikeasti tulee nopeista hiilareista. Oletko seuranut sitä? Ainakin minua pasta-ateria alkaa kamalasti turvottaa. Sokerisista ruuista tulee muuten vaan pöhkö olotila.

Karppaamisella on suotta ääriruokavalion leima – toki tietysti sen toteuttajiakin on monenlaisia. Kuka kiihkoilee, kuka menee maltilla. Koska sokerin ja valkoisen viljan vähentäminen ei missään tapauksessa ainakaan vahinkoa aiheuta, sitä kannattaa kokeilla – vaikka ei kokonaiskarppaajaksi olisikaan ryhtymässä.

PS. Otin kuvan sokeriastiastamme. Siinä nuo palat ovat nököttäneet jo todella kauan, kahviin kun enää hyvin harva tipauttaa sokeria. Oiskohan aika ilahduttaa noilla kuutioilla vaikka kompostia.

Karppisisko Tuulevi

Vaatteet jäävät suuriksi

Eilen kaupungilla kiskoin tuon tuostakin housuja ja niiden alla olevia sukkahousuja ylöspäin. Valuivat mokomat. Sitä se karppaus teettää, vaatteet jäävät suuriksi ikäänkuin huomaamatta. Nekin päällä olleet paksut sukkahousut olivat jetsulleen oman kokoni mukaan ostetut viime syksynä.  Farkut olivat keväällä napakat ja tiukasti istuvat.  Nyt niihin pitää muistaa laittaa vyö.  Lauantaina se unohtui.

Kutistunut vyötärön ympärys (noin -15 cm puolentoista vuoden aikana) näkyy kutistuneena lantiona, reisinä ja koko kropan kaventumisena.  Kutistuminen on tullut tavallaan karppauksen sivutuotteena. Liikuntatottumuksiani muutin vasta karpattuani vuoden ja kolme kuukautta. Sitä edeltävä laihtuminen – siis valtaosa tuosta mainitusta kutistumisesta – oli vain ja ainoastaan karppauksen ansiota. Silti en ole erityisemmin tuntenut laihduttavani. Syön säännöllisesti enkä kärsi nälkää. Vatsa ei kurni eivätkä herkkujen kuvat vilise silmissä. Fyysisesti olo on tasapainoinen, mieli kirkas ja selkeä. Kun varkain kertyneet kilot katoavat siinä sivussa, mikäs sen mahtavampaa.

Ruokavalioni on ollut suhteellisen tiukka toukokuusta 2009. Ei kumminkaan niin lakihenkisen puhdasoppinen, ettenkö olisi sallinut itselleni kakkusiivua perhejuhlissa tai palaa tuoretta kauraleipää toisinaan. Miehen kanssa olemme juoneet välillä leivoskahvit. Makean ja huonoista hiilareista koostuvien herkkujen mieliteko on kumminkin laantunut, kun sitä ei ruoki jatkuvasti.

Karppaus sopii hyvin myös elämäntavaksi, vaikka kiloja ei olisi pudottamassakaan.  Jos olet normaalipainoinen ja mietit karppausta, anna mennä vaan. Yleensä karppauksen aloittaneet ihmiset kertovat selkeästä ja energisestä olosta sekä kirkkaasta mielestä. Hyväkarpin (kun et laihduta) ruokavalioon mahtuu hyviä, hitaita hiilareita  hiukan enemmän kuin mitä itse nyt syön. Niihin kuuluvat muun muassa kaikki täysjyvätuotteet, puurot, tumma pasta ja riisi sekä hedelmät. Minun ruokavalioni on siirtynyt alkuvaiheen muutaman viikon mittaisesta tiukasta ketokarppauksesta alakarppaukseen. Siihen olen poiminut hyväkarpin ruokavaliosta vain hapatetun, 100% ruisleivän, jonkin verran kotimaisia omenoita ja hieman papuja. Jatkossa aion popsia toisinaan ainakin vastajauhetusta viljasta valmistettua puuroa.

Karppisisko Tuulevi