Mitäs ottais kahvin kanssa?

Ajoin eilen luentokeikalle Heinolaan. Matkalla pysähdyin Heilan lähiruokatorille, joka on aivan viitostien kupeessa, ABC:n pihapiirissä. Käväisin kaupan puolella ja ostin muun muassa Kolatun juustolan Ruskaa, joka on paistettua munajuustoa. 200 g:n painoinen juustokiekko maksoi suunnilleen kolme ja puoli euroa. Hiilarimääristä en osaa sanoa, koska sitä tietoa ei pakkauksesta löydy. Vertailun vuoksi kaivoin tiedon Riitan herkun vastaavasta, paistetusta munajuustosta. Siinä hiilihydraatteja on 7 g / 100 g.

Join myös kahvit kahvilan puolella. Jos syöt ruisleipää, niin maista ihmeessä tiskistä löytyviä, 100 %:sta rukiista tehtyjä leipiä. Olen joskus aiemmin syönyt niitä ja todennut, että hyviä ovat. Juuri nyt leipälinjani on tiukempi – se vaihtelee – ja jätin ruisleivät väliin. Kysäisinkin tiskillä, onko ok, jos syön kahvini kanssa munajuustoa.  Iloisella myyjällä ei ollut mitään sitä vastaan. Viipaloin kolamnneksen juustosta ja nautiskelin kahvin lisukkeena.Mieluusti minä näkisin munajuuston ihan kahvilan vitriinissäkin. Ei hassumpi vaihtoehto.

Karppisisko Tuulevi

Mainokset

Leivoimme vähähiilihydraattista leipää

Posti toi meille tässä taannoin Kookosravinnon paketin, jossa oli kolmea sorttia luomulaatuisia leipäjauhoja. Hinta on ärhäkkä. Pieni 370 gramman jauhopussi maksaa 8,90 euroa. Yhden pussin tarpeista tulee yksi leipä. Kun vertailimme verkkokauppoja, Kookosravinnon hinta tälle tuotteelle osoittautui edullisimmaksi.

Kaikissa jauhoissa pääraaka-aine on mantelijauho, joka selittää myös kallista hintaa. Kaikista löytyy seesaminsiemeniä. VitaManteli on mantelileipää. VitaKurpitsassa on reilusti kurpitsansiemeniä. VitaAurinko-pussista löytyy eniten auringonkukasiemeniä.

Sadassa grammassa valmista leipää on noin 4 g hiilihydraatteja.

Leivontaohjeet oli hyvin suomennettu ja itse taikinan teko muistutti keliakialeivän valmistusta. Leipäähän näistä tuli. Tosin hieman heikosti kohoavaa, mutta tuoksu oli se sama hurmaava, mitä tavallisestakin juuri paistetusta leivästä tulee. Tästä kokemuksesta hieman viisaampana käyttäisimme reilusti lämpimämpää vettä. Ohjeessa neuvottiin käyttämään haaleaa nestettä. Sellainen lämpö ei ihan riitä kuivahiivalle. Virpi on käyttänyt aikaisemmin kuivahiivaleivonnaisissa varsin kuumaakin nestettä ja saanut leivonnaiset kohoamaan mainiosti.

Jos käytössäsi on pieni vuoka, niin leivästä tulee muhkea. Mikään ei myöskään estä tekemästä taikinasta pellille pientä pyöreää leipää. Koska valmis tuote on kovin mureneva, vuoassa paistettua leipää on helpompi leikata. Tuulevin tuotoksessa leivän kuori hieman irtosi, kun taas Virpille tuli tiivisrakenteista leipää. Hyvää oli kuitenkin ja taltutti tehokkaasti leivänhimoa.

Karppisiskot Virpi ja Tuulevi

Leipää ja ”leipää”

Mitä leipään tarvitaan? Nestettä, jauhoja, suolaa ja hiivaa tai juurta kohoamisen takaamiseksi.

Mitä leipään tarvitaan suurten leipomoiden mielestä?

Nestettä, jauhoja, suolaa ja hiivaa – oikein siis tähän asti –
Mutta listahan jatkuu: mallastettu (lue sokeroitu) vehnähiutale, vehnägluteeni, perunahiutale, kasviöljy, sakeuttamisaine (E 412 ), hapettumisenestoaine (E 304), happamuudensäätöaineet (E 263 ja E 330), aromi ja väri (E160a) sekä kasvirasva (osittain kovetettu)!

Tässä listaus yhdestä nimeltä mainitsemattomasta ”leivästä” joka mainostaa kyllä pussin kyljessä, että ”leivästä” löytyy 8 % kuitua…sehän sen sitten ”terveelliseksi” tekeekin. Pahimmat näistä ”leivistä” ovat erilaiset paahtoleivät.

Vastenmielistä, sanon minä.

Lisäaineita puolustavat tahot kertovat suurimman osan E -koodeista olevan luonnollisia ja varmaan näin monesti onkin. Mutta leipään niitä on turha tunkea. Etenkään rasvoista pahimpia eli kovetettuja kasvirasvoja. Nämä kovetetetut ja osittain kovetetut kasvirasvat pitäisi mielestäni kieltää kokonaan elintarviketeollisuudessa.

Hyväkarppilinjalla 100%:n aito ruisleipä on ihan ok juttu eli tämä niille, jotka tuskailevat karppiruokavalion olevan leivätön ja siksi eivät voi sitä toteuttaa. Mitä vähemmin ainesosia, sen parempi. Onneksi alkaa löytyä näitä leipomoita jotka tällaisiä oikeita leipiä jo tekevät.

Karppisisko Virpi