Pihkasalva pieniin ja vähän isompiinkin naarmuihin

Kirjoittelen tällä kertaa vähän muusta kuin ruoasta. Puuhat muistuttavat ruoanlaittoa, mutta lopputulos laitetaan suun sijaan iholle.

Lääkärini puhui apteekin pihkasalvastatalvella, kun ihosiirteeni haava ei meinannut millään parantua. Vaikka apteekin voide jäi lopulta kokeilematta, asia pyöri mielessä. Tässä vaiheessa suorastaan harmittaa, etten ottanut lääkärin vinkkiä saman tien onkeeni. Olen nimittäin nyt jälkikäteen kuullut todella monia paranemistarinoita ja uskoni pihkan tehoon on jo melkoinen. Vanha kansa on käyttänyt iankaikkisen kauan pihkaa haavojen hoidossa. Pihkavoiteella on parannettu  ihovaivoja: puhkaistuja paiseita, haavoja, ihotulehduksia, palovammoja, kynsisientä ja hyttysen puremia. Vaikka tieteellinen näyttö hoidon vaikuttavuudesta onkin puuttunut, muutamat Lapin terveyskeskukset ovat käyttäneet haavanhoidossa koululääketieteen menetelmien rinnalla pihkavoidetta   lähinnä vaikeiden kroonisten haavojen, kuten tulehtuneiden leikkaushaavojen, säärihaavojen ja painehaavojen hoidossa. Loisto-ote, fiksua väkeä! Tästä innostui lahtelainen lääketieteen lisensiaatti Arno Sipponen, joka ryhtyi kehittämään lääketieteellistä pihkavoidetta – sitä samaa, jota oma terveyskeskuslääkärini minulle suositteli. Repolar-yhtiön pihkasalva sai Lääkelaitoksen hyväksynnän ensimmäisenä luonnonhoitomenetelmänä vuonna 2008. Sipposen väitöstutkimus aiheesta valmistuu syksyllä.

Frantsilan valikoimissa puolestaan on terva-pihkasalva, joka sekin perustuu kansanperinteeseen. Valmistusaineina on hämeenkyröläistä tervaa ja pihkaa, Suomessa luonnonmukaisesti viljeltyä takiaista, mehiläisvahaa sekä luonnonmukaisia kylmäpuristettuja kasviöljyjä. Raaka-aineista 80,8% on luomua.

Mistä ohje?

Yli kahdeksankymppinen äitini oli valmistanut pihkasalvaa suolattomasta voista ja pihkasta. Minä halusin kokeilla jotakin muuta, koska muistin nähneeni toisenlaisiakin ohjeita. Eilen sitten selasin Virpi Raipala-Cormierin kirjaa Luonnonkaunis. Tässä opuksessa ei pihkasalvan ohjetta ollut, joskin löysin siitä koville kantapäille sopivan ohjeen pihka-lanoliinivoiteesta. Sitä voisi kokeilla myöhemmin – talvella kantapäävoide saattaa taas olla  paikallaan.

Raipala on koonnut myös kirjan nimeltä Luontoäidin kotiapteekki ja siinä pihkasalvankin ohje voisi olla. Mulla ei tuota opusta vielä ole, mutta se menee nyt hankintalistalle. Koska mies innostui eilisellä sienireissulla keräämään pihkakokkareita kuusten kupeelta ja minä halusin saada homman eteenpäin, aloin googlata. Löysin ohjeen Hiitolan keskustelupalstalta.

Näin se salva syntyy

Tee isoon kattilaan vesihaude. Laita pienempään kattilaan kuusenpihkaa ja oliiviöljyä painoltaan saman verran. Käytä sen verran mietoa lämpöä, ettei vesi ala kiehua. Hauduttele kunnes pihka liukenee ja epäpuhtaudet painuvat astian pohjalle. Siivilöi liemi harvan kankaan, esimerkiksi sideharson läpi. Puristele lopuksi öljy kankaasta. Kankaan on hyvä olla sellainen, että pihkaöljy tulee läpi, mutta roskat eivät. Lisää pihka-öljyseokseen apteekista saatavaa mehiläisvahaa maksimissaan neljännes annoksesta. Lämmitä koko satsia uudestaan vesihauteessa kunnes mehiläisvaha sulaa. Kun vaha on sulanut, ota astia hauteesta ja sekoita, kunnes voide jäähtyy ja alkaa muuttua paksummaksi. Kun salvan koostumus on tasainen, voit purkittaa sen puhtaisiin kannellisiin purkkeihin. Minä olen jemmaillut joitakin tyhjentyneitä Body Shopin sun muita purnukoita, jotka pääsivät nyt hyötykäyttöön.

Mehiläisvahaa ostin apteekista, jossa sitä myytiin rakeina. Sata grammaa maksoi vähän reilut yksitoista euroa. Emme punninneet käyttääämme  määrää vaa´alla, kuten emme myöskään öljyä emmekä pihkaa. Luotimme paino- ja sormituntumaan ja saimme sillä erinomaisen salvan aikaan. Tuolla Hiitolan sivulla mainittiin, että mehiläisvahan voi jättää pois. Silloin syntyy pihkaöljyä, jota voi käyttää pihkasalvan tavoin. Rakenteeltaan juoksevampana se vain on käytössä sottaisampaa kuin salva. Myös hunajaa voisi käyttää salvan seassa.Hunaja on antiseptinen aine, joka pehmittää ihoa ja elvyttää verenkiertoa. Se kosteuttaa ja sitä käytetään perinteisesti haavojen, palohaavojen, tulehdusten ja psoriasiksen hoitoon. Jospa sitten seuraavaan satsiin sekoittaisimme myös tuota hunajaa!

Välineistä

Valitse valmistukseen kunnolla kuumuutta kestävä astia ja välineet. Suosittelen valitsemaan sellaisen kipon, jota käytät vain tähän tarkoitukseen. Sitä kun on hankala saada puhdistettua pihkasta. Puhdista välineet myös huolella ennen valmistusta. Hiitolan Mielikki mainitsi astioiden desinfioinnista. Siihen sopii apteekista saatava Desinfectol tai vastaava. Me emme tosin tätä tehneet, mutta muuten olimme tarkkana puhtaudesta.

Kun salva on valmista ja purkissa, kirjoita purkin kupeeseen, mitä se sisältää ja koska se on valmistettu. Itse aion säilyttää salvaa jääkaapissa, ihan Frantsilan salvan säilytysohjeiden mukaisesti.

Pihkan keruusta

Mies keräsi pihkan vain sellaista kuusista, joissa oli haava tai klohmu valmiina. Niistä vuotanut pihka oli helppo napsaista talteen puuta vahingoittamatta. Itse puiden pintaan emme siis puuttuneet. Kokkareiden mukana tuli aika paljon neulasia, kuorenkappaleita ja muita roskia, mutta ne kaikki ole helppo siivilöidä valmistusvaiheessa pois.

Pihkan keruu ei sitten kuulu jokamiehen oikeuksiin, vaan siihen pitää pyytää lupa maanomistajalta. Lisää tietoa asiasta löytyy esimerkiksi Arktisten aromien sivulta.

PIHKALINKKEJÄ

Pihkasta tuli huippulääke
Arno Sipponen: Kuusen pihkasalva – kansanperinteestä apteekin tiskille
Abilar, apteekin pihkasalva
Lemminkäisen äidin terva-pihkasalva / Frantsila

Karppisisko Tuulevi