Värkkäsin tänäänkin munakasaamiaisen. Naapuriin muutti viime viikolla kanaparvi, joka pääsee ruoputtamaan pihaa. Oikein maalaiskanoja. Joukossa on myös kukko. Nyt jääkaapissa on ensimäinen kennollinen näiden landekanojen munia ja tuossa munakaslautasella niistä kokattu munakas – tai yhdestä munasta, kun tarkkoja ollaan. Oli nimittäin iso kananmuna. Sekaan hiukan Mäntyharjun Lihansavustamon maukasta palvia ja kourallinen juustoraastetta. Lautaselle salaattia, hiukan tomaattia ja paljon yrttisilppua.
Tuossa toisessa kipossa on annos turkkilaista jogurttia ja pakastimesta kaivettuja mustikoita. Makeutta antaa pikkuriikkinen ripsaus steviaa.
Aamiainen maistui mainiosti ja on pitänyt nälän tänne saakka, jo viisi tuntia. Välipalojakaan ei ole tarvinnut napostella. Tässä onkin yksi karppauksen hienous. Kun syön kunnolla silloin kun syön, keho ja mieli pysyvät hyvällä tuulella. Alan jo uskoa siihen, että kolme ateriaa riittää hyvin: aamiainen, lounas ja päivällinen. Kun raaka-aineet ovat täyttä tavaraa ja proteiinia on riittävästi, välipalat voi unohtaa. Eri asia on sitten tunnekoukku, joka jatkuvasta puputtamisesta ja mielihyväsyömisestä on jäänyt ja josta pitää päästä eroon. Sillä ei ole nälän kanssa mitään tekemistä.
Tuulevi
Karppisiskot ja vähähiilihydraattinen elämä! 