Ajoin eilen luentokeikalle Heinolaan. Matkalla pysähdyin Heilan lähiruokatorille, joka on aivan viitostien kupeessa, ABC:n pihapiirissä. Käväisin kaupan puolella ja ostin muun muassa Kolatun juustolan Ruskaa, joka on paistettua munajuustoa. 200 g:n painoinen juustokiekko maksoi suunnilleen kolme ja puoli euroa. Hiilarimääristä en osaa sanoa, koska sitä tietoa ei pakkauksesta löydy. Vertailun vuoksi kaivoin tiedon Riitan herkun vastaavasta, paistetusta munajuustosta. Siinä hiilihydraatteja on 7 g / 100 g.
Join myös kahvit kahvilan puolella. Jos syöt ruisleipää, niin maista ihmeessä tiskistä löytyviä, 100 %:sta rukiista tehtyjä leipiä. Olen joskus aiemmin syönyt niitä ja todennut, että hyviä ovat. Juuri nyt leipälinjani on tiukempi – se vaihtelee – ja jätin ruisleivät väliin. Kysäisinkin tiskillä, onko ok, jos syön kahvini kanssa munajuustoa. Iloisella myyjällä ei ollut mitään sitä vastaan. Viipaloin kolamnneksen juustosta ja nautiskelin kahvin lisukkeena.Mieluusti minä näkisin munajuuston ihan kahvilan vitriinissäkin. Ei hassumpi vaihtoehto.
Karppisisko Tuulevi