Elämää häiden jälkeen…

Häistäni on jo 7 vuotta ja kiloja on sen jälkeen karttunut tuntuvasti. Tosin perheemme on myös kasvanut kahdella ihanalla tyttölapsella.

Tuore leipä, leivonnaiset ja pasta ovat vuosien saatossa vieneet mennessään ja taitaahan se tilastoissakin olla, että avioliiton solmimisen jälkeen alkaa pareilla kilot kertyä…

Juniorin syntymän jälkeen olen vaan ihmetellyt edessä roikkuvaa reppuani ja kilojani ylipäätänsä. Tuntuu epäoikeudenmukaiselta, sillä en juurikaan ole syönyt perinteisesti lihottavia herkkuja. Mutta olen syönyt liian isoja annoskokoja (koska perinteisellä runsashiilarisella ruoalla en koskaan tunne saavani vatsaani täyteen) ja himoitsen vastaleivottua leipää (mikä on ongelma silloin kun rakastaa myös leipomista…).

Valitettavasti omaan kropan, mikä ei kutistu piiruakaan imetyksen aikana. Ei yhtään, ei sitten grammaakaan. Liikkumiseni on myös vähentynyyt olemattomiin. Omaan on/off liikkumisinnon, ja aina tuntuu, että on mukamas tärkeämpää toimintaa kuin lenkille lähtö.

Nyt kolmatta kuukautta tosisaan karpatessani, kilot ovat sulaneet toooosiiii hiiiiitaaaaastiii. Mutta mitäpä siitä, kun olo on tämä: unen tarve on vähentynyt huomattavasti, sumuinen olotila on kuin muisto vain, lukuisat naistenvaivat ovat helpottaneet ja mikä parasta; avioelämä on piristynyt lähes alkuhuuman tasolle 😉

Virpi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s