Kohtuullinen sokerin syöminen on varmaan ihan ok ihmisen elimistölle. Olemme kuitenkin kohtuullisesta jo kovin kaukana, koska tilastojen mukaan kulutamme vuositasolla 32,6 kg sokeria henkeä kohti vuonna 2009 ( maa- ja metsätalousministeriön tilastopalvelu Tike). Edellisvuodesta kulutus oli kasvanut puolisen kiloa.
Kaikki hiilihydraatit leivästä pullaan sekä perunasta patonkiin muuttuvat elimistössämme sokeriksi. Myös tärkkelys, jota löytyy runsaasti perunasta sekä viljoista, on hiilihydraatti. Kun hiilihydraattien liian suuri kokonaismäärä nostaa verensokeria turhan ylös, yrittää keho tehdä korjausliikkeen ja laskea sitä erittämällä insuliinia. Nopeasti laskeva verensokeri taas vie elimistöön viestiä ”energianpuutteesta”, mikä synnyttää lisää näläntunnetta, vaikka takana olisi juuri runsas pasta-ateria. Puputuskierre syntyy ja kroppa alkaa varastoida ylimääräistä energiaa rasvaksi.
Rasva, proteiini ja hiilarit eivät ehkä kumminkaan ole painonpudotuksessa se oleellisin asia, vaan nälänhallinta. Olen kuullut ravitsemusterapeuttien väittäneen, että parhaiten nälkä pysyy poissa hitailla hiilareilla. Puppua, sanon minä. Kokemus on osoittanut, että olivat hiilarit sitten hitaita tai nopeita, mutta jos annoksesta puuttuu riittävä rasva ja proteiini, niin heti kohta on taas ”nälkä”. Tai ainakin tunne siitä.
Yksilöllistä tämä toki on. Siksi toiselle sopii karppaaminen ja verensokerin pitäminen tasaisena säännöllisillä proteiinipitoisilla aterioilla. Toinen taas kestää verensokerin heittelyä paremmin ja pystyy syömään keijukaisen kevyesti. Minä kuulun ehdottomasti ensimmäiseksi mainittuun ryhmään En voi sietää nälän tunnetta, jos siihen yhdistyy yleinen heikotus, pahoinvointi ja päänsärky. Se houkuttelee harkitsemattomaan syömiseen. Karppaamisen myötä olen löytänyt kohtuuden, terveen näläntunteen ilman romahtamista ja ennen kaikkea tasaisen verensokerin.
Karppisisko Virpi
Karppisiskot ja vähähiilihydraattinen elämä! 