Viimeisen kuukauden aikana yksi jos toinenkin lehti on julkaissut kasapäin kananmunareseptejä. Torstain Hesarissa oli juttua siitä oikeasta munamiehestä, Marlon Ruedasta. Hotelli Kämpin kokki, filippiiniläinen Rueda työskenteli seitsemän vuotta kananmunanpaistajana Karibian-risteilijöillä ja kehittyi varsinaiseksi mestariksi munaruokien valmistuksessa. Juttu löytyy myös Hesarin verkkosivuilta. Sen yhteydessä on ohjeet täydelliseen uppomunaan, munakokkeliin, munakkaaseen ja paistettuun munaan. Muffinssipellillä, uunissa paistetut minimunakkaat näyttävät hauskoilta – pahus, kun ei ole moista peltiä.
Pari viikkoa sitten myös maakuntalehdessämme Länsi-Savossa oli sivun verran Marja-Kristiina Vainelan kokoamaa kananmuna-asiaa. Tänä aamuna testaamani idea löytyi sieltä.
Olen ottanut pitkin kevättä talteen noita munareseptejä. Testaamista odottavat jo aiemmin mainitsemieni uppomunien lisäksi raejuusto-nakkimunakas, ranskalainen sienimunakas, uunimunakas ja masala-munakokkeli. Tänään kuitenkin tomaatteja ja kananmunaa.
Täytetyt aamiaistomaatit
neljälle
4 Kiekun kananmunaa
4 isoa tomaattia
(pekonia)
juustoraastetta
basilikaa
suolaa
mustapippuria
Leikkaa tomaattien kantapuolelta irti hattu ja koverra tomaatti tyhjäksi. Laita pohjalle hiukan juustoraastetta ja hienonnettua basilikaa. Riko muna tomaatin sisään.
Minulla oli niin pieniä tomaatteja, ettei yhteenkään mahtunut kokonaista kananmunaa. Tämän vuoksi laitoin keltuaisen tomaatin sisälle ja kaikki valkuaiset paistossa käyttämäni pienen uunivuoan pohjalle. Sen jälkeen nostin tomaatit vuokaan, ripottelin keltuaisen päälle suolaa, mustapippuria ja juustoraastetta ja asetin hatun paikalleen. Lisäsin juustoraastetta myös vuoan pohjalle, kevyesti suolalla ja mustapippurilla maustetun valkuaisen päälle.
Jos haluat käyttää alkuperäisessä ohjeessa ollutta pekonia, paista se ensin pienittynä pannulla. Jaa paistettu silppu tomaattien sisälle ennen kuin täytät ne kananmunalla.
Paista vartin verran 200 asteessa kunnes juusto sulaa ja kananmuna kiinteytyy. Minä jätin keltuaisen aika pehmeäksi. Nämä aamiaistomaatit sopivat myös lounaan tai päivällisen lisukkeeksi.
Karppisisko Tuulevi