Paha maku suussa

kuva: Wikipedia / de:Benutzer:Burgkirsch

Juu, kyllä siitä ketokarppauksestakin tulee useimmille paha maku suuhun. Se on ohimenevää enkä nyt kirjoita siitä.

Hollannin reissun loppuvaiheessa meille molemmille, miehelle ja minulle, suuhun pesiytyi ikävä, kitkerä maku, joka vaikutti kaikkiin makuaistimuksiin. Kahvi maistui erityisen pahalta ja kaikkien muidenkin ruoka-aineiden maku oli enemmän ja vähemmän  vääristynyt. Missä syy? Mitä me oikein olimme syöneet? Asiaa ei yhtään helpottanut Saksan EHEC-uutisointi, joka sai tarkkailemaan muutakin oloa aikaisempaa tarkemmin.

Kelasimme keskusteluissa ruokalistojamme. Olimme molemmat syöneet suunnilleen samoja ruoka-aineita. Aloimme epäillä tuontiomenoita, joita olimme pitkästä aikaa ostaneet hetken mielijohteesta. Kuluneen talven aikana popsin urakalla mustikoita, puolukoita ja vadelmia ja vain pari tuontiomppua koko talvikauden aikana. Olisivatko pahan maun syynä yllättäen syötyjen omenoiden mahdolliset torjunta-ainejäämät – tulihan tässä  syötyä useampi omena viikon aikana.

Kun maku vielä kotonakin vaani kitalaessa ja hyökkäsi esille eritoten lämpimiä ruokia syödessä, googlasin asian. Päädyin keskusteluihin, joissa kymmenillä ihmisillä paha maku oli ilmestynyt suuhun pinjansiemenien syömisen jälkeen. Taisi löytyä syyllinen. Ostin nimittäin pienen rasian ko. siemeniä Bergenin markkinoiden naksuvaunusta ja heitin niitä pari kertaa salaatin sekaan.

Jatkoin asian tutkimista. Verkossa löytyy asiasta paljon kokemuksia. Kaikille tällaisia makuaistimusten muutoksia ei tunnu tulevan enkä minäkään muista niistä aiemmin kärsineeni. Joidenkin mukaan pahaa makua ei synny, jos siemenet on paahdettu pannulla ennen käyttöä. Toisten mielestä paahtamisella ei ole vaikutusta. Keskusteluissa ihmiset kertovat pahan maun ilmaantuneen ainakin Pirkka-, Rainbow-, Parrots-, Zen of Nature- ja myös Ekolon myymistä luomusiemenistä.  Seuraavaa lisätietoa asiasta löysin Eviran sivuilta.

Oireet ovat varsin epämiellyttävät, mutta niistä ei aiheudu vaaraa terveydelle. Saksalaisselvityksen mukaan syynä saattaa olla pinjansiemenissä luontaisesti esiintyvät triglyseridit, jotka muodostuvat glyserolista ja pitkäketjuisista tyydyttymättömistä rasvahapoista.

Kaikki pinjansiemenet eivät aiheuta oireita, vaan ikävän jälkimaun kehittäneet siemenet ovat olleet lähes poikkeuksetta peräisin Kiinasta. Saksalaistutkijat arvelevat, että kyse on kenties jostain tietystä pinjalajikkeesta, mutta asiaa ei ole tutkittu perusteellisesti.

Oireet saattavat johtua myös siitä, että pinjansiementen joukkoon on päässyt pihkaa tai jonkin toisen kasvin siemeniä.

Minä voin elää hyvin myös ilman pinjansiemeniä, joten olkoon niiden ostaminen. Nyt toivon saavani tämän pahan maun pois suusta. Ikävä kyllä joku raportoi makuaistimusten palautuneen normaaliksi vasta noin kuukauden päästä. Joillakin makuaistimukset tuntuivat tasaantuneen hyvinkin nopeasti. Löysin myös vinkin käyttää kanelia 1/2 – 2 tl / päivä. Taidan laittaa kanelia kehiin, kunhan syön turkkilaista seuraavan kerran.

PS. Finelistä ei löytynyt tietoa pinjansiemenien ravintoaineista. Meiran siemenissä näyttää olevan hiilihydraatteja 21 g / 100 g. Joissakin, olisikohan Parrotsin pinjansiemenissä hiilaripitoisuus oli muistaakseni 12 – 13 g / 100 g. Jokunen siemen salaattiannoksessa ei heiluttele hiilarimääriä mihinkään, mutta tämä sietämättömän paha maku – se  pilaa kaiken ruokahalun ja hyvän ruoan maun.

LISÄYS 9.6.2011

Kiitos aktiiviselle lukijallemme vinkistä tämänpäiväiseen Eviran tiedotteeseen. Sen mukaan Alfmix Oy (Helsinki) on tuonut maahan Den lille nøttefabrikk –pinjansiemeniä, jotka ovat aiheuttaneet voimakkaita suun ärsytysoireita. Vaikka terveysvaaraa ei olekaan pystytty osoittamaan, ne ovat ihmisravinnoksi soveltumattomia aiheuttamiensa voimakkaiden oireiden vuoksi. Tuotetta on ollut myynnissä  Pick N Pay –myymälöissä (Pori, Rauma), Kokkolan Halpahallissa ja monissa K-ryhmän kaupoissa. Koko tiedote löytyy täältä.

karppisisko Tuulevi

Yksi vastaus

  1. Hei!
    Teillä on kyllä niin mielenkiintoinen tämä blogi!
    Jätän pinjansiemenet kauppaan! Makuaisti on minulle todella tärkeä! Seb huomaa jos jotain tapahtuu sille.

    Olen juuri etsimässä kirjaesittelyänne linkiksi omaan blogiin ja onneksi törmäsin tähän.
    Pitää taas ajan kanssa selailla lukemattomia juttuja!

    Terveisin Kotiäiti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s