Tämä resepti on nimeltään vyötärön metsästäjän pizzapohja – yksi näitä erityisen käyttökelpoisia Karpin keittokirjan ohjeita. Kyseinen opus alkaa muuten meillä olla aika käytetyn näköinen. Suosikkiohjeiden kohdalla on tahroja ja läikkiä. Joihinkin olen kirjoitellut kokemuksia ja kommentteja. Tähänkin perheen ja omia tuumailuja. Tästä ohjeesta syntyy pizzaa taikka piirakkaa nopeasti ja vaivattomasti, eikun leipomaan.
1 prk maitorahkaa
150g juustoraastetta
2 Kiekun kananmunaa
4 rkl vehnälesettä
3 rkl ruisjauhoja
n. 1 tl leivinjauhetta
Sekoita ainekset. Lusikoi taikina ohueksi levyksi leivinpaperin päälle pellille tai piirasvuoan pohjalle. Jos käytät matalia, pyöreitä perusvuokia, tämä riittää kahteen vuokaan. Paista pohjaa 200 asteessa kymmenisen minuuttia. Laita sen jälkeen pohjalle haluamasi täytteet ja päällisjuustot ja tyrkkää koko komeus takaisin uuniin 10-15 min.
Anna jäähtyä vähän aikaa uunista ottamisen jälkeen. Me olimme eka kerralla ahneita ja kiireisiä. Pohja oli kuumana kuumana leikatessa hiukan pehmeää eikä palan muoto oikein säilynyt. Leivonnainen näyttääkin lautaskuvassa lähinnä piirakkakeolta. Hyvää se kumminkin oli.Hiukan jäähtyneenä palat pysyvät mainiosti koossa.
Karppisisko Tuulevi
Olemme tehneet tätä monilla täytteillä, esimerkiksi
– pohjalle tomaattipyrettä, päälle reilusti paistettua jauhelihaa ja sipulisilppua sekä tomaattisiivuja ja pintaan reippaasti juustoraastetta
– pohjalle vähän maustettua tomaattimurskaa (keitin hiukan kokoon, makukin pehmeni), reilusti kinkkusuikaleita, aurajuustoa ja juustoraastetta
– pohjalle vähän maustettua tomaattimurskaa, sitten tonnikalaa ja tomaattiviipaleita, pintaan juustoraastetta
Päivitysilmoitus: Katkarapupiiras, pohjaton sellainen | Karppisiskot ja vähähiilihydraattinen elämä!