Karppisiskon repsahduksia ja pohjanoteerauksia, osa 1

Karkasiko mopo käsistä?

Kaikki alkoi oikeastaan uudesta työstä jonka aloitin äitiysvapaan jälkeen. Kotirytmi vaihtui hektisemmäksi ja kotona valmistetut ruoat kahviloiden ja ravintoloiden lounastarjottaviksi. Ehkä haastavinta tässä uudessa päivärytmissä oli ajanpuute yhdistettynä loka-marraskuun kasaantuneisiin töihin, stressiä siis. Myönnän myös olevani suhteellisen laiska kokki vaikka kotitalousalan ammattiopettaja olenkin. Kun yhdistetään laiskuus ja ajanpuute…alkaa hyvin alkanut karppilinja helposti rakoilla.

En ole alun alkaenkaan noudattanut ruokavaliota kovin tiukkana vaan olen kuunnellut oloani ja sallinut repsahduksia pitkin matkaa. Siinä vaan on se vaara, että repsahdukset tihenevät ja kohta huomaa syövänsä taas mitä sattuu. Juuri nyt olen siinä tilanteessa. Kiloja tuskin on sen enemmin kertynyt takaisin, mutta olo on mitä surkein.

Todellinen alamäki ruokavaliossani sai alkunsa vallan mainioista pikkujouluista. Ruoka oli taivaallista ja karppilinjaankin sopivaa. Ongelma ei siis ole edes seisovan pöydän houkutukset. Päinvastoin siitä on helppo rakentaa itselleen sopiva annos. Ongelma on alkoholi, sillä tiedän karppaajana saavan valtaisan krapulan, jos nautin alkoholia ja syön vähähiilihydraattisesti. Siispä suklaata ja hiilareita kehiin, jos juhlia aikoo… aamulla verensokerit heittelee laidasta laitaan. Sitä tasoittaakseni tipahdan taas hiilarikoukkuun. Elimistöni tuntuu olevan yhä herkempi rajuissa muutoksissa ja palautuminen juhlaviikonlopusta kestää. Heti perään tullut työmatka Suomussalmelle jatkoi ruokavaliossa epämääräistä linjaa. Kontiomäen aseman ”ravintolasta” kun ei saanut muuta kuin kelmutettuja Saarioisten roiskeläppiä ja ”liha”piirakkaa sekä olutta ja siideriä kyytipojaksi. Kahvi näytti aamulla keitetyltä ja toki suklaata ja irtokarkkeja jälkiruoaksi. Omat eväät olisi olleet enemmän kuin paikallaan. Se pitäisi muistaa  AINA kun lähtee liikenteeseen.

Kiire, stressi, juhlat, alkoholi, sairastumiset, valvominen ja tietysti se laiskuus ovat minun heikkoja kohtiani, kun ruokavaliosta haluaa pitää kiinni. Tällä coctaililla kun painoin mennä loppusyksyn, niin lopputuloksena oli väsynyt, kärttyinen ja räkätautinen perheenäiti joulupyhinä…pohjanoteeraus sanon minä.

Karppisisko Virpi

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s