Lasillinen pinkkiä pirteyttä

Asumme metsän keskellä ja tontin laidalla alkaa parhaillaan kukkia maitohorsma. Jollekin rikkaruoho, meille villiyrtti, jonka kukista syntyy hurmaavan pinkkiä juomaa. Olisin voinut tehdä pelkkää horsmankukkamehua, mutta nuukana päätin hyödyntää myös loput raparperit. Tein tätä vähähiilarista kirpakan tsirpakkaa, rapaperille tyypillisen hapokasta laimennettavaa janojuomaa vähän sellaisissa toiveissa, että jospa se helle vielä koittaisi.

Versio 2

Nyt kun horsmat kukkivat runsaina, olisi hyvä sauma kokeilla myös pelkkää pinkkiä horsmamehua – jos saan aikaiseksi ja sattuu huvittamaan. Näin kesällä on takataskussa miljoonalista kaikenlaisen kivan tekemisestä. Saatan siis jatkaa mehun uuttamista, jos siltä tuntuu. Tämän päivän jälkeen jääkaapissa kumminkin on kolmisen litraa tätä laimennettavaa pinkkiä pirteyttä eli kuutisen litraa valmista mehua.

Versio 2Raaka-aineet

3 litraa vettä
1 kilo raparperia
1,5 l maitohorsman kukkia (huom, ei yhtään vihreitä osia)
400-450 g erythrolia (Karppisokeri)
1 luomusitruuna paloiteltuna
2 tl sitruunahappoa (ruokakaupan maustehyllystä tai apteekista)

Versio 2

Kerää maitohorsman kukintoja puhtaalta, myrkyttömältä paikalta. Tarvitset noin puolitoista litraa horsman kukkia niin, ettei mukaan tule yhtään vihreitä kasvin osia. Ne tekevät juomasta helposti karvaan. Huuhtele kukat kunnolla kylmällä vedellä.

Jauha erythroli tomuksi, niin se liukenee helpommin. Operaatio onnistuu helposti sauvasekoittimella korkeassa astiassa.

Paloittele raparperi, lisää kukat, pilkottu sitruunan hedelmäliha ja sitruunahappo kattilaan. Kaada päälle kolme litraa kuumennettua vettä kattilaan. Anna veden vielä kuumentua kiehumispisteeseen.

Versio 2

Jätä mehu tekeytymään kattilaan seuraavaan päivään.
Pullota ja säilytä jääkaapissa. Laimenna mehua käyttäessäsi sitä: sekoita keskenään noin yksi osa mehua ja yksi osa vettä tai kivennäisvettä, maista ja laimenna lisää tarvittaessa. Sellaisenaan mehu on raikkaan hapokasta eikä kovin makeaa. Lisää makeutusta halutessasi. Voit lisätä juomiin esim. tuoreen sitruunamelissan tai mintun lehtiä.  Tarjoile jääkylmänä jääpalojen kera.

Karppisisko Tuulevi

Versio 2

 

2 responses

  1. Kiitos siskot kivasta hursmajuomaohjeesta. Minulle erythrol on uusi asia, otan siitä selvää. Ehkä löydän sitä luonteistuotekaupasta? Mukavaa kesää: Eeva

    16.7.2019 Karppisiskot ja vähähiilihydraattinen elämä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s