Harkittu rikos

Vietimme miehen kanssa kaupunkiviikonloppua Työväen Näyttämöpäivillä Mikkelissä. Rauhallista elelyä ja paljon teatteriesityksiä. Mukana oli myös joulupukin tuomat kaksi kahvila- lahjaseteliä, jotka oikeuttivat kahviin ja leivokseen Mikkelin keskustakahvilassa. Suunnittelin karppirikokseni siis huolella jo ennakkoon, oikein kotona valmistauduin.

Silloin tällöin nautiskelen kohtuudella muutakin kuin karppiruokaa. Sukujuhlissa saatan ottaa pienen siivun kakkua ja ruokakylässä syön muutakin kuin karppiruokaa. Ei se elämä siihen kaadu. Peruslinja on kumminkin selvillä. En usko hirmuisen ryppyotsaiseen elämään muutenkaan – en myöskään karppauksessa. Oma linja pitää löytää kehon ja mielen hyvinvointia kuulostellen. Tähän kuuluu niin sopiva hiilareitten määrä kuin muutkin ruokavalinnat.

Nyt olin ajatellut syödä sen normileivoksen – tosin haikeana haaveillen siitä, että joskus vielä kahvilan vitriinissä on kahvin kanssa tarjottavaa hyvää, jonka kyltissä lukee vhh (vähähiilihydraattinen). Toistaiseksi sellaisia ei vielä ole. Tein huolellisen valinnan ja päädyin sacher-leivokseen. Se on juuri tuo tuossa kuvassa. Mehevä ja hilloraitainen. Asetuimme miehen kanssa kahvilan pöytään ja aloin lusikoida. Miltä tämä maistuu pitkästä aikaa. Ihan hyvää. Nautiskelin hitaasti pieninä lusikallisina. Aika makeaa kyllä. Hmm. Aika hiton makeaa. Puoliväli lähestyy. Nyt alkaa tuntua jo ällömakealta. Uhhuh. Luovutan ennen viimeisiä lusikallisia ja tarjoan loppuherkkua miehelle. Maistuisiko?

Makean maistaminen muuttuu karpatessa. Entinen herkku alkaa maistua ällön makealle, kun makeaa syö hyvin harvoin tai vaikka tumman suklaan muodossa. Toisaalta esimerkiksi luonnollinen marjojen makeus alkaa oikeasti maistua.

Nyt täytyy tunnustaa koko syntilista. Samana päivänä pistelin puorikkaan Runebergin tortun iltanäytelmän väliajalla kahvin seuraksi. Tuntui että tuli syötyä oikein urakalla imelää. Se vain ei maistunut ihan sellaiselle kuin olin ajatellut.

Jälkiseurauksia kumminkin tuli. Keskiviikkona huomasin haaveilevani makeasta. Hmm. Leivos. Laskiaispulla. Keskityin kirjoittamiseen, mutta jonkin ajan päästä mietin taas laskiaispullaa. Kun makeaa syötävää ei kumminkaan ollut holllilla, tunne meni ohi.  Tulipahan vain todettua, että niin se sokerinakki laukesi. Vaan kyllä se siitä hiljenee, kun elelen kuten viimeiset puolitoista vuotta muutenkin.

Karppisisko Tuulevi

 

Mainokset

2 responses

  1. Olipa mukava teksti! 🙂
    Nauratti nuo laskiaispullaan palaavat ajatukset! Niin tuttua.
    Ja joskus juurikin pettymystä! Olen niin jäätelön perso ollut aina ja kamala pettymys oli viimeksi, kun lempparini olikin äkkimakeaa, jopa esanssille maistuvaa ”ällötystä”

    Ohrarieska se vain pysyy yhtä herkullisena 🙂

    Olenkin ajatellut nautiskella vain siitä tai kunnon ruisleivästä välillä!

    • Kiitos Kotiäiti! Elämä on – monenlaisia kokemuksia ja elämyksiä. Pullasta jää sitten puolestaan sellainen hiivainen ja tylsä jälkimaku ja alkaa ihmetellä, että mikä siinä niin veti. Nyt en ole aikoihin pullaa popsinutkaan. Aikamoista opittua tapaa tuo imelän mättäminen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s