Ratatouille

Kun olin nuori opiskelijatyttönen, aloitimme syksyn keittiötyöt kasvisruuilla. Harjoittelimme erilaisten kasvisten käsittelyä ja ensimmäinen ruoka mitä teimme, oli ranskalainen ratatouille. Omituisen niminen ja makuinen ruoka, joka oli kuulema klassikko.

Nykyään rakastan ratatouillen väriloistoa ja makua… ja kyllä, myös opettajana olen sitä samaista mainiota lisuketta teetättänyt opiskelunsa aloittavilla nuorilla. Kesäaikaan, kun on mahdollista saada kotimaista kesäkurpitsaa sekä hyvällä tuurilla myös suomalaista paprikaa, on nautinto täydellinen. Ratatoiulle ei ole mikään ehdoton ruoka tarkoittaen sitä, että siihen voi laittaa kausivihanneksia ja juureksia. Tärkeintä on muistaa aloittaa kypsentäminen niistä kasviksista mitkä sitä ajallisesti eniten vaativat (esim. porkkana) ja päättää nopeasti kypsyviin (esim. kesäkurpitsa).

Ranskalainen ratatouille:

sipulia
kesäkurpitsaa
paprikaa
tomaattia
porkkanaa
palsternakkaa
purjoa
valkosipulia
jne.

Paloittele kasvikset roheiksi paloiksi ja ripottele kesäkurpitsan päälle hieman suolaa.

Laita pannuun voita tai voita sekä öljyä. Kypsennä kasvikset sitä mukaan mikä on niiden kypsymisaika. Aloita juureksista ja sipulista päätä kesäkurpitsaan ja tomaattiin. Kääntele miedolla lämmöllä kunnes kasvikset ovat vielä hieman rapsakoita. Mausta ainakin suolalla ja mustapippurilla, yrtit sopivat myös loistavasti tähän ruokaan. Nauti sellaisenaan pikkunälkään tai lihan/kalan/tofun seurana.

Karppisisko Virpi

Advertisements

3 responses

  1. Päivitysilmoitus: Lämpimät, värikkäät kasvikset « Karppisiskot ja vähähiilihydraattinen elämä!

  2. Päivitysilmoitus: Karppaus ja sen monta muotoa | Karppisiskot ja vähähiilihydraattinen elämä!

  3. Päivitysilmoitus: Sienisuolaa, silvuplee! | Karppisiskot ja vähähiilihydraattinen elämä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s