THL kiinnostui vähähiilihydraattisestä

Kuuntelin autossa aamu-uutisia. Olipa päässyt karppauskin mukaan. Uutispätkässä kerrottiin vaihtoehtoisten, ravitsemussuosituksista poikkeavien ruokavalioiden yleistymisestä ja haastateltiin karppaavaa Konstigin perhettä.

Erityisesti vähähiilihydraattisen ruokavalion suosion kasvu on alkanut kiinnostaa virallista tahoa. Koska virallisten ravitsemussuositusten vastaista ruokavalioita noudattavien tarkkaa määrää ei tiedetä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL aikoo selvittää, kuinka suuri osa suomalaisista syö vähähiilihydraattisesti.

Karppaus näkyy ja kuuluu nyt joka puolella. Yksi jos toinen julkisuuden henkilö kertoo saaneensa hyviä painonpudotustuloksia hiilareita vähentämällä. Viimeksi luin tekstipätkän, jossa mainittiin Raakel Lignellin vähentäneen hiilihydraatteja. Päivikki Palosaaren 40 kilon painonhävitysoperaatiossa ainakin peruna oli pannassa.  Jotain tässä siis on – enemmän kuin pelkkä muoti-ilmiö. Mielenkiinnolla odotan THL:n selvityksen tuloksia aikanaan.

Uutisen ja siihen liittyvän keskustelun löydät Ylen sivuilta.

Karppisisko Tuulevi

 

Perustietoa karppauksesta, osa 1/3

Karppauksen, vähähiilihydraattisen ruokavalion eli VHH:n ympärille on syntynyt monta koulukuntaa. On Montignac -dieettiä, Zone-ruokavaliota, Atkinsia, Antti Heikkilän Pellinkinkiä, kivikautista ruokavaliota, Varpu Tavin mallia ja ties mitä muita. Vhh -menetelmä ei ole siis mikään uusi tulokas. Sitä on käytetty pitkään Keski-Euroopassa erilaisten sairauksien hoidossa, varsin menestyksekkäästi. Toivoa vaan voi, että meillä Suomessakin osattaisiin yhdistää oikeanlainen ruokavalio tiettyjen sairauksien käypähoito-suosituksiin.  Mutta ei hätää. Jos asia takkuaa THL:ssä, niin ihmisten omien kokemuksien kautta se leviää kulovalkean tavoin. Vapaa sana ja sosiaalinen media on tämän(kin) ilosanoman paras levittäjä.

Lupasin kertoa karppuksen perusteista. Yritän saada ne mahdollisimman yksinkertaiseen muotoon. Lisätietoa sitä haluaville löytyy mm. sivuilta http://www.karppaus.info/ .  Sitä olen käyttänyt tämänkin blogitekstin lähteenä.

Ensin tusina tärkeää periaatetta

1. Lopeta leivän syönti, etenkin painonpudotusvaiheessa. Myöhemmin voit tuntemuksien mukaan syödä 100%:sta ruisleipää.
2. Lopeta pastan, riisin ja perunan käyttö.
3. Lopeta sokerin ja sokeristen tuotteiden käyttö. Oli se sitten valkoista sokeria, inkkarisokeria, hunajaa tai hedelmäsokeria – unohda! Tiedän, että jotkut karppaajat käyttävät keinomakeutusaineita, mutta itse en koske niihin pitkällä tikullakaan
Näillä ohjeilla pääset jo hyvään alkuun ja hämmennyksen tilaan – mitä ihmettä sitten voi syödä?
4. Varmista proteiinien riittävä saanti. Syö pihviä, kalaa, kanaa, kananmunaa ja ota seuraksi iso läjä kasviksia, juureksia, kaaleja…paistettuja, keitettyjä, wokattuja tai ihan miten vaan, raakana tai kypsänä. Mutta ei sitä pyhää pottua!
5. Vaihda margariinit yms.keinotekoiset E-koodivoiteluaineet oikeaan voihin tai 80% rasvaa sisältävään Oivariiniiin, Ingmariiniin tai Dellariiniin
6. Tutustu kylmäpuristettuun kookosöljyyn, luomusellaiseen ja ota se osaksi ruokavaliota
7. Hyviä kylmäpuristettuja erilaisia kasviöljyjä kannattaa kokeilla ja lotrata surutta salaatin sekaan, mutta paistamiseen ne eivät sovellu (paitsi tämä kookosöljy)
8. Vaihda kevytkermat yms. keinotekoiset E-koodikasvirasvalitkut oikeaan kermaan (vispikerma, kuohukerma)
9. Jos käytät maitoa, käytä sitä rasvaisinta eli punaista tai luo hyvät välit jonkin paikallisen maidontuottajan kanssa. Raakamaidosta ei ole mitään otettu pois eikä siihen ole lisätty mitään. Luonnontuote parhaimmillaan!
10. Muista että kananmunat ovat loistoruokaa!
11. Meillä on metsät ja marjapensaat syksyisin täynnä luonnon omaa superfoodia: MARJOJA!! Unohda edes hetkeksi guavat, passionhedelmät ja muut vastaavat kaukaa tuodut hedelmät. Niissä on hiilarit turhan korkeita. Et myöskään voi tietää mitä torjunta-ainejäämiä ne sisältävät.  Meidän omissa marjoissamme on moninkertainen määrä antioksidantteja & vitamiineja.
12. Makeannälän yltäessä tuskaisiin mittoihin, ota pala tai kaksi terveellistä tummaa suklaata, sellaista, jossa on kaakaota yli 70%. Mutta huom! Ei koko levyä 😉 Ole huoleti, makean tuska helpottaa ajan myötä ja yllättävän nopeasti. Makea alkaa jopa maistua äklöltä.

Jatkan perusteita vielä parissa postauksessa – näillä pääset liikkeelle!

Virpi