Kun hiilihydraattitietoisuudesta tulee elämäntapa, se tarkoittaa ruoanlaiton ja syömisen uudelleen opiskelua. Uusia ostostapoja, raaka-aineita ja reseptejä. Jos omaa kokkailua ei kehitä, ruokavalio kaventuu ikävästi. Karppaus on tai ainakin voi olla myös iloa uuden oppimisesta keittiössä.
Jälkiruokaosastolle olen kaivannut vaihtoehtoja, sillä eritoten sunnuntaisin ateria tuntuu juhlavammalta, kun sen voi kruunata kunnon jälkkärillä. Siihen ja vähän muuhunkin tuli mukavasti uusia vaihtoehtoja, kun saimme käyttöön jäätelökoneen. Tänään pyöräytimme ensimmäiset jätskit, jotka on pistelty jo parempiin suihin.
JÄÄTELÖTEHDAS KOTONA
Kokeiltavaksi saamamme OBH Nordican pieni ja näppärä jäätelökone on mainio värkki. Kertapyöräytyksellä jädeä syntyy kolmisen desiä. Etukäteen jäädytettäviä kulhoja on kaksi, joten perätysten voi valmistaa kaksi annosta. Ennen seuraavaa käyttökertaa kulhoja täytyy jäädyttää uudestaan vähintään kahdeksan tuntia pakastimessa. Varastoon jäätelöä ei juuri kannata värkätä, sillä se maistuu parhaalta tuoreena. Ohjekirjan mukaan tuore raikkaus alkaa säilytyksessä hävitä muutaman päivän jälkeen. Se on helppo uskoa, sillä tämä herkku on ihanasti lisäaineetonta. Maku, tuoreus ja lisäaineettomuus ovatkin itse tehdyn jäätelön valtteja. Tällä koneella kun voi tehdä jäätelöä vaikka oman tilan tuotteista: kananmunista, marjoista ja täysmaidosta.
JÄÄTELÖNTEON PERUSTEET
Saadakseni perustuntuman jäätelönvalmistukseen, aloitin testaamisen koneen ohjekirjassa olevalla kermaisen vaniljajäätelön perusreseptillä. Sen jälkeen oli hyvä lähteä säveltämään omia versioita. Makutestaajaksi ilmoittautui kaksi kesää jäätelökioskilla työskennellyt ja sinä aikana kaikkia mahdollisia makuja maistanut esikoinen, jäätelön ammattilainen siis. Tähän ensimmäiseen jäätelöön tuli sokeria ja lisämausteeksi esikoisen tilaamia sattumia: mantelirouhetta ja valmista kinuskikastiketta. Jaan tämänkin ohjeen, sillä tiedän monen karppaajan kokkaavan myös muuta kuin karppiruokaa – ainakin perheelle.
Kermainen vanilja-manteli-kinuskijäätelö
– se sokeriversio –
noin 320 ml
2 dl kuohukerma
2 pientä keltuaista
vajaa 1/2 dl sokeria (tästä tulee makeaa, vähempikin riittää)
1/2 vaniljatankoa tai 1/2 tl vaniljasokeria
mantelirouhetta
kinuskikastiketta
Vaahdota kerma hyvin. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Halkaise puolitettu vaniljatanko ja kaavi sen sisältä siemenet valkuaisvaahtoon. Yhdistä kermavaahto ja valkuaisvaahto varovasti. Tarkista määrä vielä kaataessasi jäätelöainesta kulhoon: sitä saa olla enintään 3,2 dl. Valmista jäätelö ohjekirjan ohjeiden mukaisesti. Käynnistä kone ja anna sen pyöriä 10-15 minuuttia. Seuraa massan kiinteytymistä. Lisää mantelirouhe vasta kun kone on sekoittanut aineksia viitisen minuuttia ja massa on alkanut kiinteytyä. Mantelirouhetta saa olla enintään 1 dl. Tarkista lisäyksen jälkeen, että sekoitin yltää edelleen kulhon pohjaan saakka. Kinuskikastiketta voi lorauttaa sekaan aivan loppuvaiheessa niin, että valmiiseen jäätelöön jää kinuskiraitoja.
Testaajan kommentit
Herkullinen, täyteläinen ja luonnollinen jäätelön maku. Manteli rouskui mukavasti ja kinuski kruunasi makuelämyksen. Kyllä tämä on tosi hyvää!
SITTEN KARPPIVERSIO KEHIIN
Aloitin karppijäätelön soveltamisen edellä mainitusta perusohjeesta. Tällaisilla ainesmäärillä mentiin.
