Sopivasti likaista?

Sunnuntain ( 16.1.) Helsingin sanomissa oli mielenkiintoinen artikkeli. Hyksin iho- ja allergiasairaalan profesori Tari Haahtela luennoi tieteen päivillä aiheesta ”Puhtaus on puoli terveyttä ja lika toinen puoli”.  Luennossa Haahtela valoitti sitä, miten ihmisen keho käy jatkuvaa sotaa ympäristön bakteerikantoja vastaan. Pitkään on myös tiedetty, että esim. antibioottien jatkuva käyttö häiritsee tätä sotaa. Kehoa kuormittavat myös runsaat rokotukset, joita on lasten rokotusohjelmassa jo noin 15 erilaista. Rokotteet ja tarkka hygienia eivät kuitenkaan ole tae terveestä lapsuudesta, vaan pahimmillaan juuri päinvastoin. Liika puhtaus ja etääntyminen luonnosta aiheuttavat allergioita ja sairauksia. Haahtela kutsuukin astmaa, allergioita, nuorten diabetesta ja keliakiaa kroonisiksi sivilisaatiosairauksiksi. Itse lisäisin tähän listaan vielä ainakin laktoosi-intoleranssin.

Tätä pohtiessa katse kääntyy myös väistämättä ruokaan. Haahtela kyseenalaistaa mm. valmiiksi pestyt juurekset – kotiin kun ei kulkeudu juuri mitään luonnollisia bakteereja. Tämän lisäksi jos lapsi ei juurikaan vietä aikaa luonnossa tai edes eläinten lähellä, hän sairastuu herkemmin edellä mainittuihin sairauksiin.

Haahtelan resepti immuniteetin kohottamiseen on yksinkertainen. Mökkeily, luonnossa liikkuminen, metsämarjojen syöminen suoraan luonnosta sekä kynnenalusten ”pitäminen mullassa” jo lapsuudesta lähtien vahvistavat parhaiten kehon omaa vastustuskykyä.

Luonnollinen ruoka siis kunniaan: mahdollisimman vähän käsitelty ja perusraaka-aineista valmistettu. Lisäaineet minimiin. Mahdollisuuksien mukaan tietysti kotimaista. Tämä on helppo toteuttaa, etenkin karpisti.

Karppisisko Virpi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s