
Total on ensimmäistä kreikkalaista jogurttia, jota olen maistanut joskus liki viisitoista vuotta sitten. http://www.totalgreekyoghurt.com
Seison Bergenissä, Pohjois-Hollannissa Albert Hejn-supermarketin maitohyllyn ääressä. Mikä määrä maustamattomia jogurtteja. On tavallisia, vähärasvaisia, turkkilaisia, bulgarialaisia, kreikkalaisia. Tavanomaista ja luomua. Puolen kilon purkkeja, litran tölkkejä, pieniä pikareita.
Hyllystä löytyy myös sitä ihan ensimmäisenä maistamaani kreikkalaista jogurttia, Totalia. Sitä söin ensimmäisen kerran pienessä Milinan kylässä, Kreikassa joskus vuonna 1997 tai 98. Silloin lorautin päälle tuoretta, juoksevaa kullankeltaista hunajaa. En vielä karpannut, joten käytin hunajaa runsaalla kädellä. Oi, että miten hyvä tuo annos oli. Ihastuin paksuun jogurttin ja hunajan yhdistelmään ja kaipasin kotimaassa tuota herkkua kovasti. Silloin ei meiltä vielä saanut paksua kreikkalaista jogurttia.
Mutta nyt seison hollantilaisen ruokakaupan käytävällä ja jahkailen. Mies nojaa ostoskärryyn vieressä. Aijai, minkä näistä nyt valitsisi. Mistä aloittaisi.Valitsen lopulta ketjun oman merkin. Siniraidallisen, 500 gramman purkin kupessa lukee griekse yoghurt. Kakkosena poimin kyytiin samankokoisen purkin, jossa lukee turkse stijl yoghurt. Pakastealtaasta kyytiin lähtee vadelma – pensasmustikkaseos.
Hyvää on, maisteluraportti!
Molemmat jogurtit ovat maistuneet mainioilta. Turkkilainen on kreikkalaista hiukan happamampaa, mutta ihan maistuvaa. Kaksi ensimmäistä viidensadan gramman tölkkiä hupenivat ennenkuin huomasimmekaan. Marjat, jotka muuten myös olivat kaupan omaa merkkiä, pieneen ja sööttiin pahvilaatikkoon pakattuja, maistuivat.
Tässä vielä Albert Heijn-ketjun turksje stijl -jogurtin ravintosisältö / 100 g
hiilihydraatteja 4,0 g
josta sokeria 4,0 g
proteiinia 5,0 g
rasvaa 10 g
energiaa 125 kcal
Raaka-aineet: täysmaito, kerma, maitojauhe, hapate.
Ravintosisällöltään turkkilainen on aika samanlaatuista tavaraa siis kuinLindahlsin valmistama partasuinen turkkilainen. Raaka-ainelistaa en katsonut kaupassa enkä siis huomannut, että valmistuksessa on käytetty maitojauhetta. Kreikkalaisen jogurtin purkki ehti päätyä jo roskiin ennenkuin älysin kaivata sen ravintosisältöttietoja. Seuraavaksi ostan sellaista, jonka raaka-ainelista on lyhyin mahdollinen eli josta puuttuu tuo maitojauhe. Osuisikohan kohdalle peräti luomua.
Karppisisko Tuulevi
PS. Koska en voi kuvansiirto-ongelmien vuoksi kuvittaa reissun aikaisia postauksia itse ottamillani kuvilla, päätin lisätä ps-meiningillä jogurttiannosten sun muiden ruokien kuvia reissun jälkeen. Loppuviikosta pääsette virtuaalimaistelemaan marjaisia jogurttiannoksia, salaattipedillä loikoilevia päivällispihvejä ja kullankeltaisia juustosuikaleita.