Olenhan minä tämän jo aiemminkin todennut: kananmuna muodossa tai toisessa on hyvä startti päivälle. Sillä pärjää hyvin lounasaikaan saakka. Vaikka olen pari vuotta karpannut, niin vielä on monta munaohjetta testaamatta. Odottakaas vaan, vielä minä ne uppomunatkin testaan.
Vaikka kameran kanssa hääriminen ei aamulla juuri tule mieleen, tänään kuvausväline sattui hollille. Kuvattuun munakkaaseen päätyi kananmunien lisäksi bratwurstia ja paprikaa – viime mainittua ihan jo värinkin vuoksi. Juustoraaste puolestaan kruunaa ruokalajin. Kannattaa vaihdella eri juustoja ja maistella niiden erilaisia makuja.
BRATWURSTIMUNAKAS
4 hengelle
4 Kiekun kananmunaa
4 rkl nestettä (vettä / maitoa)
2 ohutta bratwurstia pilkottuna
muutama suikale paprikaa
juustoraastetta
ripaus suolaa ja haluamiasi mausteita
kuivattua persiljaa
Riko kananmunat kulhoon. Kaada joukkoon neste ja vatkaa kevyesti munien rakenne rikki. Ruskista bratwurstiviipaleita kevyesti pannulla. Kaada munaseos pannulle wurstien päälle . Sekoittele massaa niin, että seos hyytyy tasaisesti. Kun munakas on lähes valmis, lisää vielä päälle paprikasuikaleet ja kuivattua persiljaa tai muita mieleisiä mausteita. Ropsauta munakkaan päälle myös juustoraastetta. Minä en määriä mittaile, vaan laitan maun mukaan. Suolaa me ripottelemme valmiiseen munakkaaseen vasta omalla lautasella, kukin makunsa mukaan. Minä syön munakkaani yleensä salaatin, tomaatin tai tuoreen kurkun kanssa. Jotain raikasta ainakin minun pitää saada lautaselle munakkaan kaveriksi.
Karppisisko Tuulevi