Viikonlopun kiireetön karppiaamiainen

Viikonlopun välähdys. Sunnuntaipäivissä on parasta kiireettömyys ja se, että on aikaa laittaa rauhassa aamiainen, seurustella perheen kanssa sen äärellä ja vaikka lueskella ilman kellon vahtaamista.

Tässä aamiaispöydässä oli tarjolla maitokahvia, iso lasi vettä sekä juustoista savusiikamunakasta kurkku- ja tomaattilohkojen kanssa. Viime mainitut olivat kotimaista tavaraa. Maistuvana herkkuna oli annos turkkilaista jogurttia, jonka päälle laitoin kourallisen pakkaskohmeisia puolukoita. Niihin ripautin hiukan lisämakeutta steviasta. Perhe pisteli näiden lisäksi ruisleipää ja leikkelettä. He kaatoivat lasiinsa omppumehua.

Pärjään kunnollisen  aamiaisen avulla yleensä pitkälle iltapäivään, jolloin syön lounaan.  Napostelu ja välipalapuputuskin  unohtuu, koska sille ei ole tarvetta. Aamiainen sisältää riittävästi proteiinia, joka puolestaan pitää nälkää.

Karppisisko Tuulevi

7 responses

  1. Hei!
    Mun suosikki munakkaan kanssa on kevyesti paistetut tomaatit, lämmitetyssä tomaatissa on enemmän hyvää lykopeeniä 🙂 Wikipediasta löytyi seuraavaa:

    Lykopeeni on muun muassa tomaatin punainen väriaine, joka kuuluu karotenoidien ryhmään. Se kuuluu rakenteeltaan hiilivetykarotenoideihin. Muita samaan ryhmään kuuluvia yhdisteitä ovat alfa- ja beetakaroteeni. Toisin kuin monet muut karotenoidit, lykopeeni ei toimi elimistössä A-vitamiinin esiasteena. Runsaan lykopeenin saannin on useissa tutkimuksissa todettu suojaavan syöpä-, sydän- ja verisuonitaudeilta. Lykopeenin lähteitä ovat tomaatti, vesimeloni, verigreippi ja ruusunmarja. Muiden karotenoidien tapaan lykopeeni imeytyy parhaiten käsitellyistä elintarvikkeista. Jauhaminen ja kypsennys lisäävät imeytymistä merkittävästi. Tuoretta tomaattia parempia lykopeenin lähteitä ovatkin esimerkiksi ketsuppi, tomaattimehu tai vaikkapa tomaattinen pastan kastike.

    Kiitos muuten kivasta blogista! Löysin tämän vähän aikaa sitten ja nyt kuuluu vakituisiin seurattaviin 🙂 Täällä Pohjois-Savossa karppausta takana puolisen vuotta. Olisi kiva kuulla oletteko löytäneet hyviä leivontaohjeita, joskus tekisi mieli jotain kuivaa kakkua tms. ja joitain karppireseptejä olen testannutkin, yleensä kookospohjaisia, mutta en kauhean hyviä ole löytänyt. Stevialla makeuttaminen tuntuu aika vaikealta, kerran yritin ja pieleen meni oikein kunnolla 🙂 ! Mitään keinotekoisia makeutusaineita en halua käyttää.

    Mukavia bloggaushetkiä siskoille!

    t. Katri

    • Kiitos Katri blogipalautteesta ja tomaattivinkistä. Se onkin tervetullutta vaihtelua, taatusti otamme käyttöön.

      Leivonnaisia on tullut harrastettua vähemmän. Mutakakku, mudcake on mun suosikkini ja sen ohje löytyy täältä. Kävi niin, että kun tein sitä ja onnistuin, päädyin leipomaan samaa kakkua yhä uudelleen. Tarjoan sitä myös vieraille. Satun olemaan suklaan ystävä. Kaipaan silti itsekin vaihtelua.

      Leipomisessa on koko opettelu, kun on ikänsä (olen 45) leiponut kuivakakkuja murokakkupohjaan, hanskaa eestaas pulltaikinan teon ja muistaa unissaan piirakkapohjan reseptin…perinteisesti. Koko ajattelu pitää opetella uudelleen. Toivon, että pikkuhiljaa rakentuu karppileipomisen hiljainen tieto, kuten on rakentumassa sama osaaminen ruoanlaittoon.

      Stevia on tosi tiukka opeteltava ja meilläkin on kokemusta kunnolla pilalle menneestä jälkiruoasta, kun annostelu oli liian iso. Kukaan perheenjäsen ei pystynyt syömään sitä, vaan koko satsi päätyi kompostiin. Olen vain sitkeästi opetellut stevian kanssa, koska en halua käyttää keinomakeutusta minäkään. Älä lannistu.

      Joitakin leivontaohjeita mulla on toki testattuna, mutta en ole laittanut tänne kun kuva puuttuu. Koitamme täydentää sitä puolta myös.

      Karppisisko Tuulevi
      karppaaja jo kohta kaksi vuotta 🙂

  2. Emme ole kumpikaan kokeilleet, koska emme kaipaa kahviin makeutusta. Tiedän, että jotkut käyttävät. Toiset taas sanovat, että kahviin stevia jättää ikävän jälkimaun. Tosin eivät kaikki muutenkaan steviasta pidä. Entä jos vain kokeilet?

    Karppisisko Tuulevi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s