320 ml
2 dl kuohukermaa
2 pientä keltuaista
makeutukseksi steviaa
1/2 vaniljatankoa
Valmistus etenee edellisen ohjeen mukaisesti. Kahden pienen keltuaisen vispaaminen onnistuu parhaiten mahdollisimman pienessä kulhossa pikkuvispilällä – muuten kananmuna leviää astian laidoille. Meillä on jämäkkä, minikokoinen lasten leikkivispilä, jota käytin tässä.
Stevian annostelu on taitolaji ja tällä kertaa laitoin jopa hiukan liian vähän. Käytin annokseen 4 tippaa nestemäistä steviaa, joka ei ihan riittänyt makeudeksi. Annoksen päälle ripottelin rouhittua tummaa suklaata ja se antoi mukavaa lisämakeutta. Kaupan jäätelöissä olevaa imelyyttä en enää kuitenkaan kaipaa. Myös aito vanilja antaa aromia ja makeuttaa vähän sen lisäksi, että siitä tulee jäätelöön hauskoja pilkkuja. Keltuaisista taas tulee kauniin keltainen väri.
Voin lämpimästi suositella helppokäyttöistä jäätelökonetta. Karppaaja saa sillä syntymään omat jäätelönsä ihan yhtä lailla kuin allerginen ja lisäaineita karttava tai muuten vain aitoja makuja ja raaka-aineita rakastava jäätelön ystävä. Minä aion jatkossa kokeilla marjajäätelöitä, suklaarouhe- ja kookosjäätelöä, jogurttijäätelöä turkkilaisesta jogurtista, marjasorbettia ja mitä niitä nyt vielä keksisi. Kotimaisten marjojen kausi on vasta tulossa ja sen aikana pääseekin sitten testaamaan vaikka mitä auringon makeuttamia marjamakuja!
Ideoita jäätelön valmistukseen
Näistä löydät valmiita ohjeita ja vinkkejä, joita voit lähteä soveltamaan karppimuotoon. Kokeilemisen iloa!
Antti ja Maarit Heikkilän Näin me keitämme – kirjassa on pari jäätelöohjetta.
Maku-lehden sivuilta löytyy kotijäätelöBasilikajäätelöä Maku-lehden sivuilla
Cafe latte -jäädyke maku-lehdessä
Jäätelökone netissä
Jäätelökone OBH Nordican sivuilla
Yhteishyvä testasi jäätelökoneen
Karppisisko Tuulevi
Meillä on tuo samainen kone käytössä. Muuten kyllä pelaa, mutta kulhon reunoille tahtoo jäätyä paksu kerros massaa mikäli kantta ei paina itse koko sekoitusaikaa. Vaihdettiinkin laite jo kertaalleen, mutta ei se siitä muuksi muuttunut.
Jäljelle jäävä jäätelö on kyllä todella hyvää, sokeria tai keinotekoisia makeutusaromeita ei tee enää mieli!
Olen tehnyt vasta kaksi annosta. Nyt kulhot ovat taas jäätymässä. Voisiko raaka-aineiden kylmyydellä olla jotain tekemistä tuon reunoille jäätymisen kanssa? Ensimmäinen satsi oli mulla ehkä vähän lämpöisempi, hätäinen kun olin. Jäätelö jäi pehmeäksi ja pidin sitä hetken rasiassa pakastimessa ennen kuin tarjoilin pojalle.
Koska ohjeissa suositellaan, että massa laitetaan mahdollisimman viileänä valmistumaan, jäähdytin toisen satsin seoksen perusteellisesti jääkaapissa. Selvästi ensimmäistä kylmemmäksi siis. Se tarttuikin sitten tiukemmin laitoihin kiinni. Sitä piti muovilastalla aika reipasotteisesti irrotella.
Kummallakaan kerralla en painanut kantta enkä sellaiseen malta ryhtyä muutenkaan.
Onko sulla Jarno hyviä jäätelöohjeita jakoon? Kaikki käytännön kokemukset kiinnostavat.
Karppisisko Tuulevi
Ahaa, pitääkin kokeilla laittaa ainekset kulhoon hieman lämpimämpinä! Jääkaappikylminä on yleensä laitettu ja silloin jäätyy paksusti laidoille. Syömiseen olemme käyttäneet retkikäyttöön tarkoitettuja muovilusikkahaarukkayhdistelmiä.
