Karppi kävi Pariisissa

Kävin tyttären kanssa viikonloppulomalla Pariisissa. Lumouduin pienistä lihakaupoista ja juustopuodeista. Viihdytin itseäni ihastelemassa kadunkulmien hedelmä- ja vihanneskauppojen asetelmia. Ranskalaiset tuntuvat jumaloivan hyviä ja tuoreita raaka-aineita.

Hotellimme naapurissa 15:ssä kaupunginosassa oli lähin karppaajan kasviskeidas. Röykkiöittäin koreita parsakaaleja ja rovioittain sieviä kukkakaaleja.  Rivitolkulla napakoita kesäkurpitsoita ja koreittain täydellisen kauniita munakoisoja. Viereisessä lihakaupassa laadukasta lihaa täydellisessä lihatiskissä. Kolme askelta eteenpäin ja nenän edessä oli herkkukaupan juustovalikoima.  Oi olisinpa viipynyt pitempään ja asunut kyökillisessä huoneistossa. Ruoanlaittajan mielikuvitus lähti villiin laukkaan ja mieli täyttyi karppiresepteistä aivan toisin kuin kotoisan marketin steriilin vihannestiskin äärellä.

Maanantaina oli masentavaa mennä kotomaan ruokakauppaan. Muovitetut ja kalpeilta vaikuttavat  parsakaalit ja paprikat pyytelivät tiskissä anteeksi alennustilaansa. Kukkakaalin kuve oli alkanut muovin alla tummentua. Onneksi sentään löysin Otavan Salesta jumalaisen hyvää, vasta kerättyä Otavan koulutilan kurkkua.  Se pelasti salaatin!

Tuulevi

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s