Mustikkaa smoothiena

mustikkasmoothiePari desiä jäisiä mustikoita
Pari ruokalusikallista tyrnimarjoja
Pieni banaani (makeutukseksi)
Muutama lehti tuoretta jääsalaattia
Pari desiä turkkilaista jogurttia
Pari desiä kylmää vettä

Tällä mustikkasmoothiella aloitin aamuni tänään. Annos on parin hengen satsi, joka valmistuu nopeasti blenderillä tai sauvasekoittimella. Jos käytät blenderiä, laita pohjalle kiinteimmät tavarat: tässä tapauksessa jäiset mustikat. Jos sekoittimessasi on huonot tehot, anna mustikoiden vähän sulaa ensin. Määrät ovat epämääräisiä, sillä en punninnut enkä mittaillut, heittelin sekaan vain ja arvioin jälkikäteen.

Banaanin kanssa voitte toimia kuinka haluatte. Tiedän, että osa ei koske siihen pitkällä tikullakaan. Hiilareitahan siinä on 18,3 g/100 g. Minä käytän banaania makeutukseen silloin tällöin, varsinkin silloin kun teen juomaa myös muille perheenjäsenille, jotka kaipaavat kumminkin makeampaa. Aamun banaanin punnitsin huvikseni ja se painoi noin 100g. Yhden annoksen hiilarimäärä on siis alle 10g – tiedoksi teille, ketä asia kiinnostaa. Normaalisti en tällaisia nykyään laskeskele, kunhan pysyn erossa nopeasti sokerituvista hiilareista noin pääpiirteittäin. Alussa opettelen eri ruokien hiilarimääriä. Matemaattista vahtimista tärkeämpää on kuitenkin koko ruokavalion johdonmukaisuus ja sopivuus omalle keholle.

Männä viikolla kokeilin muutamaa muutakin uutta smoothieta, joiden ohjeita heittelen blogiin jatkossa enemmän. Ne  tuovat paistetun kananmunan ynnä turkkilaisen jogurtin aamuihin ihanaa, raikasta vaihtelua. Marjoja vähän toisessa muodossa, helposti juoden. Näitä olemme postailleet ennenkin ja jatkossa vielä entistä monipuolisemmin. Nyt käytössä on sen verran tehokas värkki, että reseptirepertuaari laajenee.

Blenderin hankintaan

Vuodenvaihteessa minulta hajosi vähän kalliimman sorttinen sauvasekoitin, joka palveli pari vuotta mainiosti smoothie- ja sosekeittohommissa. Olin pettynyt. Samalla aloin miettiä vaihtoehtoja koneelle: uusi sauvasekoitin vai kunnon tehosekoitin. Aikaisemmat tehosekoitinkokemukseni eivät olleet kovin kannustavia. Meidän yleiskoneeseemme kuuluva värkki on paitsi monien osiensa vuoksi hankala koota, myös tehoiltaan varsin onneton. Esille on myös otettava koko yleiskonemötikkä, jota ei tee mieli säilyttää päivittäin esillä. Ei toimi.

Mikä merkki?

Kysyin Facebookissa kokemuksia eri merkeistä ja laitteista sekä omassa profiilissani että Karppisiskojen sivulla. Sain valtaisat määrät vinkkejä, joista erottui yksi kone yli muiden: Vitamix. Sitä kutsutaan blendereiden Rolls Royceksi. Käyttäjinä oli monta sellaista luotettavaa ystävää, joiden kokemuksiin luotan kuin vuoreen. He valmistavat Vitamixillä sellaista ruokaa, jota minunkin suunnitelmissani on. Samaan aikaan kävin Tampereen Ruohonjuuren smoothiebaarissa kunnon vihersmoothie-lounaalla. Iskin silmäni koneeseen: siellä kuten monella muullakin ammattilaisella on käytössä Vitamix.

vitamix_laatikko vitamix_ohjeet1

Yhteistyö Raakapuodin kanssa

Raakapuodin Christofferin kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen käytössämme on nyt Vitamix. Seuraavan vuoden aikana postaamme säännöllisesti ohjeita, joiden toteutuksessa olemme käyttäneet laitetta.  Yrityksen kanssa olemme sopineet kirjoittamisesta: varsinaisen sisällön toteutamme oman harkintamme mukaan, käytännössä jaamme ohjeita.

Kevättä odotan nyt innokkaasti. Tällä koneella saan villiyrtit pihan reunoilta ja metsän laidasta atomeiksi smoothieen. Vuohenputkista ei jää enää siimoja sekaan: sauvasekoittimeni ei nimittäin pystynyt ihan hienontamaan kaikkea vihreää niin tasaiseksi kuin olisin halunnut. Jo nyt olen laitteeseen ihan yhtä hurahtanut kuin vihreiden juomien nimeen vannova Carita ja villiyrttifani Raija.

ETU TEILLE

10e-vaaka-vm

Yhteistyön ansiosta te lukijat saatte Vitamixista 10€ alennuksen koodilla karppisiskot10. Koodin voi kirjoittaa pienillä tai isoilla kirjaimilla: sama lopputulos pienillä vai isoilla kirjaimilla. Myös klikkaamalla tätä linkkiä, löydät saman ohjeen siitä, mihin koodi laitetaan.

Karppisisko Tuulevi