Pakastimessani on vielä reilusti mansikoita ja mustikoita. Koska vadelmat alkavat olla lopussa, säästelen viimoisia kuin kruununjalokiviä. Asettelen niitä yksittäin koristeeksi aamiaisjogurttiin. Suunnittelen myös jotain juhlavaa leivonnaista, joiden koristeeksi kokonaiset marjat sopisivat. Pari rasiaa löytyy vielä. Mustikoita sen sijaan on toistaiseksi runsaasti.
Viikonlopun sunnuntaipäivällisen simppeliin jälkiruokaan käytin mustikoita. Ohje on vanha, kotitaloustunnilta tuttu marjarahka. Korvasin vain rahkan turkkilaisella jogurtilla. Mantelirouhe antaa kivan suutuntuman ja rouskuu hauskasti hampaissa.
Mustikkavaahto
neljä annosta
250 – 300 g (maun mukaan) mustikoita
2 dl kermaa
1-1,5 dl turkkilaista jogurttia
makeutusainetta
noin 25 g mantelirouhetta
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon turkkilainen jogurtti ja makeuta seos. Itse käytän makeutuksessa steviaa. Lisää joukkoon mantelirouhe ja mustikat. Jos käytät pakastemarjoja, lisää ne kohmeisina. Lusikoi jälkiruoka annosmaljoihin ja koristele annokset mantelirouheella ja muutamalla jäisellä mustikalla. Tarjoile heti ennen kuin marjat sulavat.
Karppisisko Tuulevi