Eipä sitä malta niin kauaa laitteen vierellä seistä. Pitää kehitellä joku sopiva keraaminen tms. painava kulho painamaan kantta. Tosin sitten tulee ongelmaksi koneen kuumuminen, eikä saa tehtyä kahta annosta peräkkäin.
Ohjeet ovat vielä melko vähissä, yleensä tulee tehtyä tuota vanilja-stevia-yhdistelmää. Välillä lisäillään suklaarouhetta, välillä ei. Pari kertaa olen puristanut puolikkaan limen mehun ja makeuttanut varovasti stevialla. Sitten, jos ei laske kovin tarkkaan hiilareita, tyttöystäväni käyttämä turkinpippurirouhe on kyllä aika makea! Rouhetta riittää kulhollista kohden ruokalusikallinen, joten ei se kovin suuri synti ole 😉
Löysin viime viikolla SPR:n kontista jäätelöaiheisen kirjan. Ei ole vielä ehditty testaamaan mutta suuri osa resepteistä vaikuttaisi olevan helposti muunneltavissa karppiystävällisiksi.
http://www.booky.fi/book.php?book_id=9781405482356
Ohjeiden mukaan aineksien pitää olla jääkaappikylmiä. Mulla on vasta kahden kulhon kokemus, jossa tosiaan jälkimmäisessä jäähdytin ainekset mahdollisimman kylmiksi jääkaapin kylmimmässä osassa. Lopputulos jäätyi osittain laidoille. Viileä oli se ensimmäinenkin versio, mutta ehkä jotain huoneenlämpöisen ja jääkaappikylmän välillä. Täytyypä seurailla.
Heikkilöiden keittokirjan jäätelöohjeissa jäätelöä varten valmistetaan crème anglaise -kastike, joka jäähdytetään ja laitetaan koneeseen. Toisen version makuna on aito vanilja, jonka maun annetaan imeytyä nesteenseen useamman tunnin ajan. Toista maustaa kaneli.
Karppisisko Tuulevi
Heippa!
Minulla on sama kone kuin teillä. Tein eilen kerralla kahteen kulhoon sopivan (yht. noin 6,4 dl) lämmitetyn version jäätelöstä, jolloin annoin jäätelöseoksen ensin jäähtyä ja sen jälkeen viilentyä jääkaapissa täksi päiväksi.
Jäätelökonetta käyttäessä en hoksannut painaa kantta ja kulhon reunoille kovettui kerros jätskiä. Pakastin tietenkin pehmeän jäätelön ja annoin kovan pehmentyä noin 20 minuuttia, jolloin sain sen kauhottua pakkasessa olevan jätskin joukkoon. Kokeilen seuraavalla kerralla nojailla jäätelökoneen kanteen :S
Käytin itse 1 dl Sukrinia jäätelössä, mutta se oli jopa tässä 6,4 dl jäätelössä mielestäni liikaa. Reseptiini jätin avoimen 1/2 – 3/4 dl Sukrinia, maun mukaan lisättäväksi. Jos tekee ei lämmitettävän, käyttäisin makeutusaineena tomusukrinia/ja sokeritonta siirappia, jotka sekoittuvat kylmään nesteeseen helpommin.
http://hiidenuhmankeittiossa.blogspot.com/2011/06/vanijakermajaateko.html
Nojailu käy tylsäksi, paitsi jos onnistuu lukemaan hyvää kirjaa samalla 🙂
En ole tuota Sukrinia kokeillutkaan, vaikka nimen tiedänkin. Millaisia kokemuksia sinulla on siitä? Entä onko sokeriton.fi ainoa paikka, josta sitä saa Suomessa? Makeutuksessa olen toistaiseksi käyttänyt vain steviaa.
Entä sokeriton siirappi? Mitä se on ja missä kaikessa käytät sitä? Sekään ei ole kuulunut keittiöni varustukseen.
