Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiirin ravitsemusterapeutti Sirkku Kylliäinen uskaltaa horjuttaa leipäuskontoa Ylen haastattelussa. Hän sanoo ammatti-ihmisenä ääneen sen, mitä karppaajat jo kokemuksesta tietävät. Proteiinipitoiset ruuat tekevät kylläiseksi paremmin kuin vaikkapa hiilihydraattipitoinen leipä. Kun aterioilla on riittävästi proteiinia, kylläinen olo pysyy pitempään eikä jääkaapille tarvitse haikailla hakemaan välipaloja. Eipä tarvitse taltuttaa jogurttimainoksen sietämätöntä pikkunälkää, kun olo on kylläinen. Tämä perustuu Kylliäisen mukaan siihen, että proteiinin syömisen jälkeen elimistö tuottaa enemmän niitä hormoneja, jotka vähentävät halua syödä pian uudelleen.
Tämänkin päivän kokemukset alleviivaavat tuon edellä puhutun. Aamulla söin miehen paistamaa jauhelihamunakasta, tuoretta kurkkua ja tomaattia sekä popsin hiukan turkkilaista jogurttia kaakaonibsien ja tyrnimarjojen kanssa. Seuraksi iso lasi vettä ja kuppi kahvia. Olo pysyi kylläisenä pitkälti yli puolenpäivän. Silloin söin lounaaksi ison palan karppipizzaa lisukkeineen. Nyt kello on kohta 18 ja päivällisaika on lähellä – varsinaisesti minulla ei edes ole vielä nälkä. Olenkin onnistunut irtautumaan jatkuvasta puputtamisen halusta sen jälkeen, kun aloin kiinnittää huomiota proteiinien määrään ja vähensin hiilareita ruokavaliosta.
Juttu löytyy Yle Etelä-Karjalan sivuilta – klikkaa tästä
Huomaa myös jutun perässä oleva otsikko lisää aiheesta. Sen alta löytyy linkki toiseen karppaus-aiheiseen juttuun Ylen Olotilassa.
Karppisisko Tuulevi