Karppisisko Tuulevi
Sukrin (sama asia eri nimellä mm. Sötin ja Sensato erytritol) ja tomusukrin (sama asia kuin Sukrinmelis) on valmistettu erythitolista. Ne maistuvat sokerilta, eikä niissä ole mitään jälkimakua. Sukrinilla on samanlainen rakenne kuin sokerilla, tomusukrinilla rakenne kuin tomusokerilla. Sukrin on noin 75 % sokerin makeudesta ja tomusukrin muistaakseni 85 % sokerin makeudesta. Ts. niitä voi käyttää helposti samaan tapaan sokerin kanssa. Sukrin ja tomusukrin toimivat melkein kuin sokeri. Jos niitä on massassa enemmän kuin 17 %, ne alkavat kiteytyä. Kun tarvitsen suuremman osuuden kuin 17 % massasta, käytän lisäksi sokeritonta siirappia. Joissain jutuissa (esim. jos en kuumenna tuotetta) tuntuu siltä, kuin Sukrin ei olisi täysin liuennut. Tällöin käytän tomusukrinia, koska se on hienojakoisempaa ja sekoittuu laajemmin. Tomusukrinia voi käyttää esimerkiksi kakun päällä yhdistelmällä tuorejuusto, tomusukrin ja voi 😉
Olen ostanut Sukrinia netistä sokeriton.fi ja hiilariton.fi. Lisäksi erytritoleja saa myös fitnessfirst.fi. Sukrinia (tai Sötin) ja niiden tomuversioita myydään myös useissa luontaistuotekaupoissa. Harmikseni ei kuitenkaan Ruohonjuuressa, joka on minulle lähin luontaistuotekauppa.
Sokeritonta siirappia olen ostanut netistä hiilariton.fi ja fitnessfirst.fi sekä USA:ssa tavallisesta ruokakaupasta. Nämä tuotteet ovat pääsääntöisesti yhdysvaltalaisia ja niissä on pakkausmerkinnöissä eroja meidän eurooppalaiseen standardiin mm. hiilihydraateissa mainittu makeutusaineet, kuidut ja ”varsinaiset hiilihydraatit” eli net carbs. Näistä luvuista karppaajia kiinnostaa nettohiilarit eli net carbs.
Sokeritonta siirappia on monen merkkisiä. Olen itse ostanut useampaa eri ”pannukakkusiirappia”. Sokeriton siirappi ei ole ihan yhtä makeaa kuin aidot serkkunsa, mutta niissä on oiva maku kuitenkin. Käytän sokeritonta siirappia marinadeissa, silloin kun perinteisessa ohjeessa käytettäisiin siirappia, tummaa sokeria tai fariinisokeria ja kaikessa sellaisessa, kun Sukrin on liian arkipäiväinen. Fanitan sokeritonta siirappia täysillä! Se on muutenkin herkullista esimerkiksi itsetehdyn jätskin, mantelilettujen tai mansikoiden päällä. Nam!
Steviaa minulla on vain siltä varalta, että muut makeutusaineet loppuvat. Steviassa on varsinkin maitotuotteiden kanssa mahdollisuus ikävään metalliseen jälkimakuun. Eräs ystävättäreni käyttää aina leivonnassa nestemäistä Hermesetasta, koska hänestä se toimii hiilihydraatittomista makeutusaineista parhaiten.
Minkälainen rakenne on karppijäätelössä?
Katsoin kokkiohjelman missä kokki väitti, että sokeria on oltava tietty prosentti tai muuten rakenne kärsii.
Toimiikohan sukrin siinäkin sokerin sijaan?
Minulla oli joskus jäätelökone mutta annoin pois juuri sen takia kun laidoille tuli niin paljon sitä massaa ja se minua niin ärsytti 😀
Nyt vähän harmittaa.
Minä ostin Krupsin jäätelökoneen, jossa myös kulho laitetaan pakkaseen. Sama juttu: karppijäätelön massa (joku Heikkilän resepti) tarttui kulhon pintaan, niin ettei vispilä päässyt pyörimään kunnolla. Kokeilin sitten jäätelön tekoa ohjekirjan mukaan ja toimin eli päättelin, että sokeria pitää olla. Ystävällä on Philipsin jäätelökone, jossa vain joku levy laitetaan pakkaseen. Hän ottaa levyn huoneenlämpöön, kun ryhtyy valmistamaan karppijäätelön pohjaa. Itse en ole vielä tuota kikkaa kokellut kulhon kanssa. Petyin ja lannistuin karppijäätelön teossa, taisin kokeilla kahta eri reseptiä, mutta jospa kolmas kerta onnistuisi paremmin.
Tehtiin kinuskikastike itse, lisättiin kuumana! Mikä meni pieleen, kun jäätelössä on kinuski pisaroita eikä se sekoittunut jäätelöön.
Päivitysilmoitus: Muffinileipurin päiväkirja | Karppisiskot ja vähähiilihydraattinen elämä!
Miksi ohjeessa puhutaan valkuaisvaahdosta, keltuaiset piti ilmeisesti vain käyttää?
Päivitysilmoitus: Mansikkakausi ja jäätelöpäivä | Karppisiskot ja vähähiilihydraattinen elämä!